Osingot, nuo suomalaisten sijoittajien lemmikit, ovat joka kevät sijoittajien syynissä. Osinkoja jakavien yhtiöiden poimintaa ei kannata rajata vain kotimaisiin yhtiöihin, vaikka meiltäkin kovia osingonmaksajia löytyy. Voit tutustua vuoden 2025 parhaisiin osingonmaksajiin täällä.

Muualta Euroopasta löytyy korkeaa osinkoa jakavia yhtiöitä ja eritoten osinkoaristokraatteja eli yhtiöitä, jotka ovat kasvattaneet osinkoaan vähintään 10 vuotta putkeen.

OP:n kansainvälisten osakkeiden ja ETF:ien asiantuntija Joona Heinola poimi viisi eurooppalaista yhtiötä, jotka ovat pystyneet kasvattamaan osinkoaan yli 40 vuotta putkeen. Näitä voisi ruotia parhaiksi osingonmaksajiksi pitkällä aikavälillä.

– Tämä, jos mikä kertoo siitä, että yhtiön liiketoiminta on vakaalla pohjalla ja jakokelpoisia varoja riittää jaettavaksi omistajille vuosi toisensa jälkeen kasvavalla tahdilla, sanoo Heinola.     

Vaikka yhtiö on jakanut monta vuotta peräkkäin osinkoja, se ei kuitenkaan tarkoita, että sijoittajan kannattaisi tuijottaa ainoastaan yrityksen osingonmaksua.

– Haluan korostaa, että on tärkeämpää katsoa yhtiön pidemmän ajan osingonjakoa kuin yksittäistä suurta osinkoa. Yksittäisen suuren osingon perässä juokseminen voi olla kohtalokasta sijoittajalle. Osalle yhtiöistä on tyypillistä maksaa suurta osinkoa, sillä ne toimivat jo kypsyneellä toimialalla, niiden toiminta on vakaata ja yhtiöillä ei ole tarvetta suurille kasvuinvestoinneille. Tästä on esimerkkinä finanssiyhtiöt, sanoo Heinola.

Kannattaa ottaa selville, miksi osinko on suuri

Yhtiö on voinut myös sitoutua maksamaan tietyn osuuden tuloksestaan omistajille, kuten monet kotimaiset yhtiöt tekevät. Näin ei kuitenkaan aina osinkoa maksavassa yhtiössä ole ja silloin on syytä ottaa selville, miksi osinko on suuri.

– Osinkoprosentti voi nousta suureksi esimerkiksi yhtiön osakkeen kurssilaskun takia tai yksittäisen ylimääräisen lisäosingon vuoksi. Suuren osingon maksaminen voi muutenkin kertoa siitä, että yhtiö ei ole kyvykäs itse investoimaan ja sijoittamaan varoja, vaan ”palauttaa” ne takaisin omistajille, muistuttaa Heinola.

Euroopan TOP 5 osingonmaksajat 

Listaus on tehty sen perusteella, kuinka monta vuotta peräkkäin osinko on kasvanut.

Yhtiö

Kasvavaa osinkoa

Seuraavan osingon määrä ja osingon irtoamispäivä (osinkoprosentti laskettu 12.3.2025                      kurssista)

Yhden vuoden osingon kasvu

Viiden vuoden osingon kasvu

Nestlé

65 vuotta

3,05 CHF (3,39 %) 22.4.2025

1,69 %

4,13 %

L'Oreal

60 vuotta

7,00 EUR (1,94 %)
5.5.2025

1,84 %

11,38 %

Munich Re

53 vuotta

20,00 EUR (3,48 %) 2.5.2025

29,31 %

10,15 %

Air Liquide

49 vuotta

3,30 EUR (1,82 %) 19.5.2025

8,47 %

7,87 %

TotalEnergies

42 vuotta

3,22 EUR* (5,71 %) 26.3.2025

6,87 %

3,64 %

*TotalEnergies jakaa osinkoa kvartaaleittain. Vuoden 2024 tuloksesta jaettava kokonaisosinko on yhteensä 3,22 euroa ja seuraava maksuun tuleva osinko 0,79 euroa.

Tällaisia listan viisi yhtiötä ovat

Nestlé

Nestlé on maailman johtava ravitsemuksen, terveyden ja hyvinvoinnin yritys. Se on perustettu Sveitsissä, ja sillä on toimintaa ympäri maailmaa – myös Suomessa. Nestlén suurimmat tuotteet ja tuoteryhmät ovat monipuolisia ja kattavat eri elintarvike- ja juomasektoreita. Yhtiöllä on maailmanlaajuisesti yli 2000 tuotemerkkiä, ja sen tuotteet voidaan jakaa seuraaviin pääryhmiin:

  • Juomat ja juomajauheet (25 % liikevaihdosta). Tämä sisältää niin maailman suosituimman kahvin Nescafén kuin Nesquikin ja Nestean.
  • Terveystuotteet (16 % liikevaihdosta)
  • Lemmikkituotteet (15 % liikevaihdosta)
  • Maitotuotteet (14 % liikevaihdosta)
  • Makeiset ja jäätelöt
  • Ruoka-aineet ja kastikkeet

L'Oréal

Yhtiö on maailman suurin kosmetiikkayhtiö, joka on perustettu vuonna 1909 Ranskassa. L'Oréalilla on laaja valikoima tuotemerkkejä, kuten L'Oréal Paris, Maybelline, Garnier ja Lancôme. Yhtiön liiketoiminta jakautuu kuuteen pääkategoriaan:

