Lähialueen luontokohteet

Ympäri Keski-Suomea löytyy hyviä retkeilykohteita ja luontopolkuja. Menkää metsään ja ottakaa haltuun lähiseutunne luontopolut, virkistysalueet ja kansallispuistot. Liikkua voi niin jalan, lumikengillä, liukulumikengillä tai vaikkapa fatbikella. Löydä lähialueesi luontokohteet: luontoon.fi. Keski-Suomesta löytyy myös hyviä laavuja ja nuotiopaikkoja, jotka ovat helposti saavutettavissa lasten kanssa liikkuessa. Ennen lähtöä kannattaa aina selvittää, onko nuotiopaikalla puita vai pitääkö omat sytykkeet tuoda mukana. Muista ottaa eväät ja kuuma kaakao mukaan!

Suunta rinteisiin

Laskettelurinteisiin haluavan hurjapään ei tarvitse lähteä Lappiin saakka, sillä huimat laskut saa myös esimerkiksi Laajiksessa, Riihivuoressa tai vaikkapa Häkärinteillä. Rinteissä vierähtää helposti koko päivä, ja lumisia elämyksiä on tarjolla kaikenikäisille niin vasta-alkajille kuin jo kokeneemmille hurjapäille.

Monot jalkaan ja ladulle

Jos laskettelu ei ole teidän juttu, niin suunnatkaa suksien kanssa ladulle. Eväätkin kannattaa varata mukaan. Sunnuntaina 27.2. alkavat OP Keski-Suomen omatoimiset Hippo-hiihdot, joten sekin on hyvä syy lähteä koko perheen yhteiselle hiihtoretkelle. Hiihdon päätteeksi pienten sivakoijien tiedot voi ilmoittaa sunnuntaina julkaistavan linkin kautta – osallistujille lähetetään Hippo-mitali ja diplomi.

Lue lisää: op.fi/keski-suomi/hippo ja tule mukaan Facebook-tapahtumaan osoitteessa: https://www.facebook.com/events/4776436909070176

Riemunkiljahduksia pulkkamäessä

Iloisia riemunkiljahduksia ja onnellisesti hymyileviä kasvoja löytyy pulkkamäistä! Niin lapsilla kuin myös perheen aikuisilla nousee suupielet korviin, kun erilaisilla pulkilla ja liukureilla lasketaan mäkiä alas. Mäenlaskua suunnitellessa kannattaa kurkata vinkit Keski-Suomen parhaista pulkkamäistä Visit Jyväskylä Regionin sivuilta https://visitjyvaskyla.fi/jyvaskylan-seudun-parhaat-pulkkamaet/

Leffapesään voi käpertyä koko perhe

Kun päivä on vietetty ulkoillen, voi illemmalla tehdä leffapesän olohuoneeseen: kasa tyynyjä ja peittoja sekä tietysti asianmukaiset leffaherkut. Leffapesästä voitte katsoa yhdessä elokuvan tai vaikka pari. Vaihtoehtoisesti leffapesä muuntautuu pelipesäksi: pelatkaa yhdessä pleikalla tai lautapeliä.

Yhteinen leivontahetki

Arjen kiireessä tulee usein turvauduttua helppoihin ja tuttuihin arkiruokiin. Loma on hyvää aikaa myös testata uusia reseptejä tai leipoa jotakin, mitä ette ole vielä kokeilleet. Hauskaa yhdessä tekemistä, ja loman kunniaksi voi panostaa esimerkiksi leipomuksien koristeluun ja pöydän kattamiseen. Ylijääneet leivotut herkut voi ottaa myös evääksi vaikka pulkkamäkeen tai retkipäivänä nuotiopaikalle.

Kulttuuria aikuisille

9 hyvää syytä elää -teatteriesitys ja The Addams Family -musikaali viihdyttävät jälleen Jyväskylän kaupunginteatterilla. OP Keski-Suomen omistaja-asiakkaat pääsevät nauttimaan teatterielämyksistä etuhinnoin.

To 3.3. klo 19 9 hyvää syytä elää 26€ (norm. 30/28€)

Pe 4.3. klo 18 The Addams Family -musikaali 40€ (norm. 44/42€)

Esityksiin myydään rajoitettu määrä lippuja. Enintään 2 lippua/omistaja-asiakas/esitys. Olisiko loman kunniaksi aika nauttia vähän kulttuuria?

https://www.op.fi/web/op-keski-suomi/edut 

Hauskaa talvilomaa kaikille!

Toivottaa OP Keski-Suomen väki

OP Keski-Suomi etusivulle