Lapsen tulon myötä perheen talouden dynamiikka muuttuu. Uusi perheenjäsen synnyttää uusia kuluja, ja usein kotiin jäävän vanhemman tulot tippuvat. Mitä aiemmin talouden muutokseen alkaa varautua, sitä kivuttomammin se sujuu, ohjeistaa taloudellisen hyvinvoinnin valmentaja ja kahden lapsen äiti Jenna Mattila.

Vaikka tuntuu, että lapsen syntymään on vielä pitkä aika, ei kannata jättää asioiden selvittämistä huomiseksi. Viimeistään positiivisen raskaustestin kohdalla on aika pohtia, mikä on elämisen välttämätön summa, Mattila sanoo.

Budjetoi vauva-arki ja karsi menoja

Ensiksi kannattaa tehdä kuukausibudjetti ja pohtia, mitkä kulut ovat pakollisia ja mitkä vapaaehtoisia. Kelan sivuilta löytyvistä laskureista voi tarkistaa tulojen suuruuden äitiys- ja vanhempainvapaalla. Jos tuleva budjetti on alijäämäinen, pitää vapaaehtoisia menoja, kuten suoratoistopalveluja tai kampaamokäyntejä, karsia.

Esikoisen kohdalla mietin, että pitää säästää tietty määrä hoitovapaata varten siltä varalta, jos vaikka puoliso sairastuu, eikä voi tehdä töitä. Ajoin tietoisesti kuluja alas ja säästin puskuria jo raskausaikana, Mattila kertoo.

Säästöt lisäävät huolettomuutta, sillä tulevan lapsen ominaisuuksia ei voi ennustaa. Esimerkiksi erityisruokavalio luo lisäkustannuksia.

Mieti, mitä lapsi oikeasti tarvitsee

Nukkumapaikka, vaatteet ja ruoka – niillä vauva pärjää pitkälle.

Lapsi on hyvä markkinarako. Usein perheille markkinoidaan tuotteita, jotka eivät välttämättä ole tarpeellisia. Rahaa säästyy, kun ostaa vain tarpeelliset tarvikkeet ja osan käytettynä.

Mattila neuvoo budjetoimaan hankintoihin tietyn summan ja välttämään luotolle ostamista, sillä tulojen laskiessa velan pois hoitaminen voi olla vaikeaa.

Sovi kulujen jakamisesta

Kun perheeseen odotetaan jälkikasvua, on tulevien vanhempien hyvä keskustella yhdessä säästämisestä ja menojen jakamisesta. Vanhemmuus vaikuttaa yleensä laskevasti kotiin jäävän tulotasoon, jolloin työssäkäyvä joutuu ehkä ottamaan lisää vastuuta taloudenhoidosta.

Äitiys- ja vanhempainvapaalla voi tehdä töitä, mutta tällöin Kelan päiväraha maksetaan työskentelypäiviltä vähimmäismääräisenä. Siksi esimerkiksi keikkaluontoinen työ voi olla äitiysvapaalla hyvä apu rahantarpeeseen. Perheen taloutta voi tasapainottaa myös pankin kanssa sovittavalla asuntolainan lyhennysvapaalla.

Mattilaa on pohdituttanut lapsen kanssa kotiin jäävän vanhemman, yleensä äidin, eläkekertymä. Äitiys- ja vanhempainvapaa eivät heikennä kotiin jäävän eläketurvaa, mutta hoitovapaalla eläkettä kertyy yleensä vain pieni osa työssäkäyntiin verrattuna.

Jos kotiinjäämistoive on yhteinen, olisi minusta hyvin tärkeää, ettei kotiin jäävälle koituisi myöhempää taloudellista taakkaa. Vanhemmuuden ei tule olla ristiriidassa oman talouden kehittämisen kanssa.

Sijoita tulevaisuuden hankintoja varten

Mattila on hoitovapaalla ja toimii sivutoimisena yrittäjänä Rahabalanssi Oy:ssa. Tulevaisuuden eläkkeen tulovajetta hän paikkaa sijoittamalla.

Aloitin sijoittamisen esikoista odottaessani. Ostin ensimmäiset osakkeet tonnilla ja ahdistuin, kun kurssit laskivat heti, mutta jatkoin kuitenkin säännöllistä sijoittamista. Sittemmin on tullut arvonnousua ja osinkoa.

Mattila peräänkuuluttaa tiedonhankintaa ja sijoitusten hajautusta. Hän neuvoo aloittamaan säännöllisen sijoittamisen summalla, jonka mahdollinen menettäminen ei luo stressiä.

OP:n varallisuudenhoidon asiantuntija Mikko Lahdenperä teroittaa sijoittamisessa varautumisen ja pitkäaikaisen säästämisen merkitystä.

Jos rahantarve on muutaman vuoden päässä, voi hyvin sijoittaa, koska pidemmällä ajalla kurssivaihtelut tasaantuvat ja osakemarkkinoiden tuotto-odotus nousee, Lahdenperä sanoo.

Kun suunnitelmissa on perheenlisäys, voi OP Sijoituskumppani -palvelu auttaa sijoittamisen ja säännöllisen säästämisen aloittamisessa sekä tukea säästötavoitteeseen pääsemistä.

On kuitenkin hyvä muistaa, etteivät sijoitukset ole paras puskuri päivittäisten menojen rahoittamiseen, koska niiden arvo voi vaihdella. Siksi perheellä on tärkeää olla jatkuvasti säästössä muutaman kuukauden välttämättömiä menoja vastaava summa.

Lue myös:

Vuoden verran säästöä – tee oma niukkuushaaste tai karsi näistä

Rahareikiä taloudessa? Näin voit seurata kulujasi tarkemmin