Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanja on tuonut vuosien ajan paljon iloa ja hyötyä sekä yhdistyksille että kesätöihin päässeille nuorille. Kampanjan 7.vuosi pyörähtää käyntiin maanantaina 1.2. koko helmikuun kestävällä yhdistyshaulla. Tänä vuonna suoraa palkkaustukea on tarjolla yhteensä 30 000 euroa.

Tässä muutamia otteita yhdistyksiltä saamistamme 2020 kampanjan vapaista palautteista, ja vinkkejä helpottamaan oman päätöksen tekemistä.

  1. ”Kampanja oli mielestäni tänäkin vuonna hienosti vedetty ja vallitseva tilanne otettiin haltuun hyvin." Kesäduunikampanja etenee selkeän etukäteisohjeistuksen ja sovitun aikataulun mukaan. Nuoren työllistäminen onnistuu ohjeiden avulla, vaikka yhdistyksellä ei olisi aikaisempaa kokemusta työllistämisestä. 2020 keväällä koronan tuoma poikkeustilanne otettiin heti ohjeistuksessa huomioon ja yhdistyksille pidettiin kampanjainfot etänä Teamsin avulla.
  2. ”Kyllä rahallinen suora tuki palkkaamiseen on paras vaihtoehto, loistavaa kun rahaa ei voi käyttää muuhun tarkoitukseen.” Tiedämme, että moni yhdistys ei pysty tarjoamaan kesätöitä ilman taloudellista tukea. Iloitsemme kovin tästä yhteistyöstä, sillä meillä ei olisi mitään mahdollisuutta palkata 75 alaikäistä kesätöihin. Koemme nuorten työllistämisen tukemisen tärkeäksi.
  3. ”Tämä on juuri yhdistyksemme arvojen mukaista toimintaa.” Tämän kampanjan avulla kannamme yhteiskuntavastuuta hyvässä yhteistyössä yhdistysten kanssa. Uskomme, että nuorenpolven näkemyksien esiintulo voi parhaimmillaan kehittää omaa toimintaa. Meitä osuuspankissa ohjaavat arvot; ihmisläheisyys, vastuullisuus ja yhdessä menestyminen.
  4. ”Loistavat kuvat, hieno kirjoitusote = maukkaat tarinat/päivitykset!” Nuorten työtehtävät vaihtelevat. Yhdistys voi palkata nuoren rohkeasti, vaikka somettamaan, verkkosivuja päivittämään tai tekemään videoita. Haluttuja perinteisempiä kesäpestejä viime kesänä olivat mm. kesäleirin tai kerhon apuohjaaja, kahvilamyyjä, remonttiapulainen tai asiakaspalvelija. Työtehtävästä riippumatta nuori arvostaa, kun hän pääsee mukaan porukkaan ja tekemään oikeita töitä.
  5. ”Hyviä hakijoita oli niin monta.” Saadakseen hyviä työhakemuksia, yhdistyksen tulee aktivoitua omissa kanavissaan. Tiedämme, että monesti palkan sijaan nuorelle oikean työkokemuksen saaminen on tärkeintä. Haastatteluissa nuorille kannattaakin muistuttaa myös vapaaehtoistyön kerryttävän työkokemusta. Moni yhdistys kertoo löytäneensä tämän kampanjan avulla reippaita tekijöitä myös talvikauttaan varten. Kokemus osoittaa, että aktiivinen toiminta yhdistyksessä voi avata nuorelle ovia tulevaisuudessa.
  6. ”Toivottavasti kesätyöhanke jatkuu myös tulevina vuosina!” Tämä toive tulee esiin palautteissa vuodesta toiseen. Tänä vuonna tuntuu erityisen tärkeältä, kun homma jatkuu tuttuun tapaan. Kuten aikaisemminkin – tarjolla olevan lahjoituksen yhdistys voi saada vain hakemalla. Tervetuloa mukaan!

Tässä on saamistamme vuoden 2020 palautteista muutamia väittämiä, asteikolla 1-5 (1=täysin erimieltä, 5=täysin samaa mieltä).

  • Yhdistys sai kampanjan aikana riittävästi tietoa kampanjasta 4,97
  • Kampanja oli yhdistykselle hyödyllinen 4,97
  • Yhteistyö OP:n kanssa nuorten rekrytoimiseksi sujui 4,91
  • Nuorten työ yhdistyksessä vaikutti positiivisesti yhdistyksen toimintaan 4,89

Saadun palautteen mukaan monet kampanjassamme mukana olleet yhdistykset ovat myös onnistuneet kehittämään omaa toimintaansa. Kiitos uusien oivallusten, rohkeuden tehdä toisin, näkemysten avartumisen ja ennen kaikkea esteiden sijaan mahdollisuuksien näkemisen.

VINK-VINK! 1) Tutustu kampanjasivuun ja palkkaustuen hakemuslomakkeeseen ennakkoon. 2) Täytä hakemus huolellisesti 1.2. alkaen. 3) Yhdistysten hakuaika on 1.-28.2.2021.

#kesäduuniOPnpiikkiin #opkeskisuomi

Lisätiedot löydät kampanjasivulta www.op.fi/keski-suomi/kesaduuni
OP Keski-Suomi etusivulle  
OP Keski-Suomen asiantuntijoiden muut kirjoitukset op-media.fi