Tunnetko nämä rahanarvoiset henkilöstöedut?
Lisää aiheesta
Työnantajat tarjoavat henkilöstölle työsuhde-etuja laidasta laitaan. Parhaimmillaan henkilöstöeduista hyötyvät taloudellisesti sekä työntekijät että työnantajat.
Monet työnantajat houkuttelevat, sitouttavat ja palkitsevat henkilöstöään palkan lisäksi erilaisilla henkilöstöeduilla. Esimerkiksi lounas- ja puhelinetu sekä liikunta- ja kulttuuriedut ovat monille tuttuja palkitsemisen muotoja.
Toisinaan työnantajat tarjoavat työntekijöille myös vähemmän tunnettuja, mutta rahanarvoisia etuja. Tällaisia harvinaisempia palkitsemisen ja sitouttamisen tapoja ovat muun muassa vapaaehtoinen eläkevakuutus sekä kattava tapaturmavakuutus.
– Nämä edut eivät usein ole arjessa läsnä samalla tavalla kuin lounasetu, mutta euroissa mitattuna todella merkittäviä. Esimerkiksi lisäeläkevakuutus voi mahdollistaa siirtymisen eläkkeelle etuajassa, OP-Henkivakuutuksen yritysten henki- ja eläkeratkaisuista vastaava Niko Toiviainen kertoo.
Henkilöstöetuja välittävän Epassin helmikuussa 2025 toteuttaman tutkimuksen mukaan työsuhde-eduilla on iso merkitys työntekijöille. Tutkimukseen haastatelluista eurooppalaisista työntekijöistä neljä viidestä olisi valmis vaihtamaan vastaavaan työhön toisessa yrityksessä parempien etujen vuoksi. Suomessa osuus on 84 prosenttia vastaajista.
– Henkilöstöedut ovat merkittävä osa kokonaispalkitsemista, joten työntekijän kannattaa aina selvittää, millaisia etuja nykyinen tai kiinnostava työnantaja tarjoaa, Toiviainen muistuttaa.
Tutustu rahanarvoisiin henkilöstöetuihin alta.
Työnantajan tarjoama eläkevakuutus sitouttaa ja palkitsee henkilöstöä
Työnantajan tarjoamassa eläkevakuutuksessa eli ryhmäeläkkeessä työntekijä kerryttää palkkiota rahastoihin. Rahastoihin kerrytetty summa jää kasvamaan tuottoa, jonka työntekijä saa käyttöönsä eläkevuosina. Eläkettä maksetaan kertyneen vakuutussäästön ja sovitun eläkeajan mukaisesti.
Eläkevakuutukseen kuuluu myös henkivakuutus, jonka korvaussumma maksetaan kuolemantapauksessa vakuutetun määrittämälle edunsaajalle, kuten omaisille, lapsille tai kuolinpesälle.
Eläkevakuutus on työnantajille tapa houkutella taloon uusia osaajia ja sitouttaa nykyistä henkilöstöä. Työnantaja voi sitoa eläke-edun tuloksiin tai sopia, että työntekijä saa oikeuden vakuutussäästöihinsä vasta, kun työsuhde on kestänyt sovitun ajan.
Työnantajalle ryhmäeläkevakuutuksen verotus on etu, sillä eläkevakuutusmaksut voi vähentää verotuksessa, eikä niistä makseta palkan sivukuluja.
Vapaa-ajan tapaturmavakuutus varmistaa nopean hoitoon pääsyn
Liukastumiset, kaatumiset ja muut vapaa-ajan loukkaantumiset aiheuttavat suuren osan poissaoloista yrityksissä. Siksi osa työnantajista tarjoaakin henkilöstölleen lakisääteisten vakuutusten lisäksi vapaa-ajan tapaturmavakuutus.
Tapaturmavakuutuksen ansiosta työntekijä pääsee nopeasti hoitoon ja aloittamaan toipumisen. Myös työnantaja hyötyy, kun toipuminen tapahtuu mahdollisimman joutuisasti ja loukkaantuneen henkilön poissaolot ja niiden kustannukset vähenevät.
Monien lääkärintutkimusten, kuvausten ja leikkausten hinnat nousevat yksityisellä sektorilla satoihin ja jopa tuhansiin euroihin, joten vakuutus on työntekijälle merkittävä etu.
Muita henkilöstöetuja
Parhaimmillaan työsuhde-edut tukevat työntekijän hyvinvointia, motivaatiota ja sitoutumista työpaikkaan. Aiemmin mainittujen lisäksi työnantaja voi tarjota muun muassa seuraavia etuja:
- Laaja työterveyshuolto
- Työsuhdeasunto
- Työsuhdeauto
- Työsuhdepolkupyörä
- Henkilöstörahasto
- Työmatkalippu
- Sairaan lapsen hoitopalvelu