Tällaisena keväänä kesätöiden löytäminen oli kaikkea muuta kuin helppoa, kun kerta toisensa jälkeen hakemuksen perään tuli ilmoitus peruuntuneista kesätöistä. Olin jo aivan menettänyt toivoni töiden suhteen, kun sitten nettiä selaillessani löysin Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan. Sain kutsun ensimmäiseen työhaastatteluuni, joka tapahtui videon välityksellä. Onnekkaana pääsin työskentelemään Keski-Suomen Muistiyhdistykselle, ja nyt lomailen takanani positiivinen kokemus ensimmäisestä kesätyöstä.

Muistiyhdistys osoittautui heti tosi mukavaksi työpaikaksi. Sain ystävällisen vastaanoton ja hyvän perehdytyksen tehtäviini. Myös teetauoista pidettiin huolta. Poikkeustilanne näkyi tottakai myös työpaikalla, sillä normaalia toimintaa, kuten vertaistukiryhmiä, ei voitu vielä kesäkuussa järjestää. Pääsin kuitenkin näkemään, kuinka monipuolista toimintaa muistiyhdistys järjesti rajoitusten mukaan esimerkiksi netin, jäsenkirjeitten ja omatoimisten ulkoilurastien kautta.

Kahteen viikkoon mahtui monenlaista puuhastelua ja aloitin toimistotehtävillä. Postitin jäsenkirjeitä ja -kyselyjä sekä erilaisia etämateriaaleja. Tämän ohella pääsinkin tutustumaan yhdistyksen toimintaan vielä tarkemmin ja opin paljon. Pääsin näkemään, millaisia asioita yhdistyksen toimistolla hoidetaan ja millaista arki siellä on. Harvoin tulee ajatelleeksi, millainen vaivannäkö esimerkiksi jäsenpostien takana on. Muistiasiat tulivat tutummiksi, nyt tiedän kaikenlaista uutta esimerkiksi aivoystävällisestä ruokavaliosta ja arjen askareiden vaikutuksesta muistiin. Sain työskennellä itsenäisesti, mutta myös apua oli aina tarjolla.

Noin puolessa välissä kesätyötäni aloitin isompaa urakkaa, toimiston suursiivousta. Moppasin huoneet lattiasta kattoon, pyyhin pölyt, imuroin, järjestelin kaappeja ja pesin ikkunat. Se oli ihan mukavaa toiminnallista vaihtelua toimistotehtäviin. Erityisesti ikkunoissa tehtävää kyllä riitti, mutta homma sujui leppoisasti hyvää musiikkia kuunnellen ja kauniista säästä nauttien. Voisin ehkä jopa tarjoutua pesemään koti-ikkunatkin tänä kesänä!

Sain kesätöissä monipuolista ja arvokasta työkokemusta niin toimistotehtävistä kuin siivouksestakin. Työpaikasta ja sen ilmapiiristä jäi tosi hyvä mieli, ja kesätyö oli kaikin puolin onnistunut kokemus.

Kiitos Keski-Suomen Muistiyhdistykselle ja OP Keski-Suomelle ensimmäisen kesätyön järjestymisestä!

Kirjoittaja: Saara-Lotta Suni, 2020 Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan kautta työllistynyt nuori.

#kesäduuniOPnpiikkiin #opkeskisuomi

Lue lisää Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjasta ja nappaa suorat linkit nuorten kirjoituksiin.

op.fi/keski-suomi etusivulle.

OP Keski-Suomen asiantuntijoiden ajankohtaiset kirjoitukset löydät op.mediasta.

Saara-Lotta Suni