Miten turvata asuntolaina sairastumisen, työkyvyttömyyden tai kuoleman varalta? Asiantuntija kertoo, miten ja milloin asuntolaina kannattaa suojata.
Ennen lainaneuvottelua kysymme asiakkailtamme, mikä heitä huolestuttaa tulevaisuudessa ja omassa taloudessaan. Suurimmiksi riskeiksi asiakkaamme kokevat sairastumisen ja työkyvyttömyyden, työttömyyden ja korkojen nousun.
Viime aikoina yhä useampi asiakkaamme onkin suojannut lainansa korkojen nousulta. Kiinnostusta koron nousulta suojautumiseen ovat lisänneet markkinakorkojen nousu ja inflaatio.
Edelleen kuitenkin moni jättää suojaamatta niitä riskejä, jotka eniten huolestuttavat. Tämä on yllättävää, kun otetaan huomioon viime aikojen epävarmuus sekä se, että laina-ajat ovat pidentyneet ja lainojen keskikoko kasvanut.
Olemmeko tuudittautuneet uskoon, että vastoinkäymiset eivät kohtaa meitä? Vai olemmeko vain liian kiireisiä pysähtyäksemme miettimään, millaisia vaikutuksia esimerkiksi työkyvyttömyydellä olisi talouteemme ja lainanmaksukykyymme?
Laina-asiakkaillamme on mahdollisuus suojata kattavasti henkilökohtaisia riskejä, kuten työkyvyttömyyttä, sairastumista tai oman tai läheisen menehtymisen. Henkilökohtaiseen elämään liittyviä riskejä voi vakuuttaavakavan sairauden turvalla, henkivakuutuksella, työkyvyttömyysvakuutuksella ja muilla kodin ja perheen vakuutuksilla.
Vakuutuksiin liittyy myös uskomuksia, jotka eivät välttämättä pidä paikkaansa. Seuraavassa vastaan kolmeen tyypillisimpään lainanottajan riskeihin ja vakuutuksiin liittyvään myyttiin.
3 uskomusta asuntolainan suojaamisesta
Myytti 1: Henkivakuutus on kallis
Henkivakuutuksen kattavuus mitoitetaan elämäntilanteen, vastuiden ja varallisuuden mukaan. Hinta hinta riippuu valitusta korvaussummasta, iästä ja terveydentilasta. Korvaussumma valitaan sen mukaan, millaista taloudellista turvaa läheiset tarvitsevat, jos pahin tapahtuu.
Esimerkiksi 33‑vuotiaan perusterveen henkilön henkivakuutus, jossa korvaussumma on 100 000 euroa, maksaa noin 15 euroa kuukaudessa. Lopulliseen hintaan vaikuttavat muun muassa ikä, vakuutussumma ja terveydentila. OP:n omistaja‑asiakkaana vakuutusmaksusta voi saada etuja, jotka pienentävät kokonaiskustannusta entisestään.
Kuukausittainen vakuutusmaksu on usein varsin pieni hinta siitä taloudellisesta turvasta ja mielenrauhasta, jonka henkivakuutus tuo – etenkin silloin, jos riskit toteutuisivat omalla kohdalla.
Myytti 2: En tarvitse vakuutuksia, koska säästän tai sijoitan
Kun kysymme asiakkailta, miten he suojautuvat riskeiltä, suurin osa vastaa säästävänsä ja sijoittavansa. Säästäminen lainanmaksun rinnalla onkin ehdottomasti hyvä ajatus ja sopii kaikkiin tilanteisiin.
Monella on säästöille kuitenkin muitakin käyttökohteita kuin vakaviin henkilöriskeihin varautuminen. Säästöjä on mukava käyttää silloin tällöin johonkin hankintaan tai vaikkapa lomamatkaan.Harvalla on myöskään mahdollisuutta tai motivaatiota säästää sellaisia summia, jotka mahdollistaisivat lainan poismaksun kokonaisuudessaan.
OP-Henkivakuutuksen kyselyn mukaan joka toinen nainen selviäisi heikosti asuntolainanmaksusta, jos puoliso kuolisi. Kannustankin kaikkia säästämään hyvän ja vakuuttamaan pahan päivän varalle.
Myytti 3: Myyn asunnon, jos jotain sattuu
Moni ajattelee, että jos asiat eivät mene suunnitelmien mukaan, asunnon voi aina myydä ja lainan maksaa pois. Sairastuminen, työkyvyttömyys tai pahimmillaan perheenjäsenen menehtyminen on aina suuri kriisi. Silloin omasta kodista luopuminen voi tuntua erityisen kipeältä.
Lisäksi viime vuodet ovat osoittaneet, ettei asunto aina mene kaupaksi siinä aikataulussa tai sillä hinnalla kuin on toivonut tai olisi tarve.
Asunnon ostaminen on monelle elämän suurin taloudellinen päätös, jonka valtaosa tekee huolellisen ja pitkän harkinnan jälkeen. Yhtä tärkeää kuin se, onko juuri tämä asunto sopiva koti perheelleni, on pohtia sitä, miten kodille ja perheelle käy siinä tapauksessa, jos jotain yllättävää sattuu. Mitkä riskit ovat oleellisia juuri sinulle ja sinun perheellesi?
Kirjoittaja Anna Niinimäki toimii OP:n henkilöasiakasrahoituksessa. Hänen sydäntään lähellä on varmistaa, että asiakkaat toteuttavat asumisen unelmiaan kestävästi ja selviävät lainansa maksusta nyt ja tulevaisuudessa, yllättävissäkin elämäntilanteissa.
