Sähköpotkulautaturmia tapahtuu eniten alkukesän lämpiminä viikonloppuina – vaarassa eivät vain kuskit
Sähköpotkulaudalla eli -skuutilla ajaneista 18–34-vuotiaista nuorista 44 prosenttia kertoo ajaneensa sääntöjen vastaisesti. Skuuttia käyttäneistä nuorista 29 prosenttia on ajanut alkoholin vaikutuksen alaisena.
Pohjola Vakuutuksen toukokuussa tekemän kyselytutkimuksen mukaan sähköskuutit lisäävät kaikkien liikenteessä kulkijoiden turvattomuutta. Kyselyn mukaan 56 prosenttia jalankulkijoista on pelännyt turvallisuutensa puolesta sähköskuuttien vuoksi. Jopa puolet sähköskuuttaajista pelkää joutuvansa onnettomuuteen.
Jo viime vuonna tehdyssä OP Ryhmän kyselytutkimuksessa nousi esiin, että yli neljännes sivullisista on joutunut sähköskuutin kanssa läheltä piti -vaaratilanteeseen. Erityisesti nuorille sattuu vaaratilanteita kuljettajana. Kuljettajana läheltä piti -tilanteeseen oli joutunut noin viidennes 16–25-vuotiaista.
– Sähköpotkulauta on oiva kulkuväline etenkin kaupungissa, kun sillä liikutaan turvallisesti. On kuitenkin huolestuttavaa, että sattuneiden vahinkojen lisäksi myös läheltä piti -tilanteita on paljon, korostaa Pohjola Vakuutuksen ajoneuvovakuuttamisesta vastaava johtaja Kristian Hiljander.
– Tuore kyselymme kertoo, että sähköskuutilla ajaneista nuorista peräti 44 prosenttia on ajanut kahden tai useamman henkilön kanssa samalla skuutilla, ajanut päihtyneenä tai temppuillut skuutilla. Nämä kaikki lisäävät merkittävästi riskejä vakaviin vahinkoihin.
Koulujen päättäjäisviikonloppuna tapahtuu paljon skuuttionnettomuuksia
Viime vuosina eniten onnettomuuksia on tapahtunut alkukesän lämpiminä viikonloppuina, ja juhannus korostuu onnettomuuspiikkinä. Toinen yleinen ajankohta on ollut koulujen päättäjäisviikonloppu, jos sää on ollut hyvä.
– Onnettomuuksia tai läheltä piti -tilanteita tapahtuu siellä, missä ihmiset liikkuvat. Riskit kasvavat, jos liikennesääntöjä ei noudateta, liikenneympäristössä on puutteita tai kuljettajan ajokunto ei ole kohdallaan. Sähköpotkulaudallakin on kuljettava sääntöjen mukaan ja havainnoitava sekä ympäristöä että muita liikkujia, korostaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Pasi Pohjonen.
Viime vuonna Helsingissä HUS:n päivystyksessä hoidettiin noin 300 sähköpotkulautailussa vamman saanutta potilasta. Näistä puolessa tapauksista vammoja kohdistui pään ja kasvojen alueelle. Reilulle kolmannekselle loukkaantuneista aiheutui yläraajojen vammoja, esimerkiksi ranteen murtumia.
– Sähköpotkulautaonnettomuuksissa loukkaantuneet ovat tyypillisesti alle 30-vuotiaita, joten vaikutukset voivat olla hyvinkin pitkäaikaisia. Vain vajaa 4 prosenttia loukkaantuneista käytti kypärää, kertoo HUS-Akuutin väitöskirjatutkija ja lääkäri Henri Vasara.
Jos skuuttaaja kolaroi vuokrasähköpotkulaudalla, liikennevakuutus korvaa kuljettajan osalta vain sairaanhoidon kustannukset. Tämän takia on tärkeää huolehtia myös omasta vapaaehtoisesta henkilövakuuttamisestaan, jolloin on mahdollista saada korvausta esimerkiksi työkyvyttömyydestä.
Yli neljännes onnettomuuksista tapahtunut kuljettajan ollessa alkoholin vaikutuksen alaisena
Pohjola Vakuutuksen tuoreen tutkimuksen mukaan 29 prosenttia skuuttia käyttäneistä nuorista on ajanut alkoholin vaikutuksen alaisena. HUS:n tilastojen mukaan viime vuonna hieman yli neljännes onnettomuuksista tapahtui kuljettajan ollessa alkoholin vaikutuksen alaisena. Päihtynyt kuljettaja puhalsi keskimäärin 1,5 promillea – autoillessa törkeän rattijuopumuksen raja on 1,2 promillea.
Päihtyneenä kolarointi voi vaikuttaa myös vakuutuskorvauksiin. Korvauksia voidaan vähentää tai ne voidaan jopa evätä, jos henkilö on syyllistynyt törkeään huolimattomuuteen onnettomuustilanteessa.
– Tärkeintä on huolehtia omasta ja muiden turvallisuudesta sähköpotkulautaa käytettäessä. Niillä tulisi aina ajaa olosuhteet ja kanssaliikkujat huomioon ottaen, Hiljander muistuttaa
Vinkit turvalliseen skuuttailuun:
- Aja vain selvinpäin.
- Käytä kypärää.
- Älä temppuile, ota turhia riskejä ohittaessa tai aja liian lujaa.
- Opettele liikennesäännöt.
- Opettele tunnistamaan riskit ennen liikkeelle lähtöä. Risteykset, reunakiveykset ja ruuhka ovat erityisiä vaaran paikkoja.
Pohjola Vakuutuksen kyselytutkimus toteutettiin 13.5.-19.5.2024 Norstatin kuluttajapaneelissa. Tutkimukseen osallistui 1021 suomalaista, jotka ovat iältään 18-79-vuotiaita. Otos on painotettu vastaamaan kansallisesti Suomen väestöä iän, sukupuolen ja suuralueen mukaan. Kokonaisotoksen virhemarginaali on 3 prosenttiyksikköä suuntaansa.
OP Ryhmän syyskuussa 2023 toteutettuun kyselytutkimukseen vastasi verkkopaneelissa 16–79-vuotiaita suomalaista (n=1670) valtakunnallisesti edustavasti. Tutkimukseen vastanneiden määrä vaihtelee kysymyksittäin. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy OP Ryhmän toimeksiannosta. Vastausten virhemarginaali on enimmillään +/- 3,0 prosenttiyksikköä.
Lue myös: