Alussa tarvittiin pienlainoja, mutta nykyisin asiakkaat odottavat huomattavasti laajempia palveluita pankiltaan. Peruspalveluita tänään ovat tilit, kortit ja maksujen välitys. Myös mobiili- ja verkkopalvelut ovat osa nykyaikaisia pankkipalveluita. Näiden lisäksi Oulun Osuuspankki tarjoaa laina- ja sijoituspalveluita, vahinkovakuutuksia ja lakipalveluita. Palvelujen kirjo kattaa kaikki henkilöasiakkaan tarvitsemat finanssipalvelut.

Finanssialalla 2000-luku on ollut voimakkaan muutoksen aikaa. Yhä harvempi käyttää käteistä rahaa tai maksaa laskujaan pankin tiskillä. Perinteisten konttoreiden määrä on vähentynyt, ja tilalle ovat tulleet sähköiset palvelut. Samalla henkilökohtaiset asiantuntijapalvelut ovat siirtyneet sekä konttoriverkostomuutosten että palvelutapojen kehittymisen seurauksena uusiin kanaviin. Vuosituhannen alussa osuuspankitkin toteuttivat puhelinuudistuksen, jonka myötä omaa tuttua yhteyshenkilöä oli hankala tavoittaa palvelunumeron takaa. Nyt on muutoksen aika.

Paluu omistaja-asiakkaan asialle

Viime syksynä avasimme Oulun Osuuspankissa kaikkien asiakaspalvelussa työskentelevien toimihenkilöidemme puhelinnumerot asiakkaille pankin verkkosivulla. Asiakas tavoittaa jatkossa haluamansa paikallisen asiantuntijan soittamalla hänelle suoraan silloin, kun apua tarvitsee.

Asiantuntijamme hoitavat pääosan ajastaan asiakasneuvotteluja toimipaikoissa joko kasvotusten tai verkkoneuvottelujen kautta. Puheluihin tai asiakkaiden jättämiin soittopyyntöihin he vastaavat heti tilanteen salliessa. Mobiili- ja verkkopalvelut ovat jatkossakin yleisin ja nopein asiointiväylä; sieltä löytyvät lähes kaikki pankkipalvelut.

Viimeisimmän askeleen paremman tavoitettavuuden tiellä otimme toukokuussa, kun perustimme uuden OP Oulu Online -yksikön. Se yhdistää digitaalisuuden ja henkilökohtaisen paikallisen palvelun.

Asiakkaat odottavat meiltä aktiivista yhteydenpitoa ja vaivatonta tapaa asioida – ajasta, paikasta tai kanavasta riippumatta. Nyt voimme palvella heitä aivan uudella tavalla. Asiantuntijamme pitävät säännöllisesti yhteyttä omistaja-asiakkaisiin ja kartoittavat heidän tilanteensa. Näin varmistumme siitä, että asiakkaalla on kaikki hänelle sopivat palvelut käytössään.

Palvelutavan muutos on aina iso ponnistus työyhteisölle. Olemme Oulun Osuuspankissa kuitenkin vakuuttuneita siitä, että henkilökohtainen asiakastuntemus ja asiantuntijapalvelu ovat asioita, joita omistaja-asiakas odottaa ja arvostaa. Toivomme, että uudistuksemme on oikean suuntainen ja että omistaja-asiakkaamme ottavat palvelun myönteisesti vastaan.

Odotamme mielenkiinnolla palautetta siitä, miltä uudistukset tuntuvat – sitä voit lähettää osoitteeseen oulun.viestinta@op.fi.