Ennen puhekaveri oli omasta takaa. Pekka Linna istui jämäkkänä olohuoneen nojatuolissa ja piteli lakanoiden toisesta päästä kiinni sillä aikaa, kun vaimo veti lakanat suoraksi.

Nyt tuo lämmin hetki on muisto vain. Viisi vuotta sitten puoliso nukkui pois.

– Se tuntui kamalalta, ahdistavalta, epätodelliselta! Kaarina Linna sanoo.

Yhteistä taivalta pariskunta ehti taivaltaa 46 vuotta. Viimeiset vuodet olivat parasta aikaa: molemmat olivat eläkkeellä ja matkustelivat paljon. Sitten mies sairastui ja pystyi vetämään lakanoita vain istuviltaan. Ennen kuolemaansa Talasniemen Sahan entinen omistaja valmisteli vaimonsa tulevaisuutta, hankki tälle muun muassa kätevän pikku auton. Vasta myöhemmin puoliso tajusi miehensä huolenpidon.

Kaarina Linna, 78, jäi isoon kotiin yksin. Lapsia hänellä ei ole. Yksinäisyyden tunne iskee etenkin aamuisin päivien pimetessä.

– Minulla on yli 90-vuotias ystävä, joka nauttii yksinäisistä aamuhetkistä. Minusta ne ovat kurjia. Puhelen paljon ääneen itsekseni. Sanon, että nyt teen sitä ja tätä, laitan kahvin tippumaan.

Joskus hän ärähtää kävelykepilleen, jos se rymähtää pöydänkulmalta lattialle. Kaarinan vasen lonkka leikattiin alkuvuonna, juuri ennen koronapandemian alkua, ja varsinkin alussa lattialta ei noussut ylös mikään ilman pihtejä.

Lonkkaleikkaus, korona ja korkea ikä sekä leskeys. Siinä on monta yksinäisyyden edistäjää.

– Olen minä vähän kääriytynyt sisäänpäin ja erakoitunut, Kaarina myöntää.

Ulospäin sitä on puheliaasta sysmäläisseniorista vaikea uskoa. Mutta se onkin tyypillistä yksinäisyydessä: se ei välttämättä näy ulospäin.

Yksinäisyys ei ole sama asia kuin yksinolo

Tutkijat jaottelevat yksinäisyyden sosiaaliseen ja emotionaaliseen. Jos joku istuu työpaikan kahvipöydässä aina yksin, sen näkee ja siihen on helppo puuttua tekemällä seuraa. Mutta jos joku potee sisimmässään yksinäisyyttä, sitä ei hevin havaitse, sillä hän voi peittää sen iloisuudella ja pärjäämisellä.

– Ehkä minä olen juuri sellainen, entinen luokanopettaja havahtuu.

Kaarina kertoo potevansa yksinäisyyttä silloin tällöin, etenkin juuri aamuisin. Leskeyden aiheuttamaan yksinoloon hän on sen sijaan jo tottunut; suru on pikkuhiljaa muuttunut kaipaukseksi. Ja puhekaverin puutokseksi!

Onneksi on puhelin ja kirjat, sanomalehdet ja televisio sekä naisten voimisteluseura Sysmän Voimistelijat SyVo ry. Kaarina on harrastanut sen riveissä jo noin 50 vuotta ja toiminut yli 20 vuotta seuran puheenjohtajana. Seurassa toimii myös Uskollisuuden kilta, jonka jäsenistä moni on Kaarinan ystävä. Heitä on ikävä, sillä korona pani pisteen tapaamisille maaliskuussa. Milloin he voivat tavata seuraavan kerran?

Yksinäinen on muille ilmaa

Kevät ja kesä pakottivat monet vetäytymään omiin oloihinsa, ja monen yksinäisyys on syventynyt. Tilastojen mukaan joka kymmenes suomalainen potee yksinäisyyttä usein ja joka viides satunnaisesti. Ikäihmisistä yksinäisyys koettelee jopa joka kolmatta.

