Tiedätkö, miten toimia riistakolarin sattuessa?
Lisää aiheesta
Riistaonnettomuus voi tapahtua täysin yllättäen. Siihen voi varautua esimerkiksi pitämällä mukana riistaonnettomuusmerkkiä, joka helpottaa kolaripaikan tunnistamista.
Pienten hirvieläinten lisääntyneen kannan myötä myös riistaonnettomuuksien määrä on Suomessa kasvussa.
Vuonna 2018 kirjattiin kaikkiaan lähes 12 000 riistaonnettomuutta, joista suurin osa oli törmäyksiä valkohäntäpeuroihin tai metsäkauriisiin. Eniten hirvikolareita sattui Kouvolassa, Kuopiossa ja Mikkelissä.
– Onnettomuuksia tapahtuu määrällisesti eniten Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Kanta-Hämeessä, sanoo Suomen riistakeskuksen SRVA-asiantuntija Reima Laaja.
Riistaonnettomuus voi tapahtua täysin itsestä riippumattomista syistä. Kun eläin yllättäen seisoo auton tai moottoripyörän edessä, törmäystä ei ole aina mahdollista välttää. Siksi on tärkeää, että autoilija osaisi onnettomuuden sattuessa toimia oikein ja niin, että kolarista ei aiheudu lisää vaaratilanteita.
Miten autoilijan tulee menetellä, jos törmää riistaeläimeen?
– Aivan ensimmäiseksi on tärkeintä varoittaa muuta liikennettä, jolloin voidaan ehkäistä lisäonnettomuudet. Ne voivat olla seurauksiltaan jopa vakavampia kuin alkuperäinen onnettomuus, Laaja kertoo.
Miten muuta liikennettä on hyvä varoittaa tapahtuneesta kolarista?
Varoita muuta liikennettä asettamalla varoituskolmio 200–300 metrin päähän onnettomuuspaikasta tien onnettomuusalttiille puolelle. Laita hätävilkut päälle ajoneuvostasi ja siirrä se mahdollisuuksien mukaan tien reunaan tai pysäköintilevikkeelle. Huolehdi loukkaantuneista taitojesi ja kykyjen mukaan.
Kenelle onnettomuudesta tulee ilmoittaa?
Hälytä poliisi paikalla soittamalla hätänumeroon 112. Riistakolarit, joissa toisena osapuolena on villisika, hirvieläin tai suurpeto, tulee aina ilmoittaa poliisille.
– Poliisille tulee kertoa mahdollisimman tarkasti onnettomuuspaikka, jotta poliisi tai suurriistavirka-apuryhmä SRVA voi huolehtia tilanteen loppuunsaattamisesta kuolleen tai loukkaantuneen eläimen suhteen. Kun olet tehnyt ilmoituksen, muista merkitä onnettomuuspaikka, Laaja sanoo.
Milloin kolaripaikalta saa poistua?
Kun ilmoitus onnettomuudesta tehdään, hätäkeskus tai poliisi kertoo, saako onnettomuuspaikalta lähteä. Jos henkilövahinkoja ei ole eikä muita erityisiä tapahtumia ilmene, poliisi tai SRVA tulee onnettomuuspaikalle. Kuollutta eläintä ei saa viedä mukanaan.
Ilmoita tapahtuneesta kolarista vakuutusyhtiöösi.
Miten riistaonnettomuuksiin voi varautua?
Älypuhelimeen on hyvä ladata GPS-paikannuspalvelu, joka helpottaa onnettomuuspaikan tarkentamista. Autossa on hyvä pitää mukana tulostettuna riistaonnettomuusmerkkiä, jossa on toimintaohjeet onnettomuuksien varalta. Merkki voidaan sitoa kolaripaikalla esimerkiksi kaiteeseen, aurausmerkkiin tai puun oksaan kolaripaikan tunnistamiseksi.
Riistaonnettomuusmerkin voit ladata ja tulostaa esimerkiksi täältä.
Millä muilla keinoilla voi ehkäistä riistaonnettomuuksia?
Liikenteessä kannattaa olla valppaana ennen auringon nousua ja auringon laskun jälkeen. Eläimet liikkuvat hämärän aikaan, jolloin myös työmatkaliikenne on runsainta.
Marraskuu on erityisen riskialtista aikaa, kun esimerkiksi valkohäntäpeurilla on kiima-aika. Huolehdi, että autolla liikkuessasi tuulilasi on puhdas ja tuulilasin pyyhkimet kunnossa. Jos näet yhden eläimen, se on varoitusmerkki, että eläimiä voi olla enemmänkin liikkeellä. Eläimet liikkuvat usein laumassa.
Lapissa liikkuessasi voit ladata puhelimeesi Porokello-sovelluksen, joka varoittaa korkeasta porokolaririskistä. Porokello-sovelluksessa ammattiautoilijat ja poronhoitoalueella liikkuvat ammattilaiset tekevät ilmoituksia järjestelmään. Varoitus on voimassa puoli tuntia ja sen näkevät kaikki Porokellon käyttäjät.
Tutustu Pohjolan Vahinkoapu-palvelun ohjeisiin eläinkolaritilanetessa.