Tarjolla finanssitoimialan parhaita asiakaskokemuksia
OP RYHMÄ ON NOUSSUT 2000-luvulla Suomen johtavaksi finanssiryhmäksi. Pankkitoiminta on kasvanut tasaisesti, ja vuonna 2005 Pohjola Vakuutus ostettiin osaksi OP Ryhmää. Kaupan myötä ryhmä muuttui monialaiseksi finanssitoimijaksi. Tavoitteena on ollut rakentaa kokonaisuus, jonka myötä asiakas saa kaikki pankki-, vakuutus- ja sijoitustuotteet samasta paikasta, kustannustehokkaasti ja kilpailukykyisin hinnoin.
Ryhmän tuorein strategia on nimeltään OP 2016. Sen keskeisin lähtökohta oli digitaalisuuden voimakas läpimurto, jonka vaikutukset arvioitiin toimialan kannalta merkittäviksi. Varautumisena digitalisaation aiheuttamaan rakenteita uudistavaan muutoksen OP Ryhmä käynnisti merkittävän investointiohjelman. Sen tarkoituksena on ollut uudistaa aiempia tietoteknisiä rakenteita ja kehittää täysin uusia tuotteita asiakkaiden käyttöön.
Syksyllä 2018 OP Ryhmän hallintoneuvosto päätti kirkastaa laaditun strategian keskeistä sisältöä muutamalla linjauksella. Tavoitteet määritettiin uudelleen ja vuoden 2019 tekemisen keskeiset painopisteet uudistettiin. Strategian kirkastamisen avulla rakennamme uutta aiemmin luodun vahvan pohjan päälle ja uudistamme toimintatapaamme, jolloin myös koko toimintamme on kilpailukykyinen. Samalla säilytämme kehityshakuisuutemme ja innovatiivisuutemme.
OP Ryhmä on paikallispankkiryhmä, jossa osuuspankit, kuten Oulun Osuuspankki, toimivat lähellä asiakkaita ja vastaavat asiakaspalvelun toimivuudesta. Yksi tärkeimmistä tavoitteistamme on tarjota finanssitoimialan paras asiakaskokemus Suomessa.
Perustehtävämme on luoda kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia omistaja-asiakkaillemme ja toimintaympäristöllemme. Päivitetyn strategian myötä pankin tehtävänä on lisäksi olla omalla toimialueellaan johtava ja vetovoimainen toimija. Ja voidakseen olla johtava toimija, Oulun Osuuspankin tarjoamien palvelujen on oltava kunnossa ja yhteistyön asiakkaiden kanssa on oltava saumatonta.
Asiakkaidemme käytössä ovat kaikki OP Ryhmän tuotteet, palvelut ja yhteistyökumppanit, olipa kyse sitten yksittäisestä, paikallisesta henkilöasiakkaasta tai maailmanlaajuista toimintaa harjoittavasta suuresta yrityksestä. Haluamme olla toimialueella asuville ihmisille ja yrityksille enemmän kuin pankki: luotettava ja vastuullinen kumppani, joka löytää asiakkailleen parhaat ja kilpailukykyisimmät ratkaisut jokaiseen pankki- ja vakuutusasiaan. Palvelu- ja itsepalveluratkaisujen on oltava asiakkaille helppokäyttöisiä ja toimivia. Näistä yksi oiva esimerkki on Oulussa kehitetty OP-mobiili, älypuhelimessa ja tabletissa toimiva sovellus, jolla voi käyttää verkkopankin palveluita turvallisesti ja kätevästi.
Uskomme, että hyvinvoiva, motivoitunut ja osaava henkilöstö tuottaa parhaan asiakaskokemuksen ja pystyy auttamaan asiakkaitamme menestymään elämässään. Työssään hyvinvoivat ihmiset tekevät hyvinvoivan yrityksen. Haluamme, että työn merkitys on sen tekijöille kirkas, työtä kehitetään yhdessä ja että töissä on mukava olla. Kuuntelemme asiakkaitamme herkällä korvalla, jotta ymmärrämme heidän tarpeitaan ja toiveitaan entistäkin paremmin.
Onnistunut asiakaskokemus luodaankin juuri arjessa asiakkaan ja pankin asiantuntijan välillä: asioinnin tulee sujua ja meidän tulee ymmärtää asiakkaan kokonaistilanne – oli kanavana sitten puhelin, kohtaaminen kasvotusten tai digitaalisesti. Iloksemme meillä on laaja ja monipuolinen asiakaskunta, joka käy kanssamme aktiivista keskustelua, antaa palautetta ja kertoo toiveistaan. Se auttaa meitä kehittämään palveluitamme paikallisesti ja tarjoamaan finanssialan parhaita asiakaskokemuksia myös jatkossa.
Tervetuloa asioimaan Oulun seudun omaan pankkiin!
toimitusjohtaja, kauppaneuvos Oulun Osuuspankki