Vuotuinen Maailmanpankin (WB) ja Kansainvälisen Valuuttarahaston (IMF) syyskokous ja siihen liittyvät sijoittajatapaamiset tuovat vuosittain Washingtoniin kymmeniä tuhansia osallistujia globaalisti. Jos missään, niin ainakin siellä pystyy tapamaan lyhyeltä tuntuvan viikon aikana ihmisiä USA:n presidentin kanslian korkeasta virkamiehestä pienen Afrikan valtion rahoitusministeriin asti.

Mistä sitten tapaamisissa puhutaan? Keskipisteessä on lähes aina maailmantalous ja geopoliittinen tilanne. Maailma on vuodessa kovasti muuttunut. Taloudessa on mennyt hyvin, geopoliittinen tilanne sen sijaan on vuodessa kehittynyt hyvin huolestuttavasti.

Vuosi sitten, syksyllä 2016 maailmantaloutta koskevissa puheissa dominoi termi ’mediocre new’, eli maltillinen kasvu yhdistettynä matalaan korkotasoon ja elvytystoimiin. Tänä syksynä sana ’keskinkertainen’ (mediocre) oli puheista tippunut pois. Talouden kasvu on globaalisti, mutta erityisesti kehittyvissä maissa yllättänyt positiivisesti. IMF nosti omaa ennustettaan kehittyvien talouksien (EM) GDP kasvusta tasolle 4.6% vuodeksi 2017. Kehittyvien maiden suurin huolenaihe kasvuluvuissa – Kiina – tulee ennusteen mukaan kasvamaan 6.8% vuonna 2017 (viime syksyn ennuste oli 6.2%). Eräs puhuja käyttikin Kiinan osalta ilmaisua ’China is now confidently growing’, eli Kiina kasvaa nyt itsevarmasti.

Ilmaisu itsevarmasta kasvusta onkin hyvä kuvaamaan tämän vuoden seminaaripuheissa dominoivaa tunnelmaa. Mistä tämä itsevarmuus johtuu? Kiinan osalta asia on melko selvä: pahimmasta on vältytty. Maan imagoa sijoittajien silmissä pitkään tahrannut velkakupla ei ole puhjennut, eikä todennäköisesti puhkeakaan. Toki, kokonaisvelka ja lähes 269% Debt/GDP luku on edelleen pelottava. Mutta yhdistettynä tosiasiaan, että suurin osa velasta on maan sisäistä, missä valtion omistamat pankit ovat rahoittaneet valtion omistamia (myönnetään kyllä, epätehokkaita) yrityksiä, näyttää Kiina ulkopuoliselle velkasijoittajalle vähäriskisenä. Tärkeintä EM sijoittajille on, että Kiinan kasvu ei hidastuisi, silloin voimakas raaka-ainekysyntä jatkuu ja vetää mukaan muutkin vientitaloudet. Näin näyttää juuri tapahtuvan.

Kysyntä ei kasva ainoastaan Kiinassa. Yhdysvaltojen ja etenkin Euroopan taloudet ovat takaisin kasvu-uralla ja tämä kysyntä helpottaa erityisesti niitä EM vientimaita, missä vientiä dominoivat tehdastuotanto ja palvelut. Tämän rinnalle on yhä voimakkaammin nousemassa EM maiden keskeisen kaupankäynnin kasvu ja siitä johtuva sisäinen kysyntä. Maksukykyisen keskiluokan kasvu ja kulutus ovat siinä pääroolissa.

Kiinan lisäksi positiivisilla uutisilla jäivät mieleen Brasilia ja Turkki. Molemmat maat ovat jo vuosia aiheuttaneet sijoittajille päänsärkyä. Brasilian korruptio ja sisäpoliittinen taistelu yhdistettynä historialliseen syvään taantumaan on viime vuosina merkittävästi nostanut maan riskipreemioita. Tehokkaan keskuspankkitoiminnan ansiosta on inflaatio kuitenkin saatu kuriin: vuoden takainen 10% inflaatio on tippunut nyt 2.5% ja on vuosikymmenen alhaisimmalla tasolla. Ja GDP viimeisimmät kasvuluvut ovat kääntyneet positiiviseksi.

Yllättävä on ollut Turkin viime vuoden kehitys. Vallankaappausyritys kesällä 2016 ja sitä seuranneet laajat sisäpoliittiset toimenpiteet näyttivät vuosi sitten painavaan talouden pitempään lamaan. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. GDP kasvun tippuminen Q3/2016 osoittautui väliaikaiseksi ja IMF odottaa vuoden 2017 GDP kasvuksi 5.1%. Ei muuta, kun hämmästyttävää!

Huolestuttaako enää mikään nyt EM sijoittajia? Onko luvassa aurinkoista huomiseksikin? Uhkaavia pilviä tosiaan löytyy. Venezuela on yksi maa, missä kehitys on viime vuonna ollut vain huonompaan suuntaan. Taloudellisesta ahdingosta on syntymässä syvä geopoliittinen kriisi ja velkasijoittajat tulevat aivan varmasti menettämään rahaa. Maan ainoa teollisuus – öljyntuotanto – kärsii kroonisesta rahapulasta, eikä investointeja pystytä enää tekemään laisinkaan. Öljytuotanto pienenee 10% vuodessa ja näin ei kauan enää voi jatkua. Velkojen uudelleenjärjestely vaatii vallanvaihtoa, mutta ei näytä siltä, että presidentti Maduron asema olisi olennaisesti heikentynyt. Maan öljytuotannon rahoittamisessa ovat olleet panoksilla mukana Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina, joilla kaikilla on täysin eri näkemykset kriisin hoitamisesta. Jossain vaiheessa jotain tapahtuu, toivo on, että sen vaikutukset eivät olisi globaaleja.

Ja viimeiseksi Argentiina, mistä on ainakin hetkeksi tullut sijoittajien lempilapsi. Presidentti Macri on hyvin reformimielinen ja saanut paljon aikaiseksi: vapaasti kelluva valuutta, pääomien vapaa siirto ja pitkään rahoitustoimintaa hidastaneet neuvottelut velkojien kanssa ovat osa pitkää listaa aikaansaamisista. Tehtävälistalla on seuraavaksi paikallisvaluuttamääräisen rahoitusmarkkinan kehittäminen, kun Argentiinassa ei sellaista ole koskaan ollut. Mutta uutena tänä vuonna on rahoitusministerin puheeseen ilmestynyt termi ’gradualism’. Nopeassa aikataulussa on jo paljon saatu aikaiseksi, tarkoittaako gradualism reformien hidastumista? Tosiaan Argentiinalla näyttää olevan aikaa! Viime kesäkuussa olivat sijoittajat mielellään valmiita myöntämään maalle lainaa peräti 100 vuodeksi! Ottivatko argentiinalaiset viestin ihan tosissaan? Haluammeko todellaankin odottaa 100 vuotta?

Kehittyvät markkinat ovat kehittyneet hyvin! Olisiko nyt sijoittajienkin kehityttävä ja vähän enemmän mietittävä, kuinka pitkäksi ja millä korolla haluavat jatkossa lainata rahaa?

​

​