Donald Trumpin viime viikkoinen ilmoitus selvästi odotuksia voimakkaammista tulleista oli kuin märkä rätti markkinoiden naamalle.

– Kahdessa päivässä USA:n osakkeet tippuivat yli kymmenen prosenttia. Muutkin osakemarkkinat olivat isossa pudotuksessa, kun tullien odotetaan iskevän talouteen globaalisti, avaa OP:n päästrategi Lippo Suominen.

Vaikka epävarmuus markkinoilla on nyt kasvanut, syytä paniikkiin ei ole.

– Vaikka lähiaikoina markkinoiden epävarmuus on korkealla Trumpin arvaamattoman politiikan vuoksi, kannattaa muistaa, että viime kädessä talouden menestys on myös poliitikojen etu. Trumpin politiikan tavoite on, että lyhyellä tähtäimen kasvun hidastuminen johtaa entistäkin vahvempaan kasvuun pitkällä tähtäimellä Yhdysvalloissa, avaa Suominen.

Muista nämä kolme asiaa nykyisessä markkinatilanteessa

On muutamia asioita, joita Suominen haluaisi sijoittajien tässä markkinatilanteessa pitävän mielessä.

  1. Epävarmuuden keskellä on tärkeä palauttaa mieleen omat sijoittamisen tavoitteet ja sijoittaa pitkäjänteisesti niiden mukaan. Sijoittamalla säännöllisesti eri ajankohtina hajautat sijoitustesi riskejä. Ajallinen hajauttaminen takaa sen, että osakekurssien lyhyen aikavälin heilunta ei syö pitkän aikavälin tuottoja.
  2. Viimeaikaiset tapahtumat ovat muuttaneet markkinaympäristöä, joten sijoittajan on hyvä oppia elämään epävarmuudessa. Donald Trumpin toimet voivat muuttaa markkinaympäristöä nopeastikin, joten kaikkiin markkinaliikkeisiin ei kannata reagoida, vaan pitää maltti mukana. On hyvä myös muistaa, että OP:n sijoittamisen asiantuntijat seuraavat markkinaa herkeämättä puolestasi ja viimeisimmät kuulumiset markkinoilta löydät Markkinatilanne nyt -sivustolta.
  3. Donald Trumpin kauppapolitiikka on vain yksi osa isoa kuvaa. Hälinän sijaan on syytä kiinnittää huomiota talouden ja yritysten perustekijöihin, kuten työllisyystilanteeseen ja yritysten tuloskuntoon sekä yleiseen talouden luottamukseen.

Nousut ja laskut kuuluvat sijoittamiseen 

Talouden tai Trumpin politiikan näkymiä ei pysty ennustamaan täysin. Siksi sijoittajan pitää sietää markkinaheilahtelua eli sitä, että osakkeiden arvot vaihtelevat joskus voimakkaasti.

Pörssikurssit vaihtelevat perinteisten talouden suhdannevaihteluiden mukaan: välillä eletään nousukautta, välillä laskukautta.

Joskus myös yllättävä muuttuja, kuten sota, luonnon katastrofi tai pandemia, voi sekoittaa koko pakan. Epävarmuustekijöiden vaikutuksia voi kuitenkin minimoida. Siksi Suominen luottaa pitkäjänteiseen sijoittamiseen‍ ja sijoitusten hajauttamiseen.

– Omaa sijoitussalkkua kannattaa hajauttaa ajallisesti, maantieteellisesti ja eri omaisuuslajeihin. Näin voi tasata sijoitusten riskejä. Ajallisesti hajauttamalla, kuten kuukausisäästämällä rahastoihin varmistaa sen, että sijoittaa kaikissa olosuhteissa. Tällöin ei esimerkiksi osta ainoastaan markkinahuipulta, vaan on sijoittamassa myös markkinapohjien aikana, sanoo Suominen.

Kaikki hyöty irti pörssikurssien heilahteluista

Sijoittamiseen pätee aina kysynnän ja tarjonnan laki: kun rahaa virtaa markkinoille ja ihmiset haluavat ostaa, osakkeiden hinta nousee. Kun taas taloustilanne sakkaa tai ilmassa on epävarmuutta, sijoittajat haluavat myydä ja osakkeiden hinta laskee.

– Sijoittamisen perussääntöä ”osta halvalla ja myy kalliilla” on todellisuudessa vaikea ajoittaa oikein. Aina on kuitenkin hyvä aika sijoittaa pitkäjänteisesti. Siksi tärkeintä on aloittaa sijoittaminen, eikä vain makuuttaa varallisuutta omalla pankkitilillä, Suominen toteaa.

Viime aikoina monet laadukkaat osakkeet ovat tulleet alaspäin, ja nyt voikin olla oiva tilaisuus hyödyntää kurssilaskut ostonpaikkoina, jos oma taloustilanne sen sallii. Sijoittamisessa on kuitenkin hyvä aina muistaa sijoituskohteen arvonnousuun liittyvät riskit: sijoituksen arvo voi joko nousta tai laskea, eikä ole takeita, että saat koko sijoittamasi pääoman takaisin.

Op.fi-verkkosivuilta saat vinkkejä siihen, miten pääset alkuun rahastosijoittamisessa ja osakesijoittamisessa.

Suominen kannustaa aluksi pohtimaan, millainen sijoittaja itse on ja millaisia eväitä oma taloudellinen tilanne tarjoaa sijoittamiseen.

Tärkeintä on ottaa selvää, mihin rahojaan sijoittaa. Esimerkiksi OP:n Markkinatilanne nyt -sivustoa seuraamalla pääsee jo hyvin kärryille siitä, miten taloudessa ja markkinoilla menee.

– Pörsseillä on taipumusta liioitella laskuja ja nousuja, joten markkinaliikkeistä ei kannata liikaa hermostua, toteaa Suominen.

Sijoittamisessa kannattaa muistaa myös siihen liittyvät riskit. Sijoituksen arvo voi joko nousta tai laskea, eikä ole takeita, että saat koko sijoittamasi pääoman takaisin. OP ei takaa, että saat sijoituksellesi tuottoa, eikä historiallinen tuotto ole tae tulevasta. Sijoituspalvelut tarjoaa Osuuspankki.