Kun vieremäläinen Raili Juntunen, 76, maksaa ruokaostoksensa lähikaupassaan K-Market Aromissa, hän nostaa kassalta silloin tällöin myös käteistä pankkikortillaan. Silloin hän käyttää Osta ja nosta -palvelua.

– Annan usein lähellä asuville lastenlapsille heidän syntymäpäivinään lahjaksi rahaa. Ja vaikka käytän yleensä korttia maksuvälineenä kauppareissuilla, minulla pitää olla käteistä omassa lompakossakin muutama kymppi. Maksan välillä esimerkiksi apteekissa pienet ostokset käteisellä, kertoo Juntunen.

K-Market Aromi on Juntuselle kotoisa lähikauppa, jossa nainen tekee mielellään ruokaostoksia monta kertaa viikossa. Hän käytti ennen pankkiautomaattia käteisen nostossa, mutta kokee nykyään lähikaupan Osta ja nosta -palvelun kätevämpänä. Lisäksi se on hänelle maksuton. Hän tuntee käteisen noston kaupasta myös turvallisemmaksi kuin pankkiautomaatilta nostamisen.

– Kaduilla on nykyään monenlaista kulkijaa. Nyt ei tarvitse lähteä keskustaan pankkiautomaatille, hän kiittää.

K-Market Aromin kauppias Arja Mustosen mielestä Osta ja nosta -palvelu on lähikaupalle hyödyllinen lisäpalvelu samoin kuin esimerkiksi Veikkaus, posti- ja pakettipalvelut. Kaupassa kaikenikäiset asiakkaat käyttävät palvelua päivittäin.

– Osta ja nosta -palvelu on otettu hyvin vastaan. Se on helppo ja vaivaton lähipalvelu, joka on helpottaa asiakkaan arkea. Hänen ei tarvitse lähteä automaatille, vaan ostosten yhteydessä voi nostaa kassalta käteistä sopivan summan. Noston maksimimäärä on meillä 200 euroa, Mustonen toteaa.

Paikallisessa kyläkaupassa halutaan vaalia monipuolisia kyläkauppamaisia palveluja. Vaikka käteisen käyttö on vähentynyt, ja korttimaksu lisääntynyt, K-kauppiaan mielestä käteistäkin tarvitaan silloin tällöin.

– Esimerkiksi arpajaisissa tai kirpputoreilla on tarpeen olla mukana käteistä rahaa, toteaa Mustonen.

OP:n Business Developer Kati Impolan mukaan Osta ja nosta -palvelu on ollut käytössä jo useita vuosia. Palvelun ovat löytäneet kaiken ikäiset asiakkaat.

– Olemme tunnistaneet, että palvelusta hyötyvät erityisesti seniori-ikäiset asiakkaamme, joille löytyy näin nostopaikkoja ihan asiakkaan omasta lähiympäristöstä. Käteistä voi nostaa pienenkin summan, toteaa Impola.

– Vaikka käteisen käyttö on vähentynyt viime vuosina, käteisen saatavuus on jopa monipuolistunut. OP Ryhmä haluaa varmistaa omalta osaltaan, että pankin asiakkaille on tarjolla paikallisia käteisnostopaikkoja, toteaa Impola.

Näin Osta ja nosta -palvelu toimii

Kun sinulla on OP:n maksukortti käytössä, voit nostaa käteistä korttiostoksen yhteydessä Osta ja nosta -palvelua tarjoavista kauppapaikoista. Niitä ovat muun muassa K-ryhmän ruokakaupat, Tokmanni-konsernin myymälät ja R-kioskit.

Osta ja nosta -palvelua tarjoavan liikkeen tunnistat siitä, että palvelusta on tunnus liikkeen ovessa tai kassalla. 

Nostoja voi tehdä korttien Debit- tai Credit -ominaisuuksilla. OP ei peri palvelumaksua Debit-puolelta tehdystä nostosta, mutta Credit-puolen nostosta peritään hinnaston mukainen maksu. 

Palvelua tarjoavat myymälät määrittelevät itse pienimmän ja suurimman mahdollisen nostosumman liikkeessään. Rahan nostoon tarvitaan fyysinen kortti ja kortin tunnusluku.  

Toimi näin:

  1. Kerro myyjälle kassalla, että haluat nostaa rahaa ostoksesi yhteydessä. Kerro myyjälle haluamasi nostosumma.
  2. Syötä maksukorttisi maksupäätteeseen. Valitse teetkö noston kortin debit- tai credit-puolelta, jos sinulla on yhdistelmäkortti. Näppäile tarvittaessa korttisi tunnusluku.  
  3. Saat myyjältä nostamasi summan ja kassakuitin. Kuitissa näkyy erikseen ostostesi summa ja tililtäsi nostamasi käteissumma.

Artikkeliin päivitetty 30.1.2025 tietoa mm. palvelua tarjoavista kauppapaikoista ja hinnasta.