OP-bonukset täyttivät tänä vuonna 25 vuotta. OP Ryhmän menestys tulee näkymään myös tulevaisuudessa omistaja-asiakkaillemme tarjottavina etuina.
Ystävänpäivä vuonna 1999 on jäänyt pysyvästi OP Ryhmän ja suomalaisen finanssialan historiaan. Silloisessa Osuuspankkiryhmässä otettiin käyttöön Platinabonus-niminen kanta-asiakasohjelma, jonka tavoitteena oli vastata asiakkaiden luottamukseen ja tarjota suurinta hyötyä heille, jotka keskittävät raha-asiansa osuuspankkiin.
Suomalaiset ottivat uudistuksen vastaan suurella mielenkiinnolla: omistajajäsenten määrä kasvoi vuoden 1999 aikana peräti sadalla tuhannella yhteensä lähes kahdeksaansataan tuhanteen. Ensimmäisen vuoden aikana bonuksia kertyi asiakkaille yhteensä noin 12 miljoonaa euroa.
Aluksi bonuksilla maksettiin pankkipalveluita, ja sittemmin käyttökohteiksi laajenivat myös lakipalvelut sekä Pohjolan vakuutusmaksut. Nykyään tunnemme Platinabonukset OP-bonuksina.
Vuosi 2024 tarjoaa omistaja-asiakkaille poikkeuksellisia etuja
25 vuodessa olemme kulkeneet yhdessä pitkän matkan, jonka aikaansaannoksista voimme olla ylpeitä: omistaja-asiakkaita on jo lähes 2,1 miljoonaa, ja vuonna 2023 heille kertyneiden uusien bonusten arvo oli yhteensä 275 miljoonaa euroa. Kaikkiaan bonuksia on maksettu vuosien varrella jo kolmen miljardin euron arvosta.
Vaikka moni asia on vuosien varrella muuttunut, viestimme on tänä päivänä sama kuin vuonna 1999: OP Ryhmän menestys näkyy nyt ja tulevaisuudessa omistaja-asiakkaillemme tarjottavina taloudellisina ja muina etuina.
Vuosi 2024 tulee tarjoamaan omistaja-asiakkaillemme entistäkin enemmän etuja. Tulemme maksamaan vuodelta 2024 kertyvät OP-bonukset 40 prosentilla korotettuina emmekä peri omistaja-asiakkailtamme lainkaan kuukausimaksuja päivittäispalveluista kuluvan vuoden aikana. Näiden etujen yhteenlaskettu kokonaisarvo nousee arviolta 400 miljoonaan euroon.
Nykyisen hallitusohjelman mukaan finanssialan bonusten verotuskäytänteitä tullaan arvioimaan. Omistaja-asiakkaamme voivat kuitenkin olla rauhassa, sillä tulemme jatkossakin tarjoamaan omistaja-asiakkaillemme yhtä hyviä etuja.
Jos bonusjärjestelmän verotuskäytäntö muuttuu, voivat keskittämisen kautta omistaja-asiakkaita hyödyttäviä etuja olla esimerkiksi erilaiset alennukset OP Ryhmän tarjoamista tuotteista ja palveluista.
Omistaja-asiakkaat tekevät OP Ryhmän.
Lue lisää: