Tutun liikemerkin palveluksessa olevien ammattilaisten tehtävänä on toimia asiakkailleen luotettavana, henkilökohtaisena talouden, turvallisuuden ja terveyden kumppanina ja asiantuntijana eri elämäntilanteissa.

OPn oranssiin liikemerkkiin voi törmätä Oulussa muuallakin kuin pankissa. Tiesitkö muuten, että tänä päivänä suosituin yhteydenpitoväline asiakkaan ja pankin välillä on OP-mobiili? Tämä Oulussa kehitetty kännykästä tai tabletista löytyvä sovellus on saavuttanut nopeasti asiakkaiden luottamuksen käteen sopivana, helppokäyttöisenä sovelluksena. OPn Oulussa toimiva kehitysyksikkö onkin nopeassa ajassa rakentanut pankkiryhmän asiakkaille modernit ja jatkuvasti kehittyvät mobiilipankkipalvelut. Myös lukuisat muut OPn asiakkaille suunnatut uudistukset ja innovaatiot ovat syntyneet tällä vuosikymmenellä nimenomaan Oulussa. Kehitysyksikön onnistumista kuvaa hyvin päätös lisätä henkilöstöä tämän kevään aikana. Uutta on siis jatkuvasti työn alla.

OP Vakuutus, jonka monet muistavat Pohjola Vakuutuksena, on ollut osa OP Ryhmää syksystä 2005 alkaen. Oulun Osuuspankin Yrityskonttorin yhteydessä toimivat OP Vakuutuksen asiantuntijat huolehtivat yritysasiakkaiden palvelusta Oulun seudulla. Lisäksi OP Vakuutuksella on Oulussa korvausyksikkö, joka käsittelee asiakkaille sattuvien vahinkojen korvauksia. Yhteydenpito korvausyksikköön tapahtuu pääsääntöisesti puhelimitse tai sähköisesti.

Toukokuussa avattu Pohjola Sairaala on uusin toimija Oulussa. Ja vaikkei sen liikemerkki olekaan oranssi vaan tuttu sininen karhunkäpälä,Pohjola Sairaala on uusimpia toimijoita OP Ryhmän monipuolisessa palvelutarjonnassa. Se on kaikille avoin päiväkirurgisiin toimenpiteisiin erikoistunut ortopedinen sairaala ja yksityinen lääkäriasema. Pohjola Sairaalasta asiakas saa saman katon alta lääkäripalvelut, tarvitsemansa tutkimukset, mahdolliset leikkauspalvelut ja kuntoutuksen, jota varten sairaalassa on oma kuntosali.

OP Vakuutuksen terveysvakuutusasiakkaana myös korvauspalvelu ja maksusitoumuksien käsittely sujuvat vaivattomasti sairaalan omassa korvauspalvelupisteessä. Näin asiakkaan ei tarvitse huolehtia korvausten hakemisesta jälkikäteen. Pohjola Sairaala tarjoaa myös työterveyspalveluita OP Vakuutuksen yritysasiakkaille.

OPn toiminnan lähtökohta on osuustoiminnan perusarvojen mukaisesti aina ollut edistää omistaja-asiakkaidensa elämää ja elinolosuhteita tuottamalla kilpailukykyisiä palveluita ja tuotteita. Tällä tiellä myös Oulun Osuuspankki jatkaa toimintaansa Oulun seudulla. Vaikka tarjoamiemme palveluiden määrä on huomattavasti monipuolisempi kuin pankin alkuaikoina, jotain tuttua ja turvallista olemme halunneet säilyttää: henkilökohtaisen yhteyden asiakkaisiimme.

Uudistumme osaltamme nykyistäkin paremmiksi talouden asiantuntijoiksi, jotka vastuullisesti löytävät asiakkaidensa elämäntilanteisiin oikeat, luotettavat ja tehokkaat palvelut ja ratkaisut. Pääkonttorimme sijaitsee keskellä Oulun kaupunkia, tutussa paikassa Isokatu 14:ssä. Toimialueemme ulottuu Oulun lisäksi lähikuntiin, joissa palvelemme kahdeksassa toimipaikassa. Asiakkaidemme käytössä ovat laajat pankki- ja vakuutuspalvelut, olipa kyse henkilökohtaisten tai yrityksen asioiden hoitamisesta. Isonkadun ja Kirkkokadun välissä sijaitsevasta oranssein liikemerkein rajatusta korttelista löytyvät asumisen palvelukokonaisuuden tarjoava Asumisen maailma, Oulun Osuuspankin Yrityskonttori, OP Private Oulu sekä pankin lakipalvelut.

Henkilökuntaa pankkimme palveluksessa on tänä päivänä noin 200. Itse asiassa OP Ryhmän palveluksessa on yksinomaan Oulussa ja lähikunnissa lähes 700 työntekijää ja koko Pohjois-Pohjanmaalla noin 900 työntekijää. Erityisen hienoa on se, että yli puolet OPn työpaikoista Oulussa on syntynyt 2010-luvun aikana.

Tervetuloa tutustumaan meihin OPlaisiin – olemme täällä juuri sinua, asiakastamme varten!