Ukkosmyrsky vahingoitti autoa – korvaako vakuutus?
Ukkosmyrskyjen autoille aiheuttamat vahingot ovat harvinaisia, mutta kalliita. Ajoneuvo kannattaa mahdollisuuksien mukaan siirtää suojaan myrskyn tieltä.
Pohjola Vakuutuksen tilastojen mukaan yleisin, joskin hyvin harvinainen ukkosmyrskyn ajoneuvolle aiheuttama vahinko on se, että salama iskee joko ajoneuvoon tai sen läheisyyteen, minkä seurauksena ajoneuvon sähkölaitteisto vikaantuu. Osuessaan salama rikkoo ajoneuvon sähkölaitteita, aiheuttaa käynnistymisongelmia ja esimerkiksi vikakoodit palavat, vaikka auto ulkoisesti näyttäisi vahingoittumattomalta.
– Salaman autoille aiheuttamat vaurioitumiset ovat harvinaisia, mutta vahingot melko kalliita, keskimäärin noin 4000 euroa. Laajat kaskovakuutukset korvaavat yleisesti rajuilman autolle aiheuttamat vahingot, Pohjola Vakuutuksen ajoneuvokorvauspalveluiden korvauspäällikkö Sami Reinikka kertoo.
Salamaniskun aiheuttamia vahinkoja tapahtuu sekä polttomoottori- että sähköautoille.
Tapauksista, joissa auto olisi syttynyt palamaan suorasta salamaniskusta, ei ole tullut Pohjola Vakuutukseen ilmoituksia.
Sähköautot ja ukkonen
Sähköautoissa on enemmän sähkötekniikkaa ja ohjausyksiköitä, mitkä saattavat vaurioitua salamaniskun aiheuttamasta ylijännitteestä.
Hybridi- ja täyssähköautojen latausasemat ja -kaapelit voivat myös vaurioitua salamaniskun aiheuttamasta ylijännitteestä.
– Auton lataamisen lykkäämistä rajuilman yli kannattaa harkita, jos lataaminen ei ole välttämätöntä. Latausasema on yleensä ylijännitesuojattu, mutta lataamisessa kannattaa käyttää omaa harkintaa kovalla ukonilmalla – etenkin jos latauspaikka on altis salamaniskuille, Reinikka neuvoo.
Kaatuvat puut ja myrskytuulen lennättämä irtaimisto rikkovat autoja rajuilman aikana
Muita tyypillisiä myrskyn ajoneuvoille aiheuttamia vahinkoja ovat autojen päälle kaatuneet puut ja tuulen lennättämästä irtaimistosta koituneet vahingot. Pohjola Vakuutuksen vahinkodatasta selviää, että tuulenpuuskat ovat lennättäneet muun muassa puun oksia, pihakeinuja, telttakatoksia ja trampoliineja ajoneuvoja päin ja näistä on syntynyt pienempiä lommoja ja naarmuja.
– Jos auton päälle kaatuu jykevämpi puu, joudutaan ajoneuvo lähes poikkeuksetta lunastamaan käyvän arvon mukaisesti. Tästä syystä puiden kaatumisten aiheuttama keskivahinko on aika korkea, lähes 8 000 euroa. Tilastoissamme näkyy myös muutamia tapauksia, joissa on törmätty ajoväylälle kaatuneeseen puuhun. Näistä voi myös koitua mittavaa vahinkoa, Reinikka kertoo.
PDR-korjaustekniikalla korjataan tehokkaasti rakeiden aiheuttamia vahinkoja
Viime elokuun lopussa Eteläistä-Suomea koetteli voimakas raekuuro, joka aiheutti peltivaurioita tuhansiin autoihin.
– Rakeet lommottavat peltiä, mutta eivät riko maalipintaa. Rakeiden pintavaurioittaman auton korjausmenetelmä on nopea, kustannustehokas ja käytännössä täysin päästötön PDR-korjaustekniikka. Ulkomailla tämä korjaustapa on ollut autonvalmistajien ja -korjaajien hyväksymänä käytössä jo kymmeniä vuosia. Esimerkiksi viime syksynä Suomessa PDR-tekniikalla korjattiin tuhansia voimakkaan raekuuron vaurioittamia autoja Etelä-Suomessa, Reinikka sanoo.
Lue myös:
Tuliko autoosi lommo? Korjauta se nopealla PDR-menetelmällä