Auton tulevia korjaustarpeita on yleisellä tasolla hankala ennustaa, sillä kokonaisuuteen vaikuttavat monet muuttujat, sanoo AD Finlandin toimitusjohtaja Antti Valtavaara. Joitakin suuntaviivoja voi kuitenkin antaa.

Osa automerkeistä ja -malleista ovat toisia herkempiä vikaantumaan. Toisaalta myös auton käyttötavat ja -olosuhteet sekä huoltohistoria vaikuttavat merkittävästi tuleviin korjaustarpeisiin. Mitä vanhemmasta ja enemmän ajetusta autosta on kyse, sitä enemmän yksilölliset erot vaikuttavat korjaustarpeisiin.

Yksilöllisistä ja automallikohtaisista eroista huolimatta autojen korjaustarpeista voidaan tehdä karkeita yleistyksiä. Käytettyä autoa hankkiessa kannattaa kiinnittää huomiota ensisijaisesti matkamittarin lukemaan, sillä normaalissa tieliikennekäytössä ajetut kilometrit kuluttavat autoa ikävuosia enemmän.

– Auto tarvitsee uudet renkaat noin 50 000 ajokilometrin jälkeen, jarruremontin viimeistään 100 000 kilometrin paikkeilla sekä alustan osien ja kytkimen, varsinkin kaksoismassakytkimen, uusimisen 200 000 kilometrin tietämissä. Auton moottorit kestävät vain harvoin yli 300 000 kilometrin rajapyykin ilman remonttia. Nykyisillä tehokkailla pienimoottorisilla autoilla moottoriongelmia voi ilmetä aiempaa enemmän, Valtavaara ennustaa.

Moottorikorjauksiin uppoaa eniten rahaa

Lompakon kannalta ikävimpiä ongelmia ovat suuret moottoriviat. Niiden korjaaminen voi tulla huonossa lykyssä niin kalliiksi, että moottori on järkevämpää vaihtaa kokonaan uuteen.

– Pienemmätkin moottorivauriot saattavat pahimmillaan olla erittäin arvokkaita korjata. Esimerkiksi jakopäävaurion, rikkoontuneen männän tai vikaantuneen turbon korjauskustannukset voivat olla mitä tahansa tuhannesta jopa kymmeneen tuhanteen euroon. Onneksi pahimmat ongelmat ovat harvinaisia, Valtavaara toteaa.

Sähköautoissa tekniikka eroaa merkittävästi perinteisistä bensiinin ja dieselin voimalla etenevistä polttomoottoriautoista. Siirryttäessä uuteen käyttövoimaan myös korjaustarpeet muuttuvat. Suurimpana haasteena on auton kallein osakokonaisuus, ajoakusto.

– Kun sähköauton korkeajänniteakku on elinkaarensa päässä tai vaurioituu, koko akkuyksikkö joudutaan vaihtamaan uuteen. Silloin puhutaan jopa viisinumeroisista summista, Valtavaara sanoo.

Säntillinen huoltaminen vähentää vikoja

Valtavaaran mielestä paras tapa välttää isot korjaustarpeet on huollattaa auto säntillisesti.

– Autonvalmistajan ohjeiden mukaan tehty määräaikaishuolto ja määräaikaishuolto-ohjelman noudattaminen on paras ja edullisin tapa minimoida korjaustarpeita. Esimerkiksi turbovioista yli 80 prosenttia aiheutuu voiteluaineongelmista. Määräaikaishuoltoon kuuluvilla öljynvaihdoilla näiltä voitaisiin välttyä. Mitä useammin tehdään ennaltaehkäisevää huoltamista, sitä harvemmin päädytään kalliisiin korjauksiin.

Muista tarkastaa ja huoltaa auton ilmastointilaite.

Valtavaara muistuttaa myös ilmastointilaitteen huoltamisesta. Se nimittäin ei yleensä kuulu autovalmistajien määräaikaishuolto-ohjelmien piiriin vaan pitää tilata erikseen.

– Ilmastointilaitteen tarkastus ja huolto on syytä teettää muutaman vuoden välein. Huoltamattoman ilmastointilaitteen kompressori joutuu usein koville ja se voi rikkoutua ennen aikojaan. Tällöin puhutaan melko arvokkaasta korjauksesta, Valtavaara sanoo.

Huoltohintojen vertailu kannattaa

Tarkan euron autoilijan ei kannata säästää määräaikaishuoltojen kustannuksella. Valtavaara kehottaa kuitenkin vertailemaan huoltopalveluita tarjoavia yrityksiä keskenään.

– Autoilija voi vapaasti valita autonsa huoltopaikan. Auton valmistajan, maahantuojan tai myyjän antama takuu pysyy voimassa, kunhan autokorjaamo noudattaa auton valmistajan ohjeita määräaikaishuoltojen toteuttamisen ja käytettävien osien suhteen, Valtavaara vinkkaa.

Auton määräaikaishuollon hintoja voi selvittää esimerkiksi autokorjaamo.fi- tai autojerry.fi-palvelussa syöttämällä oman auton tiedot. Määräaikaishuoltojen ja muiden yleisimpien huoltojen hinnat ovat nähtävissä myös monien merkkiliikkeiden verkkosivustoilta.

Oletko tekemässä autokauppaa toisen yksityishenkilön kanssa? OP Sujuvat kaupat –palvelun avulla käyt autokauppaa turvallisesti ja sujuvasti. Lue lisää palvelusta.‍