Puolet suomalaisista uskoo, että digitalisaatio tulee muuttamaan heidän nykyistä työnkuvaansa tulevaisuudessa. Joka kolmas arvelee, ettei omaa työnkuvaa ole olemassa sellaisenaan kymmenen vuoden kuluttua. Julkisella sektorilla digitalisaation ja automatisaation tuomiin muutoksiin suhtaudutaan skeptisemmin. Näin selviää asiantuntijapalveluita tarjoavan Azets Insight Oy:n tutkimuksesta.

Viime vuosina perinteisten ammattien rinnalle on syntynyt uutta. Työtehtäviä korvataan tekoälyllä ja automaatiolla. Toisaalta moneen työhön sisältyy suunnittelu- ja valmistelutehtäviä, jotka vaativat ihmisen luovuutta.

– Paljon hypetetään sitä, että digitalisaation kehityksen myötä tulisi suuria muutoksia työelämään. Muutokset arjessa ovat kuitenkin kohtuullisen pieniä, ja koskevat ennen kaikkea työn sisältöä ja suhtautumisesta työhön, sanoo henkilöstöjohtamisen tutkijatohtori Susanna Kultalahti Vaasan yliopistosta.

Kultalahti on tutkinut Y-sukupolvea eli 1980-luvun alusta 1990-luvun puoliväliin syntynyttä sukupolvea työelämässä.

Poikkeuskevät toi muutoksia mukanaan

Koronakeväänä yleistynyt etätyö on hyvä esimerkki työelämän pienistä muutoksista. Lisäksi se kertoo organisaation luottamuskyvystä. Työn tuottavuus tai tehokkuus eivät olekaan riippuvaisia siitä, että ollaan fyysisesti työpaikalla. Tämä kertoo myös siitä, mitä minkäkin ikäiset pitävät normaalina, tavallisena tai hyväksyttävänä. Työkulttuuri on muuttunut, ja siihen suhtautumiseen vaikuttaa myös ikä.

– Y-sukupolvi ymmärtää paremmin, että työtä voi tehdä muutenkin kuin virka-aikaan tai muualla kuin työpaikalla. Heillä ei ole tiukkoja uskomuksia siitä, miltä työnteon kuuluu näyttää, Kultalahti toteaa.

Joustavalla etätyöllä on myös heikkoutensa. Voi olla hankalaa asettaa rajat sille, onko töissä vai vapaalla. Kotona työskennellessä työpäivät saattavat helposti venähtää pitkiksi.

– Aika on ollut helppo keino mitata työntekoa ja sen tuloksellisuutta. Työlainsäädäntö ja sopimukset perustuvat aikaan, Kultalahti muistuttaa.

Toisaalta työhön käytetty aika ei ole välttämättä paras mittari työn tuloksellisuudelle.

Kultalahden mukaan haaste on siinä, että tänä päivänä on iso joukko ammatteja, joissa työ ei näytä perinteiseltä työnteolta. Esimerkiksi asiantuntijaroolissa olevat voivat tehdä ajattelua vaativia töitä koiralenkillä tai pihatöiden lomassa.

Erilaisia työelämän normeja

Nuorempien maailmassa on normaalia ansaita elanto sosiaalisessa mediassa uudenlaisilla ammateilla ja uusilla työnteon tavoilla. Työelämässä on yhä sukupolvia, jotka ajattelevat, että tavaroiden mainostaminen tai matkustelu ja siitä somettaminen eivät ole oikeaa työtä.

– Kyse on erilaisista työelämän normeista, jotka muuttuvat hitaasti. Myös maailma on muuttunut paljon viimeisten kymmenien vuosien aikana. Muutos heijastuu tämän päivän nuorissa sukupolvissa, Kultalahti pohtii.

Myös usean eri työn tekeminen on yleistymässä. Siihen on paljon keinoja, kuten OP Kevytyrittäjäpalvelu‍.

Jo useammilla elanto koostuukin pienestä silpusta ja monilla aloilla eläkevirat ovat historiaa.

– Nuori sukupolvi ei enää edes lähde sillä oletuksella töihin, että on samassa työssä eläkkeeseen saakka. Nykyään enemmänkin uskotaan, että pitää olla monta ammattia. Päivätyön lisäksi moni myy osaamistaan myös muualle.

Työelämän pirstaloituminen auttaa toimimaan myös ammateissa, jotka yksinään eivät riitä tuomaan toimeentuloa.

– Elantoportfolio voi muodostua pienistä puroista. Mutta ihmisillä on yhä tietty tarve turvallisuuden tunteeseen, että ansaitsemallaan elannolla pärjää. Vaihtoehtoja elannon kokoamiseen vain on aiempaa enemmän.

Kokonaan uuteen ammattiin?

Azets Insight Oy:n tutkimuksen mukaan noin 75 prosenttia suomalaisista luottaa siihen, että oma osaaminen riittää työelämässä myös tulevaisuudessa. Joka kuudes on kuitenkin skeptinen. Yli puolet (58 %) työssäkäyvistä kertoo kehittävänsä aktiivisesti osaamistaan, jotta ei jää digitalisaation ja työelämän kehityksessä jalkoihin. Yhtä moni (59 %) on valmis kouluttautumaan tarvittaessa uuteen ammattiin.

– Uudelleen kouluttautuminen on yleistymään päin, ja nykyään hyväksyttävämpää kuin ennen. Usein kyse on siitä, että aiemmin valittu ura ei enää tuokaan merkityksellisyyttä. Moni siirtyy usein niin sanotuista kovista ammateista pehmeämpiin, kuten sosiaali- ja terveysalalle, Kultalahti toteaa.

Esimiehen asemakaan ei y-sukupolvea enää aina innosta. Yhä edelleen työelämässä kuitenkin usein ajatellaan, että uralla eteneminen tarkoittaa sitä, että ihmiselle annetaan lisää vastuuta ja alaisia.

– Nuoremmat tuntuvat ajattelevan, että esimiesasema ei ole enää se, mihin kiljuen halutaan, koska se voi olla vastuullinen, vaikea ja henkisestikin kuluttava homma. Pohditaan, että miksi ottaa vastaan työ, joka vie resursseja muusta tärkeästä, kuten harrastamisesta ja ajankäytöstä?

Suurin ero nuorten ja vanhempien työntekijöiden välillä on se, että vanhemmat ihmiset usein määrittävät itsensä nuoria voimakkaammin työn kautta. Se ei tarkoita, että nuoret sitoutuisivat työhön vanhempiaan huonommin, mutta työ ei välttämättä määritä yksilön identiteettiä yhtä vahvasti kuin aiemmin. Työ ei ole enää kaikille koko elämä.

Oppiminen ei lopu

Moni ajautuu työuransa aikana tehtäviin, jotka eivät vastaa suoraan omaa koulutusta. Omasta osaamisesta kannattaakin olla tietoinen. On hyvä pohtia osaamistaan laajasti. Mitä sellaista osaa työn ulkopuolella, josta voisi olla hyötyä myös työelämässä?

– Osaamisen päivittäminen ja sen laaja-alaisuus ovat tärkeitä työelämässä ihan kaikissa ikäluokissa. Vaikka tausta olisi millainen tahansa, yhteiskunta koulutuksenkin osalta on muuntautumassa siihen, että yksi tutkinto, joka voi toki olla se ponnahduslauta ensimmäiseen työhön, ei enää riitä loputtomiin, Kultalahti toteaa.

Maailman muuttuessa ei ole enää tutkintoa, joka toisi valmiudet työelämään seuraavaksi 40 vuodeksi. Oppimista ei siis kannata lopettaa.