Miksi sijoittajan kannattaisi kiinnostua yrityslainoista? Goldman Sachsin asiantuntija avaa, millaisena yrityslainat näyttäytyvät nyt sijoituskohteena, ja miten niihin voi sijoittaa.
Tammikuussa tehty kysely yritysten talousammattilaisille kertoi yritysten odotuksista, mutta kevät muistutti epävarmuudesta. Vaikka markkinoita ei voi ennustaa täydellisesti, riskeihin voi varautua.
Iranin sota muutti sijoitusympäristön hetkessä maaliskuun alussa ja painoi sijoitusmarkkinat laskuun, vaikkakin melko maltilliseen. Odotamme kuitenkin tulitauon nyt liennyttävän tilannetta ja talousvahinkojen jäävän rajallisiksi.
Vuoden ensimmäinen neljännes on takana, ja on aika analysoida mitä viime vuodesta saatiin matkaan kuluvalle vuodelle, ja millainen on kiinteistömarkkinakuva nyt.
Kehittyvien korkomarkkinoiden tuottopotentiaali ja parantunut laatu tekevät sijoitusluokasta mielenkiintoisen vaihtoehdon, sanoo arvostetun varainhoitotalon BlackRockin asiantuntija.
Sijoitusmarkkinoiden vahva vuoden alku joutui koetukselle Lähi-idän iskujen alkaessa. Epävarmuutta riittää, mutta odotamme tilanteen rauhoittuvan ennen pitkää. Pidämme osakkeet salkuissamme ylipainossa.
Julkisen ja yksityisen sektorin käyttämille palvelukiinteistöille riittää kysyntää ja hintataso on nyt aikaisempaa terveempi, arvioi OP-Palvelukiinteistöt -erikoissijoitusrahaston salkunhoitaja.