Haluaisitko sijoittaa kotimaisten yhtiöiden osakkeisiin? Jos vastaat kyllä, kannattaa tutustua tähän OP:n analyytikoiden kokoamaan viime vuosien suomalaisten kestomenestyjien listaan.

Kyseessä ei ole absoluuttisilla mittareilla koottu luettelo, vaan OP:n analyytikoiden listaus kymmenestä yhtiöistä, jotka ovat kasvattaneet arvoaan pitkäjänteisesti vuosien saatossa ja kasvavat hyvin todennäköisesti myös tulevaisuudessa.

– Listan yhtiöitä yhdistää pitkäjänteinen strategiatyö alansa kehityksessä, ja monessa on arviomme mukaan myös pidemmän aikavälin potentiaalia, sanoo OP:n analyytikko Henri Parkkinen.

Yhtiöiden osakkeiden arvoa ja pitkän ajan kehitystä voi tarkastella tarkemmin esimerkiksi Nasdaq Omx -sivustolla.

Tässä kymmenen kestomenestyjäyhtiötä satunnaisessa järjestyksessä:

Neste

Kotimaisista pörssiyhtiöistä Neste on markkina-arvoltaan eli osakkeiden yhteenlasketulta arvoltaan ylivoimaisesti suurin.

– Nesteen osakkeen arvo on lähivuosina moninkertaistunut, vaikka matka ei ole ollut tasainen.

– Nesteen liiketoiminnan painopiste on viimeisen 10 vuoden aikana muuttunut voimakkaasti. Yhtiö teki etukenossa päätöksen investoida uusiutuvien polttoaineiden tuotantoon, ja päätös on näkynyt erittäin vahvana kannattavuutena. Neste on nyt maailmanlaajuisesti selkeä markkinajohtaja uusiutuvan dieselin tuotannossa, Henri Parkkinen toteaa.

Metsä Board

Metsä Board on ollut myös yksi korona-ajan pörssin nousijoista. Vielä kymmenen vuotta sitten yhtiö oli vaikeassa ja velkaisessa tilanteessa. Toimenpiteitä tehtiin, ja sittemmin yhtiö on vaihtanut paperintuotannon kokonaan kartonkiin. Se on tuonut menestystä: nyt Metsä Board on merkittävä kartonkituotteiden valmistaja sekä Euroopassa että globaalisti.

– Yhtiön nousu on hyvä ilmentymä Suomessa tapahtuneesta ja yhä jatkuvasta metsäteollisuuden rakennemuutoksesta. Metsä Board toimii kasvavassa liiketoiminnassa kannattavasti, ja sillä on erittäin vahvat markkinaosuudet omissa päätuotteissaan. Kasvua on myös odotettavissa, Henri Parkkinen arvioi.

Elisa

Elisa on suomalaisten osakkeenomistajien eniten omistetuimpia yhtiöitä. Osakkeenomistajat eivät ole hakoteillä, sillä Elisa on nyt yksi arvostetuimpia yhtiöitä myös eurooppalaisittain. Hyvä kehitys jatkuu.

– Moni strateginen valinta on osunut kohdalleen. Yhtiön nopeusperusteinen hinnoittelumalli, joka poikkesi yleisimmin käytetystä hinnoittelumallista, on osoittautunut kannattavaksi ja tuonut liikevaihdon kasvua monta vuotta. Yritysostojen myötä yhtiö on myös saanut lisää asiakkaita, ja pienistä virroista on syntynyt kilpailukykyinen kokonaisuus, Henri Parkkinen luonnehtii.

Kesko

Kaupan ala on porskuttanut hyvin koronakriisissäkin, mutta Keskon osakkeisiin sijoittaminen on ollut kannattavaa jo ennen koronaa.

– Keskon markkina-arvo on vuosituhannen alusta lähes kymmenkertaistunut, jonka lisäksi antelias osingonjako nostaa kokonaistuottoa merkittävästi, Henri Parkkinen toteaa.

Viime vuosina yhtiössä on käyty merkittävä strateginen muutos, jossa on myyty strategian ulkopuolelle jääneitä liiketoimintoja.

– Liiketoimintojen myynnistä kertyneet varat on kanavoitu ydinliiketoimintoja tukeviin yritysostoihin. Se on kannattanut, sillä kasvu jatkuu.

Kone

Hissiyhtiö Koneen osakekurssi on melko lähellä korkeinta noteeraustaan kautta aikojen.

– Koneessa on tehty hissiteknologian kehitystä pitkällä aikavälillä. Erityisesti Kiinan markkinoiden kasvu on ollut Koneelle merkittävä kasvuajuri. Jatkuvalla kehitystyöllä ja huippuun viritettyjen toimintamallien ansiosta Kone puolustaa edelleen paikkaansa yhtenä maailman suurimmista hissiyhtiöistä, Henri Parkkinen sanoo.

