Brändiä rakennetaan ja erottuvuutta haetaan autojen värityksillä, logoilla ja omilla mobiilisovelluksilla, jotka tekevät asioinnista helppoa ja joustavaa. Sovellusten ansiosta taksin voi maksaa suoraan älypuhelimella eikä korttien tai käteisen kanssa tarvitse enää sählätä matkan lopuksi.
Taksibisnekselle on edelleen ominaista pienyrittäjyys, mutta rakennemuutos on käynnissä, kun taksiketjuja syntyy alalle joko yritysostojen tai yhteistyön kautta.
Ruotsalainen Cabonline osti Kovanen Yhtiöt Oy:n, Kajon Oy värvää uusia yrittäjiä talliinsa, samoin kuin Menevä, jonka takaa löytyy jo kolmessa sukupolvessa taksitoimintaa harjoittanut Halmisen perhe.
– Lanseerasimme Menevän jo pari vuotta sitten, kun ennakoimme muutoksia markkinaan lakimuutoksen myötä, sanoo Menevän toimitusjohtaja Tuomo Halminen.
Sukupolvenvaihdos käynnissä
Menevällä on tällä hetkellä 100 autoa ja 200 kuljettajaa sekä uusia kumppaneita noin sata lisää.
– Oma kalustomme on keskittynyt pääkaupunkiseudulle. Kumppanuuksien avulla lähdemme laajentamaan toimintaamme valtakunnallisesti etenkin lentokenttäkaupunkeihin, Halminen sanoo.
Liikennepalvelulaki käynnisti alalle sukupolvenvaihdoksen, ja nyt uusilla yrittäjillä on hyvä mahdollisuus päästä mukaan tekemällä franchise-sopimus jo paikkansa vakiinnuttaneen taksiyhtiön kanssa.
Menevä tarjoaa kuljettajille kahdenlaista kumppanuutta.
– Menevään voi liittyä joko perheenjäseneksi tai ystäväksi. Perheenjäsen saa meiltä kaiken tuen auton hankinnasta taloushallintoon ja koulutukseen, kun taas ystävä voi liittyä meidän välitysjärjestelmäämme, mutta toimia muuten itsenäisesti, Halminen sanoo.
Takuulla hyvä matka
Halminen arvioi, että taksimarkkina voi kasvaa nykyisestä jopa puolella seuraavan viiden vuoden aikana.
– Kun markkinoimme ja kampanjoimme fiksusti palvelujamme ja tarjoamme asiakkaille sitä, mitä he haluavat, niin kysyntäkin alkaa kasvaa. Taksin käyttö arkipäiväistyy ja erilaiset hinnoittelumallit lisäävät palvelujen houkuttavuutta, Halminen uskoo.
Menevän iskulause Takuulla hyvä matka sisältää Halmisen mukaan sekä asiakas- että kumppanilupauksen.
– Kuljetamme asiakkaan turvallisesti lähtöpaikasta määränpäähän, mutta haluamme tarjota myös kumppaniyrittäjälle hyvän matkan yhteistyössä kanssamme ja auttaa heitä menestymään työssään, Halminen sanoo.
Uusien yrittäjien ensimmäisillä matkoilla on esimerkiksi mukana tutor, joka opastaa kuljettajaa asiakaspalvelussa ja hyvän matkakokemuksen toteuttamisessa.
Kuljettaja on brändilähettiläs
Taksiketjut huolehtivat markkinoinnista ja rakentavat palvelubrändiään, mutta todellinen viestinviejä on autokuski. Hän vastaa kulkuneuvonsa sisällä, miten brändilupaus käytännössä toteutuu.
Miten Menevä sitten kontrolloi, että kaikki kuljettajat toimivat oikein?
– Panostamme vahvasti koulutukseen ja olemme säännöllisesti yhteydessä kuljettajiimme. Taksimestarimme toimivat kuljettajien tukena. Teemme ihmisten tuottamaa palvelua ihmisille ja haluamme, että ihmisläheinen ote näkyy myös tavassamme tehdä yhteistyötä, Halminen sanoo.
Taksialan Onnibus ei pelota
Ruotsalaisomisteinen Cabonline ja markkinoille palaava Uber ovat toistaiseksi ainoat kansainväliset toimijat Suomen taksimarkkinoilla.
Entä jos apajille tunkee lähiaikoina aggressiivisella hinnoittelulla markkinoita myllertävä Onnibusin kaltainen toimija?
– Pidän sitä epätodennäköisenä, sillä taksiala on luonteeltaan hyvin työvoimavaltainen. Tietysti jos joku pääomasijoittaja keksii nokkelan tavan järjestää kimppakyytipalveluja, voi siinä olla saumaa, Halminen arvioi.
Hän muistuttaa kuitenkin, että Ruotsissa taksiala on edelleen vahvasti kotimaisten toimijoiden käsissä, vaikka sikäläiset markkinat vapautuivat jo 1980-luvulla.
Roope Koskinen katselee Suomen taksialaa 30 vuoden kokemuksella. Onko heinäkuussa vapautunut taksilaki muuttanut taksiyrittäjän arkea?