Viime kesä oli poikkeuksellisen lämmin. Tämä näkyy myös hukkumistilastoissa. Viime vuonna Suomessa hukkui 157 ihmistä. Hukkumiskuolemista tehtyjen tilastojen ja tutkimusnäytön mukaan valtaosan hukkumiskuolemista voisi välttää, sillä usein hukkumisen syynä on alkoholi tai muu harkitsemattomuus.

– Monen hukkumiskuoleman voisi estää käyttämällä pelastusliivejä tai sillä, ettei menisi alkoholin vaikutuksen alaisena uimaan, sanoo Uimaliiton aikuisliikunnan kehittäjä Krista Terämaa.

Suomessa uinti on ainut laji, joka sisältyy peruskoulun opetussuunnitelmaan, koska uimataito on ainut liikuntamuoto, joka voi pelastaa hengen. Tästä huolimatta noin 40 prosenttia suomalaisista aikuisista ei osaa uida.

– Jos aikoo mennä vesille, uimataito on välttämätön, Terämaa painottaa.

Uimataito olisi hyvä hankkia mahdollisimman nuorena – vanhan kansan sanontakin sen tietää: ”minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa”.

Näin opettelet uimaan aikuisena

Vaikka taito olisi hyvä osata nuoresta pitäen, koskaan ei ole liian myöhäistä opetella uimaan. Myös vanhus voi oppia uimaan. Terämaa on itse todistanut, kuinka yli 70-vuotias on oppinut uimaopetuksen myötä uimaan.

– Jos uimataidon haluaa opetella, kannattaa hakeutua ammattitaitoisen uimaopettajan opetukseen, että lajin oppii alusta asti oikein. Uimaseurat ja kunnat järjestävät aikuisille suunnattuja uintikursseja.

Aikuisten kursseilla kaikki ovat saman tasoisia uimareita, jolloin kynnys uuden taidon opettelemiseen madaltuu ja tämä luo yhteisöllisyyttä. Uimahalli on ympäristönä tasavertainen, jonne kaikki voivat tulla omana itsenään.

– Jokaisella on oikeus tulla uimahalliin nauttimaan liikunnasta ja kehittymään. Vesi voi myös tuoda tietynlaista turvaa, koska vedessä ollaan tavallaan piilossa.

Vaikka uimataito olisi hyvä osata nuoresta pitäen, koskaan ei ole liian myöhäistä opetella uimaan.

Jos vesi tuntuu pelottavalta elementiltä, niin pelosta voi päästä yli. Tärkeintä on edetä rauhassa ja totutellen.

– Yksin ei kannata lähteä pelkoa taklaamaan. Ammattilaisella on olemassa keinot kammon selättämiseen.

Terämaa sanoo, että yksi uimataidon opettelemisen suurimmista esteistä liittyy hengittämiseen. Vedessä hengittämisen taito on vaikea oppia, koska se ei ole ihmiselle luontaista. Uimakouluissa opetellaan hengityksen hallitsemista ja sitä, miten ilmaa puhalletaan suun ja nenän kautta veteen.

– Ensin täytyy opetella vedessä hengittäminen, ilman tätä taitoa muut uimiseen liittyvät taidot eivät voi kehittyä.

Vedessä liikkumisesta saa tutkitusti monia terveyshyötyjä. Kun oppii hallitsemaan elementin, niin vesi rauhoittaa. Uiminen lisää henkistä hyvinvointia ja itseluottamusta.

– Uinti on hyvä liikuntamuoto myös monen vamman kuntouttamiseen, sanoo Terämaa.

10 vinkkiä turvalliseen uimiseen

  1. Uudelle rannalle tullessa, tutustu rannalla olevan ilmoitustaulun ohjeisiin. Selvitä, mistä löydät tarvittaessa pelastusvälineet.
  2. Älä ui, jos et ole uimataitoinen. Olet uimataitoinen, jos pystyt uimaan 200 metriä yhtäjaksoisesti, josta uit 50 metriä selkäuintia.
  3. Älä hyppää veteen, ellet ole varma siitä, että se on turvallista.
  4. Alle kouluikäisten ja uimataidottomien lasten vanhempien tulee olla koko ajan käsivarren mitan päässä lapsesta.
  5. Jos olet rannalla lasten kanssa, älä selaa kännykkää.
  6. Opeta lapsille säännöt, miten uimarannalla toimitaan.
  7. Muista, että hukkuminen voi olla äänetöntä ja sitä voi olla vaikea havaita. Hukkuva ei kykene huutamaan apua.
  8. Hätätilanteen sattuessa älä lähde pelastamaan ilman pelastusvälinettä tai jos et ole uimataitoinen. Soita aina ensin 112.
  9. Ui aina rannan suuntaisesti ja lähellä rantaa. Jos uit matkauintia avovedessä, käytä uimarin poijua ja äläkä ui yksin.
  10. Älä koskaan ui päihtyneenä.
Kotimaanmatkailu ja Suomen sisäinen matkustaminen on suosittua etenkin kesäaikaan, kun lomat ja erilaiset tapahtumat sekä konsertit vievät suomalaisia ympäri maata. Tiesithän, että Pohjola Vakuutuksen jatkuva matkavakuutus turvaa sinut ja matkatavarasi myös Suomessa ja kotimaan matkoillasi.

Lue myös:

Uiminen tekee hyvää nivelille - katso helpot vesijumppaohjeet