15-17-vuotias nuori - unelmoitko kesäduunista?

Tulevana maanantaina 16.3. julkaistaan 75 avointa kesätyöpaikkaa yhdistyksissä ympäri Keski-Suomen. Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan palkkaustuen avulla pankin toimialueen yhdistykset työllistävät nuoria nyt jo kuudetta kesää. 75 onnekasta nuorta pääsee tänäkin kesänä toteuttamaan unelmiaan ja tutustumaan työelämään pankin piikkiin.

Kesäpestejä avautuu monenlaisilla nimikkeillä mm. assistentti, kahvilatyöntekijä, apuohjaaja, reportteri, päiväkotiharjoittelija, urheiluseuran kesätyöntekijä, järjestöavustaja, päivystäjä, viriketoiminnan ohjaaja, projektiavustaja, kesäsomettaja ja toimistotyöntekijä. Löytyykö sinun lähipiiristäsi 15-17-vuotias työtä pelkäämätön nuori? Jos, niin vinkkaa ihmeessä.
Buustia kampanjasta
Kuluneet vuodet ovat osoittaneet nuorten työllistämisen tärkeyden ja kampanjan hyödyllisyyden. Apukäsille yhdistyksissä on todellista tarvetta. Moni on tuen myötä palkannut ensimmäiset työntekijät yhdistykseen ja hyvien kokemusten innoittamana jatkanut työllistämisiä. Nuori puolestaan ottaa askeleen kohti työelämää jo tehdessään työhakemuksen ja seuraavan päästessään haastatteluun. Kokemusta karttuu, saa lopulta kesätöitä tai ei.
Kokemuksia kampanjasta
Keväällä 2019 kampanjan pesteihin jätettiin yhteensä 1022 kesätyöhakemusta. Syksyllä keräämämme palautteen perusteella kesän 2019 kampanjamme onnistui mainiosti. Yhdistykset kokivat 1-5 asteikon keskiarvolla mm. seuraavaa: * Kampanja oli yhdistykselle hyödyllinen 4,97 % * Nuorten työ yhdistyksessä vaikutti positiivisesti yhdistyksen toimintaan 4,84 % * Yhteistyö OP:n kanssa nuorten rekrytoimiseksi sujui 4,97 % * Yhdistys sai riittävästi tukea työllistämiseen 4,81 %
Vapaissa palautteissa nousi usein esiin mm. tuen tarpeellisuus, yhteistyön mutkattomuus, onnistunut rekrytointi. - ”Saimme taas mukavan ja aktiivisen nuoren toimimaan seuran lasten parissa. Mielestämme yhteistyö on toiminut näin oikein hyvin.” - ”Saimme paikalliselle toimijalle tunnettavuutta ja huomasimme sekä yllätyimme erittäin positiivisesti suuresta hakijajoukosta ja hienoista hakemuksista. OP:sta saimme kiitettävää ohjeistusta koko prosessin ajan.” - ”Yhdistys sai positiivista palautetta siitä, että yhdistys työllistää nuoria. Tämä on hyvä kampanja ja yhdistys sai riittävästi tukea.”
Yhdessä hyvä tulee
Tulevana kesänä on taas luvassa 75 uutta onnistumisen ja oppimisen paikkaa sekä yhdistyksille että nuorille. Kaikki kampanjan yhdistykset ovat sitoutuneet noudattamaan vastuullisen kesätyön periaatteita, joten näissä kesäduuneissa nuoret ovat hyvissä käsissä.
#yhdessähyvätulee #kesäduuniOPnpiikkiin #opkeskisuomi
Lue lisää Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjasta, jossa nuorten hakuaika on 16.3.-19.4.2020
OP Keski-Suomen verkkosivun etusivulle
OP Keski-Suomen asiantuntijoiden muut kirjoitukset OP Mediassa
Kirjoittaja Katri Tynkkynen työskentelee pankissa vaihtelevien viestinnän, markkinoinnin ja vastuullisuuden tehtävien parissa. Katrin työniloa ja intoa pitää yllä hyvien työkavereiden ja erilaisten tehtävien lisäksi mahdollisuus luovaan ideointiin ja kehittämiseen. Työn moninaisuus haastaa oppimaan uutta joka päivä. Vapaa-ajallaan Katri nauttii luonnosta ja liikkuu sesongin mukaan.
Lisää aiheesta
