Sähköautolla road tripille kotimaassa – kiinnitä erityistä huomiota teiden kuntoon
Tänä vuonna suomalaiset lomailevat kotimaassa ja yhä useampi ajaa sähköautolla. Suomen kesä ei tuo sähköautoilijalle sen enempää haasteita kuin muillekaan autoilijoille, mutta teiden kuntoon kannattaa kuitenkin kiinnittää erityistä huomiota.
Sähköautojen korkeajänniteakut sijaitsevat yleensä auton alla ja vaikka akku on suojattu, on riski akun vaurioitumiseen auton pohjan osuessa maahan tai kiveen.
- Mökkiteillä kannattaa olla erityisen varovainen, ettei auton pohja osu kiveen tai muuhun epätasaisuuteen. Toki akku voi vaurioitua myös kaupungissa ajettaessa esimerkiksi katukivetyksen laitaan, kertoo Pohjola Vakuutuksen ajoneuvovakuuttamisen johtaja Kristian Hiljander.
Korkeajänniteakun korjaus on kallis ja aikaa vievä toimenpide. Akun korjauskustannukset voivat olla 7 000 - 30 000 euroa. Auton korjaaminen saattaa kestää useamman viikon. Jos akku joudutaan kokonaan vaihtamaan, saattaa uutta akkua joutua odottamaan pitkään. Valmistajien välillä on eroja varaosien saatavuudessa. Akun vaurioituminen voi aiheuttaa myös tulipaloriskin.
Pohjola Vakuutuksen kolarointiturvan sisältävä laaja kaskovakuutus korvaa törmäyksessä rikkoutuneen akun vaurioiden korjaamisen, mutta auto voi olla pitkään poissa käytöstä. Tähän riskiin voi varautua ottamalla keskeytysvakuutuksen, mutta korjauksen kesto voi kuitenkin ylittää keskeytysvakuutuksen enimmäiskorvausajan.
Onko ukkosesta ja rankkasateista vaaraa sähköautoille?
Sähköauton lataamisessa ja käyttämisessä ukkosella ei ole nykytiedon mukaan erityistä riskiä. Latausasema on yleensä ylijännitesuojattu. Lähelle iskevä salama voi aiheuttaa magneettikentän, joka voi huonolla tuurilla vaurioittaa kaikkien autojen sähkölaitteita. Sähkölaitteisiin koskemista tulee välttää aina ukkosella.
- Sähköosat ovat sähköautossa lähtökohtaisesti hyvin suojattu, eikä tietoihimme ole tullut sen osalta erityistä vaurioitumisriskiä esimerkiksi suureen lätäkköön ajettaessa, Hiljander sanoo.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaskovakuutus ei korvaa veden aiheuttamaa vahinkoa, jos ajoneuvolla ajetaan veden kokonaan tai osittain peittämällä tiellä tai alueella. Tämä rajoitusehto autovakuutuksessa on yleinen ja koskee myös polttomoottoriautoja.