Autoilukulttuuri on murroksessa – tulevaisuudessa sähköauto ladataan töissä tai kauppareissun aikana
Lisää aiheesta
Trafin teettämän kyselyn mukaan noin joka kuudes harkitsee siirtymistä ladattavaan hybridiin tai täyssähköautoon seuraavan viiden vuoden aikana. Myös sähköautojen latausverkosto laajenee hyvää vauhtia.
Muuttuvat asenteet ja kehittyvä latausverkosto ovat hinnan ohella merkittäviä tekijöitä sähköautoilun yleistymisessä.
Trafin tuoreesta kansalaiskyselystä selviää, että 16 prosenttia, siis lähes joka kuudes kyselyyn vastaajista, suunnittelee siirtyvänsä käyttämään vaihtoehtoisilla käyttövoimilla kulkevaa autoa seuraavan viiden vuoden aikana. Kyselyyn vastasi yhteensä 1 095 suomalaista.
– 16 prosentin osuus enteilee huimaa kasvua vaihtoehtoisilla käyttövoimilla toimivien autojen määrään lähivuosina, iloitsee Trafin johtava asiantuntija Outi Ampuja.
Kyselyn mukaan hieman yli puolet vastaajista uskoo siirtyvänsä käyttämään vaihtoehtoisilla käyttövoimilla toimivaa autoa yli viiden vuoden kuluttua ja selvä enemmistö pitää tärkeänä, että liikenteessä siirrytään käyttämään vähäpäästöisiä, vaihtoehtoisilla käyttövoimilla toimivia ajoneuvoja.
Uusia energiamuotoja käyttävistä autoista vastaajia kiinnosti eniten ladattava hybridiauto, toiseksi suosituin oli täyssähköauto. Kyselyn mukaan kiinnostusta sähköautoihin lisäisivät ennen kaikkea sähköauton hankintahinnan mahdollinen tippuminen, ympäristöystävällisyys sekä akun lataamisen mahdollisuus kotona ja työpaikalla.
Myös latauspaikkojen lisääminen kasvattaisi kiinnostusta sähköautoja ja ladattavia hybridejä kohtaan.
– Latausverkoston saatavuus, autojen akkujen kestävyys ja autoiluun liittyvä kulttuuri ovat kaikki tekijöitä, jotka vaikuttavat sähköautoilun läpimurtoon, Ampuja sanoo.
Kunnianhimoiset tavoitteet
Kuluvan vuoden aikana vaihtoehtoisilla käyttövoimilla toimivien autojen osuus kaikista henkilöautojen ensirekisteröinneistä on noussut 5,7 prosenttiin. Vuonna 2017 samana ajankohtana vastaava osuus oli noin kaksi prosenttia.
Virallisiin tavoitteisiin on silti matkaa. Kansallisen tavoitteen mukaan vaihtoehtoisten käyttövoimien osuus uusista henkilö- ja pakettiautoista tulisi olla 20 prosenttia vuonna 2020 ja 50 prosenttia vuonna 2025.
– Onhan tuo kunnianhimoinen tavoite sähköautojen ensirekisteröintien valossa, toteaa Ampuja.
– Toisaalta on tärkeää, että meillä nimenomaan on kunnianhimoisia tavoitteita, joita kohti kulkea.
Ampuja arvelee, että mitä enemmän sähkö- ja hybridiautoja alkaa näkyä katukuvassa, sitä rohkeammin ihmiset kokeilevat uutta autoilun muotoa.
– Kaikkeen teknologiaan liittyy myös sitä ympäröivä toimintakulttuuri, ja autoilun kulttuuri on nyt vahvassa murroksessa nimenomaan uusien energialähteiden myötä.
Kun hintaerot eri käyttövoimien välillä kutistuvat, ympäristöarvoja painottava autoilija joutuu pohtimaan ennen kaikkea sitä, kuinka paljon on valmis suunnittelemaan automatkojaan.
–Sähköautoilu vaatii yhä perehtymistä ja ajoreittien suunnittelua jakelu- ja latausinfran mukaan.
Latausverkosto laajenee
Toisaalta mahdollisuudet ladata sähköautoa Suomessa kehittyvät hyvää vauhtia, kun julkisten latauspisteiden määrä kasvaa. Latauspaikkoja löytyy jo useilta huoltoasemilta, kauppakeskuksista ja yksittäisistä yrityksistä.
OP ja Fortum ovat yhteistyössä lisänneet viime vuoden aikana yhdessä satakunta sähköautojen latauspistettä OPn konttoreiden yhteyteen.
Kesäkuun 2018 alussa myös K-ryhmä ilmoitti rakentavansa vuosien 2018 ja 2019 aikana koko maan kattavan sähköautojen latauspisteverkoston, ja kauppaketju Lidl kertoi, että seitsemään sen liikkeeseen tulee sähkö- ja hybridiautojen pikalatauspisteet.
– Nämä ovat kiinnostavia avauksia. Uutta on se, että ihmiset voivat jättää autonsa latautumaan esimerkiksi kaupunki- tai kauppareissun ajaksi, pohtii Ampuja.
Tällä hetkellä Suomen latausverkosto kattaa arvioiden mukaan noin 1500 sähköautojen latauspistettä. Koska latauspisteistä vastaavat eri palveluntarjoajat, niistä ei ole koottua tietoa.
Toistaiseksi sähköauton ostavaa suositellaan asennuttamaan kotiinsa erillinen, sähköautolle soveltuva latauslaite. Sähköautojen yleistyessä myös esimerkiksi työpaikkalataukselle tulee olemaan entistä enemmän kysyntää, arvelee Ampuja.
– Se helpottaisi hurjasti arkea, varsinkin jos työmatka ei ole kovin pitkä ja yksi lataus riittäisi edestakaiseen matkaan.