Suomen alempi tieverkosto on alkanut rapistua. Tämän on huomannut Pohjois-Savossa maitoautoa jo 30 vuoden ajan ajanut Jari Nenola.

– Sieltä on sora hävinnyt pois. Tulee kiviä ja kantoja näkyviin keväällä. Liikennettähän on koko ajan enemmän, ja liikennemäärät ovat varmaan myös kasvaneet, Kuljetus JAPEN toimitusjohtaja Nenola kertoo.

Hänen mukaansa onkin tärkeää, että tieto teiden huonosta kunnosta kulkee mahdollisimman nopeasti eteenpäin. Siten voidaan estää lisävahingot ja pidentää tien käyttöikää.

– Korjauksetkin ovat niin sanotusti hieman sellaista tekohengitystä. Se on mennyt pikkuisen huonompaan suuntaan, Nenola arvioi.

Täsmähoidosta huolimatta pienten teiden kunto saattaa Liikenneviraston maanteiden kunnossapidon asiantuntijan Otto Kärjen mukaan heikentyä entisestään myös tulevina vuosina.

– Ilmastonmuutos huomioon ottaen koko tieverkoston tasolla näkymä on se, että sorateiden kunto saattaa pikemminkin huonontua kuin parantua. Nykyrahoituksella ei tehdä ihmeitä.

Myös muut tienkäyttäjät ilmoittavat teiden kunnon puutteista aktiivisesti. Viime vuonna Tienkäyttäjälinjalle tuli noin 90 000 ilmoitussoittoa huonokuntoisista teistä. Soittojen määrä on kasvanut Kärjen mukaan viime vuosina.

Seuranta digitalisoituu

Liikennevirastolla on parhaillaan käynnissä vuoteen 2018 kestävä liikenteen digitalisaatiohanke. Osana sitä esimerkiksi Pohjois-Suomessa linja-autot napsivat kuvia Lapin tiestöstä kahden vuoden ajan.

Myös maito- ja postiautojen sekä taksien soveltuvuutta teiden kunnon seurantaan kokeillaan. Erityisesti maitoautopilotissa kuljettajien merkitys on suuri, Kärki arvioi.

Ely-keskusten, Liikenneviraston ja Valion yhteinen teiden kunnon seurannan pilottihanke on ollut käynnissä kohta kaksi vuotta. Hanke on laajentunut, ja nyt teiden kuntoa seuraa Pohjois-Savon kolmen maitoauton lisäksi kaksi autoa Pirkanmaalla.

Vuoden alusta lähtien maitoautoissa on ollut käytössä kamerat. Huonon tai vaarallisen kohdan nähdessään kuski ottaa kuvat napin painalluksella, lisää niihin paikkatiedon ja mahdollisesti viestin.

Sen jälkeen ilmoitukset lähtevät eteenpäin arvioitaviksi tieliikennekeskukseen. Sieltä ne etenevät urakoitsijalle ja aluevastaavalle.

Kierrokset säässä kuin säässä

Ilmoituksia on tehty Nenolan mukaan toisen testitalven aikana melko maltillisesti, noin 25.

– Niinhän nuo sanovat, että voisi enemmänkin laittaa ilmoituksia. Meillä on ollut melko korkeat kriteerit, että ei ihan joka pikkuasiasta aleta valittaa, Nenola sanoo.

Mutta silloin, kun ilmoitus lähtee, niiden pohjalta myös toimitaan. Noin 90 prosentissa tapauksista korjaukset käydään tekemässä, Nenola kertoo. Ammattikuskien arvioihin luotetaan.

Hänen mukaansa seuranta ei ole lisännyt työtaakkaa. Ennemminkin se helpottaa heidän ja muiden kuskien ajoa, kun esimerkiksi liukkauteen tai monttuihin reagoidaan.

Jos pilottihanke onnistuu hyvin, järjestelmä saatetaan ottaa käyttöön Valion muissakin maitoautoissa, kertoo Valion kehityspäällikkö Petteri Tahvanainen.

Jos näin käy, yhteensä 80 maitoautoa kuljettajineen pitäisi silmällä teiden kuntoa vuoden ympäri. Tuolloin teiden seuranta-alue laajenisi melko paljon, sillä autot ovat ajossa lähes koko vuorokauden ajan.

Kuskit vaihtuvat, ja ajolenkillä he vierailevat noin 20 maitotilalla. Kilometrejä voi kertyä päivän aikana 700.

Autot eivät ole mitään kevyen sarjan kulkuvälineitä, vaan Valion maitoautoista noin 85 prosenttia painaa 26 000–28 000 kiloa.

Syksyn kelirikko on pahentunut

Parhaillaan maitoautot kuskeineen tarkkailevat kelirikon vaikutuksia. Kärjen mukaan tämän kevään kelirikkokaudesta ennustetaan tulevan suureen osaan maasta keskimääräistä vaikeampi. Varsinkin Länsi- ja Keski-Suomessa teiden kunto voi olla ajoittain heikko.

– Kaikkein ratkaisevin tekijä on kuitenkin kevään sää. Paljon vaikuttaa, onko sateista vai kuivaa ja tuulista, jolloin teiden pinnat sulavat ja kuivuvat nopeammin. Myös yöpakkaset helpottavat.

Ilmasto on muuttunut Suomessa jonkin verran, ja kelirikkokausi on Kärjen mukaan aikaistunut. Samalla talvista on tullut tiestölle vaikeampia. Lämpötila vaihtelee nollan molemmin puolin, ja tiet sulavat ja jäätyvät.

– Runkokelirikko on vähän lieventynyt, mutta pintakelirikko on pahentunut ja päällysteiden kunto on huonontunut, Kärki summaa.

Pintakelirikossa soratien pintakerros muuttuu kosteuden vaikutuksesta pehmeäksi ja huonosti kantavaksi. Pahimmillaan tien pinta muistuttaa lähes vellimäistä mutaa.

Runkokelirikossa raskaan liikenteen painevaikutus nostaa tien perustan sulamisvedet ylös tien pintaan. Tien pinnan veden ja hienoaineksen määrä lisääntyy entisestään.

Kärjen mukaan pintakelirikko on ollut viime vuosina loppusyksystä pahempi kuin keväällä. Tiet eivät kuivu syksyllä sateiden ja vähäisen haihtumisen takia. Myös Nenola on huomannut saman.

– Ennen pakkaset tulivat lokakuun alussa, ja tiet ehtivät jäätyä. Nyt lumi ja jää tulevat vasta joulun pintaan.

Runkokelirikko on kuitenkin Kärjen mukaan vähentynyt. Hän kertoo, että vielä 2000-luvun taitteessa painorajoituksia oli 3 000–4 000 kilometrillä. Nykyään lukemaan on noin 600–2 000 kilometriä.