Iranin sota muutti sijoitusympäristön hetkessä maaliskuun alussa ja painoi sijoitusmarkkinat laskuun, vaikkakin melko maltilliseen. Odotamme kuitenkin tulitauon nyt liennyttävän tilannetta ja talousvahinkojen jäävän rajallisiksi.
Maaliskuu oli sijoitusmarkkinoilla poikkeuksellisen tapahtumarikas. Kaikesta huolimatta OP Pohjolan asiakkaat eivät vetäytyneet markkinoilta, ja sijoitusaktiivisuus säilyi korkeana.
Vuoden ensimmäinen neljännes on takana, ja on aika analysoida mitä viime vuodesta saatiin matkaan kuluvalle vuodelle, ja millainen on kiinteistömarkkinakuva nyt.
Arvostettu finanssialan julkaisu Euromoney valitsi OP Private -palvelun Suomen parhaaksi jo toista vuotta peräkkäin. Mikä palvelusta tekee ainutlaatuisen?
Kehittyvien korkomarkkinoiden tuottopotentiaali ja parantunut laatu tekevät sijoitusluokasta mielenkiintoisen vaihtoehdon, sanoo arvostetun varainhoitotalon BlackRockin asiantuntija.
Rahasto- ja osakevarat siirtyvät lapsen hallintaan hänen täyttäessään 18 vuotta. Sijoitusvakuutus on paras vaihtoehto, jos aikuinen haluaa pitää varojen hallinnan itsellään.
Vaihtoehtoiset sijoituskohteet ovat nousseet houkuttelevaksi vaihtoehdoksi perinteisten sijoitusten rinnalle. Lyhyen aikavälin sijoittajalle ne eivät kuitenkaan sovi.
Sijoitusmarkkinoiden vahva vuoden alku joutui koetukselle Lähi-idän iskujen alkaessa. Epävarmuutta riittää, mutta odotamme tilanteen rauhoittuvan ennen pitkää. Pidämme osakkeet salkuissamme ylipainossa.