Vaihtoehtoisia sijoituksia
Mihin sinä sijoitat? Osakkeisiin, rahastoihin vai vakuutuskuoreen? Kaikkia näitä erilaisia säästämisen ja sijoittamisen vaihtoehtoja minulta löytyy omasta salkustani ja olen ollut niihin tyytyväinen. Yksi tärkeä sijoituskohde minulle näiden lisäksi on liikunta.
Panostaminen liikuntaharrastukseen vaatii etenkin ajan ja jonkin verran myös rahan sijoittamista. Siinä on paljon samaa kuin sijoittamisessa ja säästämisessä jo pelkästään siksi, että usein liikunnan aloittaminen vaatii sen suurimman ponnistuksen. Esimerkiksi uuden lajin kokeileminen aina vähän hirvittää, mutta kun alkuun pääsee, on hyvää harrastusta helppo jatkaa.
Jokaiselle liikkujalle löytyy varmasti mieluinen oma laji. Myös sijoittamisessa on tarjolla jokaiselle jotakin; jännitystä osakekurssien nousuissa ja laskuissa, tasaisempaa menoa yhdistelmärahastoista tai pääomaturvaa strukturoiduissa vaihtoehdoissa. Kun oman lajin löytää, voi harrastuksesta, liikunnasta tai sijoittamisesta todella nauttia.
Liikunnasta päivittäistä tuottoa
Sijoittamalla liikuntaan pääsee nauttimaan erilaisista elämänlaatua parantavista hyödyistä. Sijoittaminen liikuntaharrastukseen on kuin sijoittaisi rahaston tuotto-osuuteen. Eli tuottoa maksetaan ulos tässä tapauksessa jopa päivittäin. Nopea tuotto syntyy, kun stressaavan päivän jälkeen pääsee nollaamaan ajatukset kuntosalille ja kotiin palatessa on taas täynnä uutta virtaa. Lisäksi liikunta tutkitusti vahvistaa luustoa ja ehkäisee sydän- ja verisuonisairauksia. Nämä hyödyt näkyvät myös pidemmällä aikavälillä, joten sijoitettu pääoma jää kasvamaan tuottoa tulevaisuuteen.
Liikunta pitää muutenkin pirteämpänä ja vetreämpänä. Eron huomaa erityisesti silloin, kun jostain syystä ei pääse liikkumaan. Olo on vetelä ja joka paikkaa kolottaa. Silloin muistan, miten tärkeää ajan ja myös rahan sijoittaminen liikuntaharrastukseen on. Samoin säästämisen tärkeyden huomaa, kun arjessa tulee jokin yllättävä meno mihin ei ole varautunut. Voi olla tyytyväinen, että on joskus aloittanut säästämisen ja on vararahasto mistä ottaa.
Lapsen harrastamisesta tuottoa tulevaisuuteen
Jos omaan liikuntaharrastukseen sijoittamista voi verrata rahaston tuotto-osuuteen, kasvuosuuteen sijoittaminen taas on panostamista lapsen liikkumiseen. Tukemalla lapsen harrastusta tulee tuotto näkyväksi hänen tulevaisuudessaan. Kun liikunta on luonnollinen osa arkea jo pienenä, sama tapa jatkuu helposti myös aikuisena. Sen myötä myös kaikki liikunnasta tulevat terveyshyödyt seuraavat. Tämä ajatus mielessä on helppo lähteä kuskaamaan omaa muksua harrastuksiin ja maksaa esimerkiksi harrastusvälineistä.
Aion pitää liikuntaharrastuksen osana sijoittamistani myös jatkossa ja nauttia sen monista hyödyistä. Toivottavasti jokaisella on perinteisen säästämisen rinnalla myös oma vaihtoehtoinen sijoituksensa, josta saa muutakin kuin rahallista tuottoa.
Emma Mäkinen on helposti innostuva ja varallisuudenhoitoa uudella tavalla ajatteleva pankkiiri. Emmalla on halu auttaa asiakkaita löytämään itselleen luotettavan ja aktiivisen kumppanin omaisuudenhoitoon.