Nina Hirvensalo päätyi Diili-kilpailuun rohkeuttaan: ”Ei kukaan tule sohvalta hakemaan”
Lisää aiheesta
Diili-kilpailun Nina Hirvensalon supervoimia ovat tyhmien kysymysten kysyminen, tarinankerronta ja ajattelu.
Kun Diilin hakuaika vuodelle 2025 koitti, Nina Hirvensalo lähetti hakemuksen sen kummempia miettimättä. Pian sen jälkeen seurasi haastattelut. Kesäkuun viimeisellä viikolla puhelin soi työpäivän aikana ja linjan toisesta päästä kuului tuottajan ääni: ”Tervetuloa Diili-kilpailuun.”
– Samassa huoneessa ollut työkaveri sanoi, että ei ole koskaan nähnyt mun jäätyvän niin pahasti, Hirvensalo nauraa.
Hän myöntää myös pienen kauhun hiipineen mieleen: miten kuvaukset järjestyisivät, kun kotona on pienet lapset ja puolisolla omat työnsä? Kaikki järjestyi lähipiirin tuen ja puolison joustamisen avulla.
Hirvensalo lähti 16 Diili-kisaajan joukkoon haastamaan itseään ja oppimaan uutta itsestään, muista ja suuren televisiotuotannon tekemisestä.
– Olen aika levoton ihminen ja minulle on tärkeää saada tasaisin väliajoin jokin uusi haaste. Vuosi sitten mietin, että nyt tarvitsisin jotain uutta, hän kertoo.
Hirvensalo kiittelee myös työnantajaa joustosta.
– Esihenkilöni ei tiennyt, olenko poissa kolme päivää vai kuusi viikkoa. Ei ole itsestään selvää, että työnantaja joustaa tällä tavalla, hän toteaa.
Diili-kokemus reippaasti positiivinen: ”Pääsin tekemään mahtavia juttuja”
Diilin pitkät kuvauspäivät alkoivat aikaisin ja niihin kuului paljon odottelua ja epävarmuutta. Tehtävien aikapaine oli haastava ja kilpailuun kuuluvat johtoryhmät piinaavia.
– Ikinä ei voinut tietää, mitä huomenna pitää tehdä. Johtoryhmän edessä mietti, mistä tällä kertaa nostetaan tikunnokkaan, Hirvensalo muistelee.
Koska kilpailun pääpalkintona on Helsingin Kasarmitorin Superterassin johtajan pesti, oli kilpailijoissa paljon ravintola-alan asiantuntijoita. Silloin Hirvensalo koki yllättäen saman tunteen kuin finanssialalle tullessaan: nämä ihmiset tietävät alasta, josta hän en tiedä juuri mitään. Tehtäviä tehdessä kilpailijoiden erilainen tausta oli kuitenkin vahvuus.

– Opin tuntemaan valtavan hienoja ihmisiä ja pääsin tekemään mielettömiä juttuja. Lähdin hakemaan oppia ja verkostoja ja niitä sain.
Finanssialan humanistihippiäinen
Rahoitusalalle OP:n sosiaalisen median päällikkönä toimiva Hirvensalo päätyi sattumalta. Aikaisempaa kokemusta alalta ei ollut ja talousasiat tuntuivat vieraalta.
– Kun kuulin headhunterilta, että yritys olisi finanssialalla, niin ajattelin, että mitä annettavaa mulla sinne on. Olen roolipelejä harrastava humanistihippiäinen, Hirvensalo nauraa.
– Sanoin myös suoraan työhaastattelussa, että en muuten sitten näistä raha-asioista ymmärrä juuri mitään, mutta kirjoittaa ja ideoida osaan. Haastattelija sanoi, että sen takia meillä on näitä finanssialan asiantuntijoita talo täynnä, hän kertoo.
Nyt Nina Hirvensalo ajattelee, että eri taustoista tulevat ihmiset ovat työelämässä vahvuus. Viestinnän tehtävissä auttaa, etteivät kaikki asiat ja termit ole itselle tuttuja.
Multa puuttuu sisäänkirjoitettu häpeämisen tunne.
Työssään hän ei pelkää myöskään näyttää ja kertoa sitä, ettei tiedä mistä on kyse.
– Olen pääekonomistiakin pyytänyt kolme kertaa selittämään, että voitko kertoa, mikä on inflaatio. Multa puuttuu sisäänkirjoitettu häpeämisen tunne. Tämä ajattelutapa on mun voimavara, Hirvensalo pohtii.
Miten saisi numerot sydänalaan?
Tarinankertojalle raha, luvut ja mittaaminen ovat tuottaneet välillä päänvaivaa.
– Haluaisin aina lähteä siitä, mikä ihmisiä innostaa, mikä saa sydämen värähtämään ja hymyn huulille. Kun finanssiala luonnollisesti perustuu numeroihin ja mittaamiseen, välillä olen hakannut päätä seinään, että ajattelenko jotenkin ihan hassusti näistä asioista, hän kertoo.
Hirvensalo on luotsannut OP:n sosiaalista mediaa pian kaksi vuotta. Tärkeää on, että yleisö viihtyy ja oppii. Hän kertoo somekanavista ylpeydellä.
– Tällä hetkellä OP Ryhmän somekanavat on suurin saavutukseni työurallani. Ei sen takia, että olisin itse tehnyt ne, vaan sen vuoksi, että olen voinut olla mahdollistamassa upean tiimini kanssa niiden menestymistä, hän kertoo.

Nina Hirvensaloa on siivittänyt työelämässä ja Diili-kilpailussa rohkeus kokeilla ja heittäytyä.
Viimeisin superhitti, video vuoden talousennusteesta nuorisokielellä, on kerännyt eri kanavilla toista miljoonaa katselukertaa ja noteerattu valtakunnallisilla uutissivustoilla.
Millaisia vinkkejä Hirvensalo antaa ihmisille, jotka haluaisivat toteuttaa elämässään tai urallaan jotain uutta, mutta ei uskalla?
– Kannattaa kirjoittaa ylös se, mitä tavoittelee ja miettiä, mikä oikeasti estää itseään tekemästä asioita. Minkä pitää muuttua ja miten voi mahdollistaa itselleen sen, että pääsee siihen pisteeseen? Kaikki ihmiset ovat aloittaneet nollasta, oli sitten kirjailija tai näyttelijä, Hirvensalo rohkaisee.
– Jokainen toimitusjohtaja on joskus ollut harjoittelija. Aloitekyky pitää lähteä itsestä, eikä kukaan tule sohvalta hakemaan.