Osakesäästötili on osakesijoittamista tilin kautta – lisäisikö se suomalaisten sijoittamisintoa?
Lisää aiheesta
Eduskunta hyväksyi juuri lakialoitteen osakesäästötilistä. Osakesäästötili, tuttavallisemmin sijoitustili, otetaan Suomessa käyttöön vuonna 2020. OP:n henkilöasiakkaiden myynnin johtamisesta vastaava johtaja Katja Taponen kertoo tarkemmin mistä siinä on kyse.
Sijoitustili on piensijoittajille suunnattu sijoitussäästötilin malli, joka mahdollistaa osakesijoittamisen tilin kautta. Tilille voi tallettaa rahaa ja ostaa varoilla oman päätöksen mukaisesti pörssiyhtiöiden osakkeita.
Muissa Pohjoismaissa, esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa, sijoitustilien tyyppisiä tuotteita on ollut tarjolla jo pitkään. Suomessa ollaankin paljon jäljessä sijoittamisen suhteen, sillä iso osa säästää edelleen vain tavalliselle tilille, joka ei tarjoa tuottoa edes inflaation verran. Suomalaisilla kotitalouksilla lepää tileillä noin 87 miljardia euroa.
– Sijoitustili onkin tervetullut vaihtoehto, joka toivottavasti osaltaan houkuttelee suomalaisia sijoittamaan ja parantamaan omaa taloudellista tilannetta pitkällä aikavälillä, Katja Taponen kommentoi.
Miten sijoitustili käytännössä toimii?
– Tilille voi tallettaa enintään 50.000 euroa rahaa, siksi se siis sopii erityisesti piensijoittajille. Sijoittamisen voi aloittaa vaikka 100 tai 200 eurolla. Tavallinen käyttötapa tulee varmaankin olemaan kuukausisäästäminen, niin että vaikka palkkapäivänä sijoitustilille siirtyy sovittu summa, Taponen pohtii.
Etuna tilin kautta sijoittamisessa on se, että sijoittaja voi myydä tilillä olevia pörssiosakkeita ilman luovutusvoittoveroa. Myöskään tilille tulevista kotimaisten pörssiyhtiöiden osingoista ei mene veroa. Tuottoa verotetaan vasta siinä vaiheessa, kun varoja nostetaan tililtä.
– Sijoitustilin kautta sijoittaja hyötyy siis korkoa korolle ilmiöstä, koska osinko- ja myyntituottoja ei veroteta tilin sisällä vaan ne jäävät kerryttämään lisää tuottoa, Taponen avaa.
– Koska sijoitustilin kautta sijoitetaan suoraan vain osakkeisiin, sopii se pitkäaikaiseen säästämiseen sijoittajille, jotka ovat valmiita sietämään osakesijoittamiseen liittyvää arvonvaihtelun riskiä. Hyviä säästökohteita ovat esimerkiksi lapselle säästäminen tai eläkesäästäminen. Pienempää riskitasoa sijoituksilleen hakevan kannattaa sijoittaa esimerkiksi rahastoihin tai sijoitusvakuutuksen sisällä muihin instrumentteihin.
Entä kulut?
Myös sijoitustilin kautta osakkeisiin sijoittavaa maksaa kaupankäyntipalkkioita osto- ja myyntitoimeksiannoistaan.
– OP on laskenut omistaja-asiakkaidensa kaupankäyntipalkkioita tuntuvasti, minkä ansiosta pieniäkin määriä voi sijoittaa jo tällä hetkellä kustannustehokkaasti, Taponen kertoo.
Miten sijoitustili eroaa sijoitusvakuutuksesta?
– Sijoitusvakuutuksen kautta on mahdollista sijoittaa monipuolisesti eri sijoituskohteisiin ja omaisuusluokkiin. Sijoitusvakuutus tarjoaa ratkaisun eri sijoitusprofiileille – myös henkilöille, joiden riskinsietokyky tai sijoitusaika ei mahdollista puhtaasti osakkeisiin sijoittamista. Verotus tulee kohtelemaan osakesäästötiliin ja sijoitusvakuutukseen sijoittaneita samalla tavalla.
Lue lisää osakesäästötilistä op.fi:ssä
Tutustu vinkkeihin ja artikkeleihin sijoittamisen aloittamisesta
Lue lisää osakesijoittamisen aloittamisesta