OP:n osakesijoitusjohtaja avaa, mitkä yhtiöt ovat tekoälyn ja datakeskusten kasvun ytimessä, ja miksi niitä löytyy myös OP-Osakesalkku -sijoitusrahastosta.
Tekoäly ei ole markkinateema muiden joukossa, vaan Yhdysvaltain Q3/2025-tuloskauden ratkaiseva tekijä. Lue tuloskalenterista, milloin esimerkiksi Nvidia, Apple ja Microsoft julkaisevat tuloksensa.
Finanssiala on monella tavalla ollut digitalisaation edelläkävijä, mistä myös OP:n asiakkaat hyötyvät. OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio korostaa tekoälyn merkitystä palveluiden jatkuvassa parantamisessa.
Megatrendit muuttavat maailmaa, ja muuttuva maailma nostaa uusia trendejä pinnalle. OP:n asiantuntija listasi vuoden 2025 merkittävimmät megatrendit, joista voit ottaa sijoittajana inspiraatiota sijoitussalkkuusi.
OP:n suuryritystutkimuksen perusteella yritykset investoivat nyt erityisesti tekoälyyn. Samalla tulisi miettiä laajempia järjestelmätason kokonaisuuksia, millä voidaan parantaa myös kestävyyttä.
OP Uusimaan tutkimuksessa 35 % sijoittajista suhtautuu myönteisesti tekoälyn käyttöön sijoittamisessa. Vain 2 % on ottanut sen käyttöön. Nuoret ovat edellä: 16–25-vuotiaista yli puolet aikoo käyttää tekoälyä vaurastumisessa.
Microsoft Suomen toimitusjohtaja Mervi Airaksinen ja OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio uskovat, että tekoäly auttaa Suomea ratkomaan suuria haasteita – kunhan organisaatioiden päättäjät uskaltavat asettaa tavoitteensa nykyistä korkeammalle.
Kyselyssä kaksi kolmesta yrityksestä arvioi, että tekoälyn käyttö lisääntyy kolmessa vuodessa. Tekoäly marssi esiin nopeasti. Sen kehityksessä on yritysten pysyttävä mukana.
Toukokuun alussa ChatGPT:n kehittäjän OpenAI:n toimitusjohtaja Sam Altman kuvaili tekoälyn ”tappajasovellusta” työkaveriksi, joka tietää kaiken elämästäsi, eikä tällaisen sovelluksen aika ole kaukana.