Suomen Kuljetus ja Logistiikka ry SKAL on lähettänyt jäsenyrityksilleen toimintaohjeistuksen, jonka avulla pyritään ehkäisemään ajoneuvon aggressiivista luvatonta käyttöönottoa.

Kulmikkaalla määrittelyllä tarkoitetaan tapauksia, joissa kuorma-autoa on käytetty terroritekojen toteuttamiseen.

Muistissa ovat hyvin vaikkapa Nizzan, Berliinin ja Tukholman tapahtumat, joissa joko vuokratulla tai kuljettajaltaan väkivalloin anastetulla kuorma-autoilla on ajettu väkijoukkoon.

– Huomasimme Tukholman tapahtumien jälkeen, että toimintaohjeelle on selkeä tarve ja ryhdyimme toimeen, kertoo SKAL:n toimitusjohtaja Iiro Lehtonen.

Ohjeita kuljetusyrityksille

Maanteiden tavaraliikenne- ja logistisia palveluja tarjoavien yritysten edunvalvontajärjestö SKAL:iin kuuluu noin 5 300 kuljetus- ja logistiikka-alan yritystä.

SKAL pitää tärkeänä, ettei yrityksiä ja niiden kuljettajia syyllistetä ulkopuolisten teoista, joissa kuorma-auto on otettu rikoksentekovälineeksi.

SKAL lähtee tässäkin tapauksessa jäsenkuntansa palvelemisessa siitä, että kuljetusyrityksiä voi ja pitääkin ohjeistaa. Ohjeistuksen taustalla ovat SKAL:in ohella Autoliikenteen Työnantajaliitto ALT, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT sekä Logistiikkayritysten liitto. Ohjeistuksen laadintaan on osallistunut myös Poliisihallitus.

Ohjeistukseen kuuluvat muun muassa muistilistaukset sekä kuljetusyrittäjille että kuljettajille.

Yrityksessä olisi hyvä käydä lävitse ajoneuvon kuorman valvonta myös yllättävän haltuunottoyrityksen varalta. Varsinaisen toimintaohjeistuksen laatii kuitenkin jokainen yritys omista lähtökohdistaan.

Lukitse aina

– Olennainen perussääntö on pitää ohjaamon ovet lukittuina aina kun mahdollista, myös ajon ja kuormauksen aikana, Lehtonen tiivistää.

Lisäksi ohjeistuksessa huomioidaan avainten säilytys, kuljetusreitit, lastaus- ja purkupaikat sekä niiden valvonta sekä syrjäisten paikkojen ja yöajan varotoimet.

Käytännön työssä mahdollisia uhkatilanteita kohtaa ennen muuta ajoneuvon kuljettaja.

– Kuorma-autokaappaukset ovat varmasti lisänneet tarvetta uudenlaiselle valppaudelle, mutta kenenkään ei tarvitse heittäytyä sankariksi. Epäillessään vaaraa tai uhan toteutuessa on ensisijaista soittaa hätänumeroon ja antaa ammattilaisten auttaa, Lehtonen muistuttaa.

Vinkki

112 hätänumero toimii koko EU:n alueella.

Siihen soittamalla voi tehdä hätäilmoituksen kaikkialla Euroopan Unionin alueella. Soittaminen on ilmaista sekä matka- että lankapuhelimesta.