Sari Marjeta (vas.) on hyvä kartanlukija, ja Ansku Marjeta istuu yleensä rattiin, kun perhe autoilee.

Autoilua käytännön pakosta

– Kumpi ajaa?

Tätä Sari Marjeta ja Ansku Marjeta kysyvät toisiltaan useimmiten, kun perhe lähtee liikenteeseen autolla.

Kumpikaan ei tykkää ajamisesta, mutta kuskin paikalle istuu useimmiten Ansku.

– Minä olen selvittänyt yleensä reitin etukäteen, ja kartanlukijan rooli on siksi minulle luontevampi. Lisäksi Ansku on rohkeampi kuski kuin minä, Sari Marjeta sanoo.

Espoossa asuva perhe autoilee lähinnä siksi, että pienten lasten kanssa on helpompi liikkua autolla kuin julkisilla. He eivät autoile töihin, mutta kauppaan, kyläilemään ja mökille kyllä.

Vähemmän autoileva Sari ajaa mieluiten tuttuja reittejä.

– Olen varmaan turhankin varovainen kuski. Inhoan isoja teitä ja stressaan vieraita reittejä. En aja mielelläni talvella pimeässä tai lumisateessa. Ansku on kasvanut Oulussa, ja häntä talviajaminen ei jännitä.

– Sari on turvallisuushakuinen elämässä muutenkin. Saatan sanoa, että nyt ajat, jotta ajamisesta tulisi varmempaa, Ansku Marjeta kertoo.

Luonne-ero sanelee roolit

Kun pari oli ostamassa autoa, Ansku sanoi Sarille, että toivoo molempien ajavan sitä. Ansku on omalla autolla ajamisen ansiosta nyt paljon itsevarmempi kuski kuin puolitoista vuotta sitten.

– Vastenmielisyys ajamiseen on vähentynyt. Sarilla niin ei ole vielä tapahtunut. Sari haluaisi varmaan ajaa enemmän, mutta käytännössä hän ei uskalla, Ansku Marjeta pohtii.’

Koska Sari ei halua ajaa pitkiä matkoja, pari suunnittelee kesäreissut niin, että ajamista tulisi mahdollisimman vähän. Ansku ajaa 3,5 tunnin matkan Sarin vanhempien mökille kerran kesässä.

– Jos Sari ajaisi osan matkasta, voisimme käydä mökillä enemmän, Ansku Marjeta sanoo.

Molempien mielestä autoiluroolit tulevat parin luonne-eroista. Järjestelmällinen Sari ajaa vähän mutta hoitaa autoon liittyvät käytännön asiat.

– Minä olen se, joka lisää pissapoikaan vettä, kilpailuttaa renkaidenvaihdon ja sopii huollot. Auton kulut maksamme puoliksi ja tankkaamassa käymme molemmat, Sari Marjeta kertoo.

– Annan Sarin päättää auton huollosta mielelläni. Olisin myös epävarmempi ratissa, jos Sari ei toimisi vieressä kartanlukijana vieraalla reitillä, Ansku Marjeta sanoo.

Kartanlukija ja kuski

Sari, 36, ja Ansku Marjeta, 32, Espoo. Lapset Maisa, 3, ja Niila 1. Auto on vuoden 2010 Opel Astra. Ostettu käytettynä perheen ensiautoksi puolitoista vuotta sitten.

Maltillisella ja ripeällä kuskilla on selkeä työnjako

– Miksi meidän pitää madella?

– Me ajamme nopeusrajoitusten mukaan.

Tällaisen sananvaihdon Taina Aho ja Lassi Vilpakka ovat käyneet Vilpakan farmariautossa lukuisia kertoja. Vilpakka on ikänsä Pohjanmaalla asunut autokoulun opettaja. Aho muutti Helsingistä Ylistaroon kaksi vuotta sitten, kun pari meni naimisiin. Hän on entinen pikajuoksija ja autoillut ikänsä pääkaupunkiseudulla.

– Opin nuorena ripeän ajotavan. Valoista lähdetään vauhdilla. Lassi ajaa aina nopeusrajoitusten mukaan ja opettaa ihmisiä ennakoimaan ja ajamaan rauhallisesti. Minulta se on vaatinut totuttelua, Aho myöntää.

– Minä olen hyvin rauhallinen kuski. Taina on kiireisempi, Vilpakka kommentoi.

Kotikenttäetu määrää roolit

Jos Aho ja Vilpakka lähtevät kauppaan tai kirpputorikierrokselle antiikkia etsimään, he menevät aina Vilpakan autolla, jota Vilpakka myös ajaa. Vilpakan suureen autoon mahtuu antiikkilöytöjä ja ihmisiä.

Jos pariskunta ajaa Helsinkiin Ahon lasten ja lastenlasten luo, Aho ajaa osan matkasta. Pääkaupunkiseudulla Aholla on Vilpakan sanoin kotikenttäetu, Pohjanmaalla roolit ovat toisin päin.

Molemmat tykkäävät ajamisesta.

– Kuskasin yksinhuoltajana lapsiani harrastusmatkoilla ympäri Etelä-Suomea monta vuotta. Annoin kerran kyydin kilpa-autoilijalle, ja hän kommentoi, että ajan sujuvasti ja ennakoin hyvin, Taina Aho kertoo.

