OP ottaa Microsoft Teams -ohjelman käyttöön verkkoneuvotteluissaan. Teams -ohjelmaa käytetään laajasti työelämässä ja siksi ohjelma on monelle asiakkaalle jo entuudestaan tuttu. Ohjelman avulla voit jutella kasvokkain videoyhteydellä pankin toimihenkilön kanssa.

Verkkoneuvottelu on kätevä tapa asioida pankin toimihenkilön kanssa ajasta ja paikasta riippumatta. Voit neuvotella etänä vaikka asuntolainasta tai jutella säästämisestä asiantuntijan kanssa. Verkkoneuvottelun voi varata myös konttorin aukioloaikojen ulkopuolelle, esimerkiksi työpäiväsi päätteeksi. Pandemia-aika on myös lisännyt asiakkaiden kiinnostusta etäpalveluihin, joissa pankkiasioita voi hoitaa turvallisesti omasta kodista.

OP on ensimmäinen iso finanssialan toimija, joka ottaa Teamsin käyttöön näin laajasti asiakaskohtaamisissa.

Asiat kuntoon etänä

Teams-neuvottelu voidaan järjestää myös pariskunnalle, jos molemmat ovat OP:n nykyisiä asiakkaita. Esimerkiksi yhteisestä asuntolainasta tai lapsille säästämisestä voidaan jutella yhdessä pankin toimihenkilön kanssa. Riittää, kun toinen varaa verkkoneuvotteluajan, ja aloittaa palaverin kirjautuneena verkkopankkiin. Puoliso voidaan tunnistaa palaverissa muilla tavoin.

Ohjelman avulla pankin toimihenkilö voi näyttää havainnollistavia materiaaleja videoneuvottelussa. Yhteiseen neuvotteluun voidaan myös kutsua mukaan muita pankin asiantuntijoita, jos tämä on tarpeen. Asiakas voi hoitaa laaja-alaisesti omia pankkiasioitaan.

Näin varaat verkkoneuvottelun

Verkkoneuvottelun voit varata joko soittamalla OP:n asiakaspalveluun, jolloin asiakaspalvelija varaa sinulle sopivan ajan. Voit myös kirjautua op.fi-palveluun tai OP-mobiiliin, ja varata neuvotteluajan.

Verkkoneuvotteluun liitytään aina op.fi-palvelun tai OP-mobiilin kautta, pankki ei lähetä linkkiä tai kalenterikutsua neuvotteluun sähköpostitse. Palvelu toimii OP:n nykyisille asiakkaille. Jos et ole OP:n asiakas, voit varata soittoajan tai neuvottelun konttorille.

Teams -ohjelma toimii tietokoneellasi joko ohjelman kautta, tai verkkoselaimella. Tablettiin tai älypuhelimeen sen voi ladata App Storesta tai Google Playsta. Älylaitteilla ohjelma toimii paremmin sovelluksen kautta.

Pidä mielessä, että verkkoneuvotteluun liitytään aina vasta, kun olet kirjautunut verkkopankkiin joko op.fissä tai OP-mobiilissa. Pankki ei myöskään koskaan lähetä sinulle viesteissä linkkejä neuvotteluun tai verkkopankkiin kirjautumiseen.

Lue lisää turvallisesta pankkiasioimisesta.

Lue myös:

Verkkopankkitunnukset, tili ja kortit: Lasten ja nuorten pankkiasiointi eri ikäisenä