Mikä puhututtaa kesällä 2020? Viisi vaikuttajaa vastaa

Emmi Nuorgam

Yrittäjä sekä viestinnän, markkinoinnin ja tapahtumien asiantuntija

Seuraan sosiaalisessa mediassa Ruskeat tytöt -median kirjoittajakoulua, jossa taannoin jaettiin pätkiä kirjoituskilpailun teksteistä. Eräs kirjoittaja kertoi, että hän käy koulua, jossa on hänen lisäkseen vain yksi ruskea tyttö. He välttelevät toistensa seuraa, koska eivät halua leimautua ulkopuolisiksi ja yrittävät hiustyylistä lähtien sulautua joukkoon. Silti opettajat sekoittavat heidät toisiinsa. Kerran eräs opettaja totesi, ettei ollut aiemmin tajunnut, että heitä on koulussa kaksi.

On lamauttavaa tajuta, ettei sinua nähdä yksilönä, vaan jonkin ihonvärin, maanosan tai kansallisuuden edustajana.

Kehumme Suomea tasa-arvon mallimaaksi, jossa kaikilla on samat mahdollisuudet. Haluamme kovasti uskoa, ettei meillä ole rasismia. Tämä ei pidä paikkaansa.

Rasismikeskustelussa puhumme usein yksittäistapauksista: joku huutelee sopimattomia bussissa tai kutsuu toista n-sanalla sosiaalisessa mediassa. Keskusteluissa nousee harvoin esille yhteiskuntaamme vahvasti juurtunut rakenteellinen rasismi. Suomessa ihmisen nimi tai ihonväri vaikuttaa siihen, miten hän menestyy esimerkiksi opinnoissa, työnhaussa tai asunnon saamisessa.

Tarvitsemme Black Lives Matter -liikehdinnän rinnalle rakenteita muuttavia toimia. Pelkkä oman suvaitsevaisuuden viestiminen ei riitä. Meidän pitää tunnustaa yhteiskuntamme rasistisuus ja sitoutua rasismin vastaiseen eli antirastiseen toimintaan.

Yhdenvertaisuuskeskustelussa on yleensä ongelmana, että ihmiset saarnaavat samanmielisilleen. Oulun yliopistossa on tällä hetkellä Suomen ainoa interkulttuurinen opettajankoulutus. Tämä on harmi, sillä yleensä koulutukseen hakeutuvat jo valmiiksi aiheesta kiinnostuneet henkilöt. Jos antirasistiset strategiat olisivat laajemmin eri alojen opetussuunnitelmissa, tiedolle altistuisivat muutkin.

Heinäkuussa avattiin kansalaisaloite, jonka tavoitteena on saada antirasistiset strategiat ja kriittinen näkökulma mukaan esimerkiksi opetusalan, virkavallan ja terveydenhuollon opetussuunnitelmiin. Toivoisin, etteivät päättäjät ylenkatsoisi tällaisia uusia avauksia.

Haluan, että kesäkuun alussa kuohahtanut keskustelu rasismista ei jää vain yksittäiseksi kampanjaksi, vaan että se jatkuu ihmisten palatessa töihin ja kouluihin.

Antti Ronkainen

Helsingin yliopiston poliittisten, yhteiskunnallisten ja alueellisten muutosten tohtoriohjelman väitöskirjatutkija

Koronakriisi tulee kiihdyttämään jo aiemmin olemassa olleita kehityskulkuja.

Julkinen velka tulee kasvamaan enemmän kuin finanssikriisissä. Suomen velkasuhde oli viime vuoden lopussa 59 prosenttia. Tänä vuonna se kasvanee yli 70 prosenttiin.

Rajoitustoimien takia bruttokansantuote romahtaa, jolloin valtion alijäämä kasvaa. Tämän seurauksena julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen kasvaa voimakkaasti.

Akuutin koronakriisin jälkeen sijoittajat tulevat arvioimaan euromaiden velkakestävyyttä. Toisissa maissa, kuten Italiassa ja Kreikassa, velkasuhde oli jo ennestään korkea, ja koronakriisin myötä velka kasvaa myös esimerkiksi Ranskassa ja Espanjassa yli 110 prosentin.

On aika punnita Euroopan Keskuspankin toimivaltuuksia uudelleen. Nyt EU:n perussopimus kieltää EKP:ltä jäsenmaiden suoran rahoittamisen. Ellei EKP saa toimia riittävästi akuutin kriisin jälkeen, nousee huoli jo valmiiksi velkaantuneiden maiden kestävyydestä, ja korot kääntyvät nousuun. Sen myötä edessä voi olla uusi eurokriisi.

Yksityisen sektorin osalta on mielenkiintoista, millä tavalla velkaantuminen kehittyy ja kuinka paljon maksuhäiriöt lisääntyvät. Jää nähtäväksi, joutuvatko suomalaiset kotitaloudet ja yritykset paikkaamaan kevään tulonmenetyksiä velkaantumisen kasvulla. Yhdysvalloissa kulutusluotot ovat jo lähteneet voimakkaaseen nousuun.

