Tarkista ainakin nämä asiat, ennen kuin lyöt autokaupat lukkoon
Oletko hankkimassa käytettyä autoa? Asiantuntija neuvoo, mitä myyjältä kannattaa kysellä.
Käytetyn auton ostajan kannattaa olla autokaupoilla kärsivällinen ja pitää pää kylmänä, sanoo Pohjola Vakuutuksen ajoneuvovakuutusten tuotepäällikkö Petri Linna.
– Ostajan pitäisi jaksaa sinnikkäästi kaivaa esiin auton tietoja, jotta kaupoilla ei tule yllätyksiä.
Selvitä auton historia ja rekisteritiedot
Myyjältä kannattaa kysyä auton omistus- ja käyttöhistoriasta. Kuka on auton rekisteriin merkitty omistaja? Onko autossa erääntyneitä ajoneuvoveroja? Onko autoa kolaroitu? Onko se liikennekäytössä vai seisonnassa?
– Nämä asiat voi myös tarkistaa pientä maksua vastaan Traficomin sivuilta rekisterinumeron avulla, Petri Linna vinkkaa.
Jos myyjä esimerkiksi väittää, että autoa ei ole kolaroitu, mutta asia käykin ilmi Traficomin tiedoista, tiedon pimittäminen voisi oikeuttaa kaupan purkamiseen. Yksityiseltä ostaessa ostaja on kuitenkin aika heikoilla, jos auton kuntoa ei ole selvitetty ja kauppojen jälkeen jotain vikaa ilmenee. Liikkeestä ostaessa kuluttajansuoja on parempi.
– Ulkomailta autoa ostaessa auton historian tunteminen korostuu. Myös ostomaan omiin autokaupan sääntöihin kannattaa tutustua.
Myyjän pitää ilmoittaa auton kilometrilukemat. Petri Linnan mukaan ulkomailta autoa ostaessa kannattaa olla erityisen huolellinen kilometrilukemien kanssa.
– Joissain maissa on sallittua käpälöidä kilometritietoja, mutta myyjän pitäisi ilmoittaa asiasta, Petri Linna muistuttaa.
Pyydä huoltokirja nähtäväksi
Huoltokirjaa lukemalla näet, onko autoa huollettu säännöllisesti ja onko isoimmat korjaukset tehty.
– Myyjän pitäisi kertoa kysymättäkin takuukorjauksista ja osien vaihtamisesta, mutta näistä asioista jää myös yleensä merkintä sähköiseen tai paperiseen huoltokirjaan, Petri Linna toteaa.
– Tarkista erityisesti, onko jakopäänhihna vaihdettu asianmukaisesti. Useimmissa autoissa vaihtoväli on noin 200000 kilometrin välein. Jos sitä ei ole vaihdettu, ostajalle voi seurata kallis remontti. Joissakin autoissa jakopää toimii huoltovapaammalla ketjulla.
Tarkastele kuntoa omin silmin ja koeaja
– Auton kunnon toteamista silmämääräisesti ei voi väheksyä. Monet piilevät viat eivät oikeasti ole niin piileviä. Jos autosta esimerkiksi vuotaa öljyä, se näkyy.
Ostajan kannattaa myös tarkistaa renkaiden kunto ja kysyä, kuuluuko hintaan kahdet hyvät renkaat.
Usein huolellisesti koeajamalla auton eri osien toiminta selviää usein kaikkein parhaiten.
Tarkista myyjän henkilötiedot
Yksityisen myyjän henkilötiedot kannattaa kysyä ja tarkistaa, onko auton omistaja sama henkilö kuin myyjä. Tällä tavoin varmistat, että ostat auton varmasti rekisteriin merkityltä omistajalta ja vältyt ongelmilta omistusoikeuden, liikennevakuutuksen ja ajoneuvoveron kanssa.
– Autoa ei voi myydä toisen omistajan puolesta. Omistajan henkilötietojen tarkistaminen on tärkeää myös liikennevakuutuksen ottamisen takia, sillä jos auton myynnin ja ostamisen väliin on jäänyt vakuutuksetonta aikaa, sen maksaminen koituu uudelle omistajalle.
Ota liikennevakuutus heti
Liikennevakuutus tulee ottaa seitsemän päivän kuluessa kaupanteosta. Se on myös edellytys auton omistajanvaihdoksen rekisteröinnille.
– Muiden vakuutusten vertailussa voi käyttää hieman aikaa. Vapaaehtoisen kaskovakuutuksen voi räätälöidä omaan tarpeeseen sopivaksi, Petri Linna sanoo.
Jos ostaa auton Pohjoismaista tai Länsi-Euroopasta, suomalaisen liikennevakuutuksen voi ottaa välittömästi. Ulkomaiseen autoon myös kaskovakuutus on hyvä ottaa heti.
Autoliikkeet myyvät myös omia jatkotakuita tai ostoturvia, joissa myyjä vastaa tietyistä piilevistä vioista tietyn ajan kaupanteon jälkeen.
– Muutaman satasen jatkotakuu tai ostoturva voi joskus olla ihan hyvä kauppa.
Edessä autokaupat? OP Sujuvat kaupat -palvelussa teet yksityishenkilöiden väliset autokaupat turvallisesti ja helposti. Tutustu OP Sujuvat kaupat -palveluun |
Tutustu Pohjola Vakuutuksen autovakuutukseen
Tutustu vakuutusyhtiö Pohjola Vakuutuksen kaikkiin henkilöasiakkaan vakuutuksiin