– Yksinäisyys on negatiivinen ja ahdistava olotila. Syvän yksinäisyyden voi kokea fyysisenä kipuna. Rinnassa on kuristava ja pistävä tunne, vatsaan sattuu, kertoo Punaisen Ristin sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori, yksinäisyyteen perehtynyt Maaret Alaranta.

Moni yksinäinen kokee olevansa näkymätön. Kukaan ei reagoi kohdatessa. Pahentuessaan yksinäisyys muuttuu ikään kuin häkiksi, josta ei pääse ulos. Yksinäinen tulkitsee ympäristönsä viestit negatiivisesti ja uppoaa entistä syvemmälle ahdinkoonsa.

– Jokainen meistä voi vaikuttaa tilanteeseen. Voimme tervehtiä naapureita, ja vaikka alussa kohtaisimme epäröintiä, voimme silti vähitellen jutella enemmän. Tavallinen höpöttely voi olla pelastavaa, Alaranta sanoo.

Yksinäiset ovat kertoneet, miten tärkeää ensimmäisen ihmisen löytäminen on ollut yksinäisyyden murtamisessa. Sen myötä rohkeus lähteä ihmisten ilmoille kasvaa.

Vaikka koronapandemia on yhtäältä lisännyt yksinäisyyttä, se on toisaalta myös lisännyt kansalaisten auttamishalua. Moni haluaa tehdä muutakin kuin vain huolehtia itsestään.

– Ihmisillä on ollut aikaa miettiä, mitä he haluavat elämässään tehdä. Olemme saaneet paljon lisää vapaaehtoisia ystävätoimintaamme.

SPR:n ystävätoiminta ulottuu koko maahan. Vuonna 2019 lähes 8 000 vapaaehtoista koulutettua kohtasivat 26 000 henkilöä. Iso osa kohdatuista on ikäihmisiä. Ystävätapaamisilla on heille iso merkitys. Vanhukset kertovat säännöllisten vierailujen lisäävän heidän turvallisuuden tunnettaan. He voivat myös jakaa vapaaehtoisille huoliaan toisin kuin kodinhoidon ammattilaisille, joiden aika on kortilla.

Pidä kiinni ystävistä

Kaarina Linna ei juttele yksinäisyydestä ystäviensä kanssa, sillä puhetta riittää muutenkin. Kun voimisteluseuran killan jäsenet kokoontuvat jonkun jäsenen kotona, kaikki puhuvat yhtä aikaa.

– Kauheasti puhuttaa, kun ei ole saanut puhua tarpeeksi. Meteli kuuluu varmasti naapuriin!

Suurin osa killan jäsenistä on leskiä. He tukeutuvat toisiinsa.

Korona-aikana Kaarina on pitänyt yhteyttä ystäviinsä ja sukulaisiinsa puhelimitse. Jos kukaan ei ole soittanut hänelle päivän aikana, hän tarttuu luuriin itse. Ja kunhan lonkka paranee, liikkuminen helpottuu. Sitten hän voi hurauttaa autollaan voimisteluseuran jumppaan tai vaikkapa Sysmän uimahallin ohjattuun vesijumppaan.

Parempia aikoja odotellessa Kaarina uppoutuu tarinoiden maailmaan. Olohuoneen tuolilla odottaa ystävän tuoma kirjakassi. Omasta kirjahyllystä Kaarina on poiminut uudelleen luettavakseen Kaari Utrion ja Eeva Joenpellon romaanit.

– Lukeminen auttaa yksinäisyyteen, ahkera lukija toteaa.

Samoin yhteydenpito ystäviin. SPR:n ystävätoimintaa luotsaava Maaret Alaranta kehottaakin huolehtimaan ystävyyksistä, sillä ihmissuhteet ovat haavoittuvia. Kun on löytänyt mieluisia ihmisiä, heistä on hyvä pitää kiinni.

​

Yksinäisyyteen löytyy apua muun muassa täältä: SPR‍, HelsinkiMissio.‍

​

Kaarina Linna on pitänyt ystäviin ja sukulaisiin yhteyttä puhelimitse korona-aikana.

Lue myös:

Luovasti kriisin keskellä: vinkkejä kriisitilanteessa selviämiseen‍