  • Ihonhoito ja aurinkosuojaus (40 % liikevaihdosta)
  • Meikit (21 % liikevaihdosta)
  • Hiustenhoito (15 % liikevaihdosta)
  • Hiusten värjäys (11 % liikevaihdosta)
  • Hajuvedet (9 % liikevaihdosta)
  • Muut (4 % liikevaihdosta)

Munich Re

Munich Re (Münchener Rück AG) on maailman suurin jälleenvakuutusyhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee Münchenissä, Saksassa. Yhtiön päätoiminnot voidaan jakaa kolmeen pääalueeseen:

  • Jälleenvakuutus. Munich Re tarjoaa jälleenvakuutuspalveluja vakuutusyhtiöille maailmanlaajuisesti. Yhtiö kattaa useita vakuutusaloja, kuten henki-, terveys-, omaisuus-, vastuu-, kuljetus-, ilmailu-, avaruus-, palo- ja insinöörivakuutukset.
  • Ensivakuutus: ERGO Group. ERGO on Munich Re:n omistama ensivakuutusyhtiö. Se tarjoaa kaikenlaisia henki- ja terveysvakuutuksia sekä useimpia omaisuus- ja vastuuvakuutuksia
  • Omaisuudenhoito: MEAG

Air Liquide

Yhtiö on maailman johtava teollisuudessa ja terveydenhuollossa käytettävien kaasujen, teknologioiden ja palveluiden toimittaja. Yritys on perustettu vuonna 1902, ja sen pääkonttori sijaitsee Pariisissa, Ranskassa. Yhtiön päätoiminta-alueet ovat:

  • Teollisuuskaasut
  • Terveydenhuolto
  • Energiansiirto ja kestävä kehitys
  • Elektroniikka
  • Insinööri- ja rakennuspalvelut

TotalEnergies

Yhtiö on maailmanlaajuinen integroitu energiayhtiö, joka tuottaa ja markkinoi erilaisia energiamuotoja. Nämä energiamuodot ovat:

  • Öljy ja biopolttoaineet
  • Maakaasu ja vihreät kaasut
  • Uusiutuvat energialähteet

Yllä olevista yhtiöistä Nestle, L'Oréal ja Air Liquide kuuluvat osaksi OP:n sijoittaja-asiakkailleen tarjoamaa kansainvälistä osakeanalyysia, jota voi lukea suomeksi. Tutustu osakeanalyyseihin (vaatii kirjautumisen). 

– Osinkoyhtiöitä ja -aristokraatteja voi kartoittaa kätevästi myös  ETF-rahastoista. Tälläsia ETF-rahastoja ovat esimerkiksi Invesco EURO STOXX High Dividend Low Volatility UCITS ETF, iShares MSCI Europe Quality Dividend ESG UCITS ETF sekä SPDR S&P Euro Dividend Aristocrats UCITS ETF, sanoo Heinola.

Myös perinteisten rahastojen kautta pääsee käsiksi osinkoyhtiöihin. OP-Eurooppa Osinkoyhtiöt -sijoitusrahaston avulla lisäät salkkuusi laadukkaan valikoiman vakavaraisia eurooppalaisia yhtiöitä, jotka maksavat houkuttelevaa osinkoa. Rahaston sijoitukset painottuvat Iso-Britanniaan, Saksaan, Sveitsiin ja Ranskaan.

Lähteet: Bloomberg, yhtiöiden kotisivut, Euronext Paris -pörssin sivut

Tämä on mainos. OP:n sijoitusrahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy, jolla on Finanssivalvonnan myöntämä rahastoyhtiön ja vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa. OP:n sijoitusrahastojen salkunhoidosta vastaa OP:n rahastojen rahastoesitteessä yksilöity salkunhoitoyhteisö. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Jos sijoitusrahastoa markkinoidaan ulkomailla, voi OP-Rahastoyhtiö Oy päättää lopettaa tällaisen markkinoinnin. Sijoittamista koskevassa päätöksessä on otettava huomioon kaikki sijoitusrahaston ominaisuudet tai tavoitteet, jotka kuvataan OP:n rahastojen rahastoesitteessä ja muissa sijoitusrahastoa koskevissa asiakirjoissa. Tutustu ennen lopullisen sijoituspäätöksen tekemistä sijoitusrahaston avaintietoasiakirjaan, rahastoesitteeseen ja sääntöihin. Sijoitusrahaston pääasialliset riskit löytyvät avaintietoasiakirjoista ja täydellisempi riskiluettelo rahastoesitteestä. Sijoitusrahastojen avaintietoasiakirjat ja säännöt ovat saatavilla varainhoitajalta ja verkkosivulta (https://www.op.fi/henkiloasiakkaat/saastot-ja-sijoitukset/rahastot/kaikki-rahastot). Rahastoesite sekä sijoitusrahastoja koskeva tiivistelmä sijoittajien oikeuksista ovat saatavilla verkkosivuilta (https://www.op.fi/henkiloasiakkaat/saastot-ja-sijoitukset/rahastot/tutustu-rahastojulkaisuihin). Edellä mainitut asiakirjat ovat saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Sijoituspalvelut tarjoaa Osuuspankki. ETF-tuotteiden avaintietoasiakirjat löytyvät op.fi-palvelusta.