Vaikka kriisi iskee systemaattisesti kaikkiin, toiset tuotantosektorit palautuvat nopeammin, toiset hitaammin ja jotkin eivät ollenkaan. Viime kädessä voittajien ja häviäjien järjestykseen vaikuttaa se, miten valtio tukee yrityksiä ja kotitalouksia.

Voisi ajatella, että kulttuuri-, matkailu- ja ravintola-alan yritykset kärsivät kriisistä eniten, mutta lopputulos riippuu siitä, kuinka hyvin poliittiset tukitoimet auttavat niitä toipumaan.

Koronakriisin povataan olevan joko nopean laskun ja reippaan nousun V-lama tai nopean romahduksen ja hitaamman nousun U-lama.

Luulen, ettei kaikki sektorit kattava nopea elpyminen tule toteutumaan, sillä kriisi muuttaa vääjäämättä yritys- ja tuotantorakenteita ja todennäköisesti kärjistää eriarvoistumista. Puhutaan ennemmin K-elpymisestä, jossa joillekin nousu on jyrkkää ja voimakasta ja toisille tasaista laskua.

Miki Liukkonen

Kirjailija, jonka seuraava romaani on vuoden paras suomalainen kirja

En pidä kauheasti miehistä. Määrittelen itseni mieheksi (valitettavasti) ja usein häpeän omaa sukupuoltani.

Viime aikoina on uutisoitu julkkismiesten seksiskandaaleista ja multimiljonäärien saarista, joille on tuotu alaikäisiä tyttöjä. On hankala kuvitella, että tällaista tapahtuisi ilman miehiä.

Minua on vaivannut kauan miesten täysin epäoikeutettu etuoikeus kaikkeen. Miehet saavat naisia parempaa palkkaa, ovat enemmän päättäjätoimissa ja voivat käyttäytyä kuin ääliöt, koska se annetaan helposti anteeksi.

Edellä kuvattu tila on rakentunut primitiivisistä ajoista lähtien ja siten iskostunut yhteiskuntajärjestelmäämme ja infrastruktuuriin. Naisia on pidetty jo ennen keskiaikaa heikompina sekä fyysisesti että älyllisesti. Heiltä on kielletty pappeus ja taiteilijuus. Moni merkittävä taitelija on jäänyt historian varjoon sukupuolensa vuoksi.

Sukupuolisesta tasa-arvosta puhutaan nyt paljon julkisuudessa. Ihmiset ovat heränneet sukupuolikysymysten ja niihin liittyvien ongelmien äärelle. Tämä tuntuu kuitenkin jäävän puheiden ja kampanjoiden tasolle. Arkimaailmassa törmään jatkuvasti tilanteisiin, joissa naiset jäävät miesten jalkoihin.

Tuntuu, että usein ihmisille on tärkeämpää osoittaa oma aktiivisuutensa muille kuin toteuttaa oletettua näkemystään käytännössä. On noloa olla vanhanaikainen, mutta uusien termien, määritelmien ja tapojen ilmaista ajatuksia taustalla on paljon teeskentelyä.

Keskustelu miesten etuoikeutetusta asemasta tulisi olla aggressiivisempaa ja entistä näkyvämpää. Olisi hienoa, jos avauksia tulisi myös miesten puolelta. Silloin keskustelu ei olisi niin yksiulotteista eikä määrittyisi vain ’naisten asiaksi’.

Tasa-arvo vaikuttaa olevan kaikkea muuta kuin tasapainoista. Minusta tuntuu, että maailman järjestys perustuu sille, että aina on voimakkaampia ja heikompia. Me yksinkertaisesti tarvitsemme tämän kummallisen stabiliteetin, jotta ihmiset pysyvät järjissään.

Reetta Räty

Toimittaja ja yrittäjä, joka aloittaa syksyllä Tampereen yliopistossa journalistiikan työelämäprofessorina

Olen ollut mukana tutkimushankkeissa Itä-Helsingissä. Siellä näkee, miten Suomen väestöpohja on muuttunut. Suomalaisuus ei ole vain yksi- tai kaksikielisyyttä, valkoisuutta ja kristillisiin perinteisiin kasvamista.

Moninaisuudesta puhutaan usein tulevaisuuden kuvana, jota voi joko ”kannattaa” tai ”vastustaa”. Mutta se on jo nyt hyvin arkista ja olemassa olevaa. Sen näkee, kun katselee ympärilleen. Alakerran pizzeriassa puhutaan turkkia ja sen viereisessä ravintolassa kiinaa. Parturissa sorisee arabia. Ympärillämme pulppuaa erilaisia kieliä ja maailmoja.

Käsitämmekö, että Suomi on jo monikielinen ja monietninen?

