Kasvinjalostuksen tarkoituksena on kehittää kasvilajikkeita, jotka pärjäävät tulevaisuudessa. Jalostusprosessit kestävät 8–15 vuotta, ja niitä aloitetaan jatkuvasti uusia. Uusia lajikkeita saadaan siis vuosittain, ja niiden tulee olla aina parempia kuin edeltäjänsä.

– Kaikki nykyiset viljelykasvilajit jatkavat vahvoina tulevaisuudessakin. Yksi päätrendeistä on syyskylvöisten kasvilajien ja etunenässä syysvehnän alan laajentuminen, mikäli ilmasto-olot kehittyvät niille pysyvästi suotuisaan suuntaan. Nykyisten lajien rinnalle on tullut ja tulee pienemmillä aloilla viljeltäviä erikoiskasveja, kuten kuminaa, värikasveja ja maissia, kertoo jalostusjohtaja Merja Veteläinen Boreal Kasvinjalostus Oy:stä.

Valkuaisomavaraisuudesta puhutaan paljon. Herneen ja härkäpavun viljely on viime vuosina kasvanut soijan korvaajina. Nurmipalkokasveista tärkein valkuaiskasvi on puna-apila. Niin ikään tärkeää on omavarainen öljykasvien saatavuus, suurin kotimainen on rypsi.

– Härkäpapu on ollut Suomessa ensin rehukäytössä. Käyttökohteet kuitenkin monipuolistuvat, kun erityisesti elintarvikepuoli kehittää kasvipohjaisia uusia tuotteita. Viljelyalaa tämä ei dramaattisesti kasvata, mutta jossain määrin kuitenkin.

Satoisuus tärkein ominaisuus

Olemassa olevien kasvilajien ominaisuuksien parantaminen vaatii perinnöllistä muuntelua.

– Se tapahtuu risteyttämällä, jolloin saadaan paljon uusia jalostuslinjoja eli äiti- ja isäkasvien lapsia. Muuntelua seuraa valintavaihe, josta vain harvat ja parhaat pääsevät jatkoon.

Jatkoon päässeitä linjoja testataan kenttäkokeilla. Boreal Kasvinjalostuksella on 50 000 koeruutua ympäri Suomen, jotta ehdokkaiden pärjäävyys voidaan todeta erilaisissa olosuhteissa.

– Testauksessa karsiutuu jälleen paljon jalostuslinjoja. Jäljelle jäävät pääsevät viljelyarvokokeisiin ja sitten ehkä kasvilajikelistalle, Veteläinen kuvaa tiukkaa seulaa.

Sopeutumiseen haetaan koko ajan keinoja, ja meidän täytyy olla toiveikkaita.

Tärkein ominaisuus on satoisuus. Uuden kasvilajin on tuotettava satoa entisiä paremmin, ja oltava siten viljelijälle kannattava myös taloudellisesti.

Laatu- ja kestävyysominaisuudet tulevat heti perässä.

– Esimerkiksi mallasohran on tuotettava hyvää mallaslaatua ja leipävehnän hyvää leivontalaatua. Vaativa ilmasto puolestaan on lisännyt kasvitautien ja tuholaisten kestävyyden merkitystä.

– Resurssitehokkuuskin alkaa tulla vähitellen mukaan. Toiveena on, että viljelykasvit käyttävät tehokkaasti ravinteita ja kasvinsuojeluaineiden käyttöä voitaisiin vähentää, kun kasveilla olisi oma kyky vastustaa tauteja ja tuholaisia.

Ruokahuollon omavaraisuus tärkeää

Uudet sääilmiöt ja sään vaihtelu tuovat oman lisänsä satovarmojen kasvien vaatimuksiin.

– Viljoilla yksi tärkeä ominaisuus on korren lujuus. Se estää niitä lakoamasta kaatosateissa ja kovissa tuulissa. Juuristo-ominaisuuksien merkitys puolestaan korostuu sekä kuivuuden- että kosteudenkestävyydessä.

– Talvenkestävyysominaisuudet ovat myös jatkuvassa kehityksessä. Toistaiseksi meillä Suomessa on vielä talvia, mutta ne muuttavat muotoaan. Kasvien on kestettävä monenlaisia oloja, Merja Veteläinen pohtii.

Viljelykasvien kestävyys on Suomessa hyvällä mallilla, mutta tuleeko raja vastaan, kun ilmastonmuutos etenee?

– Sopeutumiseen haetaan koko ajan keinoja, ja meidän täytyy olla toiveikkaita. Genomiikka eli kasvien perimän tutkiminen helpottuu jatkuvasti, kun työvälineet ja tekniikka kehittyvät.

Veteläinen muistuttaa, että kasvinjalostus ei yksin ratkaise kaikkea: myös kasvualustasta ja maaperästä on pidettävä huolta. Tilan ei myöskään kannata nojautua vain yhden satokasvin varaan.

– On ensiarvoista, että Suomi pysyy omavaraisena niin kasvi- kuin maito- ja lihatuotannossakin. Kriisitilanteissa pystymme turvaamaan välttämättömät toiminnot, jos meillä on kotimaista ruokaa. Borealin missio on turvata ja mahdollistaa elintarviketuotanto Suomessa.