Mies vaihtaa kaverinkin renkaat

Ahon mielestä Pohjanmaalla on hyvin erilainen liikennekulttuuri kuin pääkaupunkiseudulla.

– Helsingissä kurvataan äkkiä ohi, jos joku lähtee hitaasti valoista. Täällä menee traktoreita ja mopoautoja teillä. Mummot ja papat ajavat hiljaa, mutta ei heille osoiteta mieltä, Aho toteaa.

Vilpakka vaihtaa molempien autojen renkaat ja öljyt, joskus myös ystävien auton renkaat. Molemmat ovat tyytyväisiä työnjakoon.

– Minä osaan tankata, en muuta, Aho kertoo.

Maaseudun elämänrytmiin Aho vielä totuttelee. Parin autoiluun molemmat ovat tyytyväisiä.

– En osaa toivoa muutakaan. Taloudellisista syistä saatan huomauttaa Tainalle, että jos hän aloittaisi jarruttamaan ajoissa, polttoainetta säästyisi, Vilpakka virkkoo.

– Lassi on luotettava ja varma kuski. En tunne oloani kenenkään muun kyydissä yhtä turvalliseksi kuin hänen kyydissään, Aho sanoo.

Pikajuoksija ja herra pitkämielisyys

Taina Aho, 59, ja Lassi Vilpakka, 58, Ylistaro. Aholla on ”pieni mummoauto” Ford Fiesta ja Vilpakalla ”edullinen monikäyttöauto” Toyota Avensis. Vilpakka on ammatiltaan autokoulun opettaja.

Mäkilähtö teki vaikutuksen

– Minä haluan ajaa!

– Minäpäs!

Näin Eveliina Sirkeinen ja Kalle Vahantaniemi sanailevat, kun he ovat lähdössä autolla liikenteeseen. Molemmat tahtoisivat rattiin.

Nykyään kuskin paikalle istuu yleensä Vahantaniemi ja Sirkeinen matkustaa takapenkillä lapsen kanssa. Parin kahdeksankuinen vauva ei viihdy takapenkillä yksinään, ja Vahantaniemi tuntee kotikaupunki Helsingin reitit paremmin kuin Pohjois-Savosta kotoisin oleva puolisonsa.

– Kallea syö istua kyydissä ja huomata, että mennään väärään paikkaan tai epäkäytännöllistä reittiä, Sirkeinen kertoo.

Seurusteluaikoina Sirkeinen teki Vahantaniemeen vaikutuksen puhdasoppisella mäkilähdöllä mökkitiellä.

– Minä yritin saada auton ensin liikkeelle. Eveliina kysyi, saisiko hän koettaa ja ajoi mäen ylös, Vahantaniemi kertoo.

Se ei ottanut kunnian päälle, vaan pariskunta antaa tunnustusta toistensa taidoille.

– Minun erikoisalaani ovat liukkaat kelit, Kallella on tosi hyvä suuntavaisto, Sirkeinen määrittelee pariskunnan erilaisia vahvuuksia ratissa.

Molemmat viihtyvät ratissa ja ajavat nopeaa vauhtia. Sirkeiselle on ylpeydenaihe olla hyvä kuski ja esimerkiksi osata taskuparkki.

– Maaseudulla hyvä ajotaito on itsenäisen ja aktiivisen ihmisen merkki, Helsingissä ei, Sirkeinen toteaa.

Apukuski vaietkoon kyydissä

Apukuskin roolista Sirkeisellä ja Vahantaniemellä on tullut välillä sanomista. Sirkeinen saattaa kommentoida miehensä nopeuksista takapenkiltä.

– En diggaa, että annetaan ohjeita. Itse ohjeistan kyllä Eveä reiteissä, mutta muuten yritän olla hiljaa. Kukaan ei tykkää vänkärin neuvoista, Vahantaniemi toteaa.

Pariskunnalle kertyy vuodessa hulppeat 20 000 ajokilometriä.

Vahantaniemi ajaa autolla itsekseen töihin ja bänditreeneihin. Kuskia vaihdellen he ajavat mökille Karjalohjalle ja Pohjois-Savoon sukulaisten luo. Reissuilla Vahantaniemi ajaa pidemmän pätkän kuin Sirkeinen.

– Lapsi heräilee öisin kahden tunnin välein. Otan ilolla vastaan tilaisuudet nukkua, Sirkeinen kertoo.

Joskus hän on valmis taistelemaankin ajovuorosta.

– Kalle on jossain määrin vanhanaikainen herrasmies, joka avaa ovet, kantaa kassit ja menee rattiin. Minun pitää olla nopea ja vaativa, jos aion ajaa, Sirkeinen naurahtaa.

Huonon kelin ekspertti ja luottokuski

Eveliina Sirkeinen, 36, ja Kalle Vahantaniemi, 35, Helsinki. Tytär Hulda 8 kk. Auto vuoden 2006 Audi Avent. Parin edellinen auto oli pieni Fiat, jonka Vahantaniemi työnsi aamuisin käyntiin.