Suomessa on vahva yksikielisyyden normi. Tämä tulee jo lainsäädännöstä; meillä voi valita vain yhden äidinkielen. Ennen ajateltiin, ettei koulussa saa puhua vieraita kieliä, koska se sotkee suomen oppimisen. Nykyään peruskoulujen opetussuunnitelmakin lähtee siitä, että kaikki lapset ovat monikielisiä ja asioita voi opetella omallakin kielellä.

Huolehdimme paljon siitä, että osaavathan kaikki varmasti suomea tai ettei venäjää opiskella tarpeeksi innokkaasti. Näiden rinnalla olisi hyvä hahmottaa moninaistuvan väestön valtava kielellinen potentiaali. Monikielisyys on identiteettikysymys, mutta myös iso työelämän resurssi. Esimerkiksi kiinan tai arabian taito on yritysmaailmassa kovaa valuuttaa. On pidettävä huolta siitä, että muualta tulleiden perheiden kieliä arvostetaan ja opetetaan myös koulussa.

Kieliin on koodattu niiden puhujien menneisyys ja kulttuuri. Monikielisyyden tiedostaminen auttaa meitä ymmärtämään toisiamme paremmin sekä arvostamaan toistemme taitoja ja erityispiirteitä. Varsinkin yrityksissä peitetään monikielisyys puhumalla englantia. Voisimme välillä pysähtyä toistemme kielten äärelle.

Pyydän usein ihmisiä kertomaan, miten hänen kotikielellään tavataan aakkoset tai keiden kanssa hän puhuu kieltä. Siinä huomaa, miten monella tavalla esimerkiksi kodin tai perhesuhteet voi nähdä. Suomeksi minulla on vain yhdet silmälasit, joiden läpi katson maailmaa.

Käynnissä on suomalaisuuden muutos, johon totuttelemme. Virallisesti Suomi on kaksikielinen maa, käytännössä monikielinen. Sen ymmärtäminen on tärkeää, arvokasta ja kaunista.

Pekka Seppänen

Yrittäjä, kirjailija ja riippumaton talouden tarkkailija

Koronavuosi on opettanut ainakin sen, ettei se opettanut mitään. Heti kun oli mahdollista, ihmiskunta säntäsi jälleen tavoittelemaan mammonaa ja riistämään luonnonvaroja.

Tehokkain tuhon väline on raha, koska rahaa voi synnyttää loputtomiin tyhjästä, kasvattamalla velkaa.

Raha tarkoittaa oikeutta ostaa tuotteita ja palveluita. Eikä sellaista tuotetta tai palvelua ole, jonka valmistaminen ei tuhoaisi luontoa ja tärvelisi ympäristöä. On pelkkä itsepetos kuvitella, että uusi tuotanto olisi jotenkin erilaista kuin entinen. Ikään kuin tähänastinen teknologia olisi vaarantanut maapallon tasapainon, mutta tulevaisuuden teknologia yhtäkkiä poistaakin ongelmat ja pelastaa maailman.

Suomessa kauhistellaan velkaa aivan vääristä syistä. Velka mukamas jää tulevien sukupolvien maksettavaksi. Mutta velat ovat vain numeroita tilillä, ne voi pyyhkäistä silmänräpäyksessä yhdellä päätöksellä pois. Sen sijaan tuotannon maapallolle aiheuttamaa tuhoa ei voi pyyhkiä pois. Tämä on ainoa todellinen velka, joka tuleville sukupolville jää.

On surullista, että ilmastonmuutoksen hidastaminen on saanut niin suuren huomion, vaikka ilmastonmuutos on vain yksi seuraus ihmiskunnan rikoksista muuta elämää kohtaan. Lapsena opin koulussa, että tuhon perimmäinen syy on ihmisten määrä. Silloin ihmisiä oli alle neljä miljardia. Nyt meitä on melkein kahdeksan miljardia.

Mikä neuvoksi? En uskalla ehdottaa, että ratkaistaisiin arvalla, ketkä neljä tai varmuuden vuoksi kuusi miljardia ihmistä maapallolta vähennettäisiin. Toivottavasti on muitakin vaihtoehtoja. Mutta jokainen niistä vaatii, että ihmiskunta luopuu itsetuhoisesta ihmiskeskeisestä käytöksestään. Rikoksista maapallon elämää ja omaisuutta vastaan pitäisi rangaista yhtä ankarasti kuin rikoksista ihmisten elämää ja omaisuutta vastaan.

Ihmiskunta ei ole koskaan maksanut luonnolle mitään luonnonvarojen niin sanotusta hyödyntämisestä. Kaikki on pelkkää tilisiirtoa ihmisten välillä, oli kyse sitten päästöoikeuksista, ympäristöveroista, metsäkaupoista, kaivosmaksuista tai sähköautojen hankintatuesta. Olisi aika maksaa luonnolle se, mikä luonnolta on varastettu, ja ottaa määrätietoinen askel sivulle.