Pohjola Vakuutuksen vakuuttamista ensirekisteröidyistä henkilöautoista jo yli viidesosa oli sähköautoja vuonna 2022. Alkaneena vuonna sähköautojen osuus ensirekisteröinneistä on noussut jo yli kolmasosaan.

– Käytettyjen sähköautojen markkina lähtee jo näiden lukujen perusteella voimakkaaseen kasvuun aivan lähivuosien aikana, Pohjola Vakuutuksen ajoneuvovakuuttamisesta vastaava johtaja Kristian Hiljander sanoo.

Käytetyn sähköauton ostamiseen kuuluu muutamia seikkoja, joihin kuluttajan on syytä kiinnittää huomiota. Huomioi ainakin seuraavat seikat, jos olet aikeissa ostaa käytetyn sähköauton.

1. Selvitä auton huoltohistoria

Käytettyä sähköautoa ostaessa kuluttajan kannattaa olla tarkkana auton huoltohistoriasta ja sekä huoltokehotusten että ohjelmistopäivitysten noudattamisesta. Autonvalmistajien suositusten mukaan sähköauto tulisi käyttää ammattihuollossa vuoden tai kahden välein. Katsastukseen ensirekisteröity auto tarvitsee viedä kuitenkin vasta neljän käyttövuoden jälkeen.

– Ostajana olisin erittäin tarkkana, jos myynnissä on huoltamaton ja katsastamaton, alle neljä vuotta vanha sähköauto. Kaupan ehdoksi olisi syytä kirjata kattava huolto, jossa selvitetään akun kunto, Hiljander neuvoo.

2. Varmista, ettei akku ole vaurioitunut jo edellisellä omistajalla

Suurin riski käytetyn sähköauton ostamisessa liittyy akkukotelon ja ajoakun kuntoon. Ostajan on syytä varmistaa valtuutetun huollon suorittamalla tarkastuksella, että ajoakku on kunnossa, eikä akkukotelossa näy lommoja, naarmuja tai painaumia.

– Tiedämme tapauksia, joissa auton akku on mahdollisesti vaurioitunut jo edellisen omistajan käytössä. Tällainen on tietysti ikävä uutinen auton uudelle omistajalle, joka saattaa joutua odottamaan jopa kuukausia uutta ajoakkua, Hiljander sanoo.

Uusi akku maksaa poikkeuksetta yli 10 000 euroa, kalleimmissa malleissa jopa kymmeniätuhansia euroja.

3. Ole erityisen tarkkana tuontiautojen kanssa

Pahimmassa tapauksessa käytetyn sähköauton edellinen omistaja voi olla laiminlyönyt akun huoltokehotuksen. Korvausvastuullisen selvittäminen ja vahingon ajankohdan osoittaminen voi olla monimutkainen prosessi.

– Jos kyseessä on tuontiauto, maahantuoja ei tyypillisesti ota tällaisista vastuuta, vaan auton hankkineen myyntiliikkeen tulee tehdä läksyt huolella, Hiljander kertoo.

4. Sähköautojen akut kuluvat

Sähköautojen akut kuluvat muiden akkujen tapaan käytössä. Nykyisellään autonvalmistajat lupaavat sähköautojen ajoakuille 5–8 vuoden takuun. Vanhempaa sähköautoa ostettaessa Hiljander suosittelee autolle akkutestiä.

– Akkutesti tuo mielenrauhan sekä ostajalle että myyjälle. Jos käy ilmi, että akku olisi syytä vaihtaa, niin monet valmistajat tarjoavat nykyään myös tehdaskunnostettuja akkuja, jotka ovat paitsi ympäristöystävällinen myös täysin uutta akkua huokeampi vaihtoehto.

5. Huolto-ohjelma ja ohjelmistopäivitykset kertovat ostajalle paljon

Autovalmistajat ovat määrittäneet sähköautoille omat normaalit huolto-ohjelmat, joita noudattamalla auton toimintakunnosta pidetään huolta.

– Kuten polttomoottoriautoissakin, myös sähköautoissa huolto-ohjelmaa on syytä noudattaa, sillä normaalien huoltotöiden lisäksi samalla varmistetaan ajoneuvon kunto ja tunnistetaan mahdolliset korjaustarpeet, K Auton viestintäpäällikkö Riitta Karjalainen sanoo.

Moderneissa autoissa autot vaativat perinteisten huoltotoimien lisäksi myös ohjelmistopäivityksiä. Niillä voi olla jopa kriittisiä vaikutuksia auton suorituskykyyn.

– Ohjelmisto vaikuttaa esimerkiksi auton voimansiirtoon ja sitä kautta toimintamatkaan. Myös pysäköintitutkiin ja ajoakun lämmönhallintaan voidaan vaikuttaa ohjelmistopäivityksillä, Karjalainen kertoo.

6. Ostoksille voi lähteä luottavaisin mielin, kun kaikki vaikuttaa hyvältä

Suomen sähköautokanta jatkaa kasvua, kun sähköautojen osuus ensirekisteröinneistä nousee. Tämä näkyy muutaman vuoden viiveellä myös käytettyjen sähköautojen markkinoiden kasvuna.

– Lähtisin ostamaan käytettyä sähköautoa varsin rauhallisin mielin, kun autosta on pidetty huolta ja myyjänä on luotettava taho, Hiljander summaa.

Edessä autokaupat? OP Sujuvat kaupat -palvelussa teet yksityishenkilöiden väliset autokaupat turvallisesti ja helposti. Tutustu OP Sujuvat kaupat -palveluun

Lue myös:

Uuden sähköauton omistajan kannattaa totutella rauhassa autoon ja ajamiseen – uusi teknologia saattaa yllättää

Sähköauton latauspiste omakotitaloon – tarkasta sähköverkon kunto

Hankkimassa hybridiä tai täyssähköautoa? Ota nämä asiat huomioon lataamisessa