Revenio Group

Yritys nimeltä Revenio on sijoittajille tänä päivänä tutumpi kuin vaikkapa viisi vuotta sitten. Terveysteknologiakonsernin kasvua on siivittänyt yhtiön kehittämä ja patentoima silmänpainemittareiden kimmoketeknologia.

– Revenio on ollut huikea menestys, jos katsotaan liiketoiminnan kasvua ja sitä, kuinka kannattava yhtiö on viime vuosina ollut. Menestys on näkynyt myös osakekurssissa. Yhtiön osakkeenomistajien lukumäärä on viime aikoina kasvanut huimasti, Henri Parkkinen sanoo.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana yhtiön osakkeen arvo on yli 40-kertaistunut, ja tulevinakin vuosina kasvua on odotettavissa. Tällä hetkellä Revenion markkina-arvo on noin 1,5 miljardia euroa.

Olvi

Olvin osakekurssin nousu ei ole ollut rakettimaista, mutta se on ollut vuosien ajan tasaisen varma kohde sijoittajille.

– Olvin valinta tälle listalle muistuttaa, että aina ei tarvitse olla hirmu iso tai edes markkinajohtaja menestyäkseen, Henri Parkkinen toteaa.

– Jos yhtiössä on hyvä strategia ja asiat järjestetty hyvin, voi pärjätä markkinoilla. Olvi on yhtiö, joka on löytänyt oman paikkansa hyvin kilpailussa markkinassa. Se on kasvanut pitkällä aikavälillä hyvin ja onnistunut luomaan arvoa omistajilleen, Henri Parkkinen sanoo.

Qt Group

Graafisten käyttöliittymien ohjelmistokehitystyökaluja tekevä Qt Group on aikoinaan ollut myös osa Nokiaa. Se listautui vuonna 2016 Helsingin pörssiin.

– Qt Groupilla on todella vankka asema markkinoilla, ja se on kasvanut erinomaisesti viime vuosien aikana.

Qt Group kerää rahansa ohjelmistolisensseistä ja veloittamalla osuuksia myös sen laitteilla valmistetuista tuotteista. Kasvupotentiaali näkyy osakkeen kurssissa: Qt:n osake on 15-kertaistunut kolmessa vuodessa. Yhtiön markkina-arvo on noussut rakettina viimeisen vuoden aikana: vuosi sitten arvo oli hieman alle 500 miljoonaa euroa, ja sittemmin markkina-arvo on käynyt peräti kahdessa miljardissa eurossa.

Bittium

1980-luvulla perustetun suomalaisen Bittiumin osakekurssi on noussut viimeisen 10 vuoden aikana hurjasti. Yksi arvoa nostanut tekijä oli vuonna 2015 tehty merkittävä yrityskauppa. Bittium on ict-alan yhtiö, joka tekee tiedonsiirto- ja viestintäratkaisuja muun muassa puolustusviranomaisille sekä etämonitorointiin perustuvia terveydenhuollon teknologian tuotteita.

– Bittium on suhteellisen kapeaan osaamisalueeseen keskittyvä yhtiö, joka satsannut paljon uusien tuotteiden kehittämiseen ja on myös löytänyt uusia kasvun suuntia. Onnistuessaan uusien tuotteiden myynnin kasvu parantaisi selvästi yhtiön tulosta. Erityisesti etämonitorointi kasvaa tällä hetkellä tosi vauhdilla, Henri Parkkinen summaa.

eQ

Kotimaisen varainhoito- ja sijoitusalan konsernin eQ:n liiketoiminta on painottunut yhä voimakkaammin kiinteistö- ja private equity -rahastoihin, joiden palkkiotasot ovat houkuttelevat, kysyntä vahvaa ja markkinaliikkeet vähäisempiä. Henri Parkkinen ennustaa kasvun jatkuvan.

– eQ:n menestyksessä on näkynyt osaava ja sitoutunut henkilöstö ja vahva omistajuus. eQ:n bisnes on myös hyvin skaalautuvaa.

Mitä pitäisi nyt ostaa tai myydä? Suomen laajimpiin kuuluvaa OP Analyysi analysoi, määrittää tavoitehinnat sekä sijoitussuositukset yli 70:lle suomalaiselle pörssiyhtiölle.

Lue myös:

Sijoittajan vinkit vuodelle 2022

Näitä osakkeita suomalaiset ostivat ja myivät alkuvuonna 2022

Katso OP:n analyytikoiden vinkit ja analyysit OPxSijoittaminen kanavalla YouTubessa