Palkintokaapissa komeilee kunniakirja, joka kertoo joensuulaisen Arcusyksen saaneen tänä vuonna Valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon. Se on valittu myös Suomen ja Euroopan parhaiden työpaikkojen joukkoon. Lisäksi toimitusjohtaja Jussi Hurskainen ja kaupallinen johtaja Janne Hietala pokkasivat joitain vuosia sitten Vuoden Nuori yrittäjä -palkinnon.

Eikä menestys jää vain tunnustuksiin, vaan Arcusys on saanut aikaan 14 vuodessa paljon. Varsinkin, kun ottaa huomioon sen lähtökohdat.

Vuonna 2003 Hurskainen sai potkut konkurssiin ajautuneesta yrityksestä eikä työttömälle IT-insinöörille löytynyt mieluista työtä kotiseudulta. Neljä työtöntä vanhaa kollegaa päätti lyödä hynttyyt yhteen ja työllistää itse itsensä. Ensimmäiseksi nelikko erikoistui IT-alihankintaan. Sitten oli luvassa kokeiluja niin teollisuuden alihankinnan kuin avoimen lähdekoodin parissa.

Joensuussa ei uuden vuosituhannen alkupuoliskolla ollut paljoakaan IT-alan toimijoita. Yksi paikallisista alan taitureista oli Kim Väisänen, joka rakensi menestystarinaa tiedonhävitykseen erikoistuneen Blanccon kanssa. Yrityksen onnistumisista myös Hurskainen ammensi uskoa tulevaan. Hän oli varma, että jos Blancco oli noussut Pohjois-Karjalasta maineeseen, niin voisi tehdä myös joku toinen.

Arcusysilla on meneillään perustamisensa jälkeen neljäs vaihe. Oma polku löytyi lopulta juuri avoimen lähdekoodin projektista. Yritys kehittää nykyisin avoimen lähdekoodin Valamis-oppimisympäristöä. Sen asiakkaana on esimerkiksi Nasa.

Oppimisympäristön avulla on mahdollista kouluttaa henkilöstöä ajasta, paikasta tai laitteista riippumatta. Esimerkiksi koripallojoukkue Los Angeles Lakers on kouluttanut henkilöstölleen uusia taitoja Joensuussa suunnitellun järjestelmän avulla.

Oppimisympäristöjen kehittämiseen lähdettiin, kun yksi yrityksen osakkaista innostui oppimisympäristöistä ja näki niiden kehityksessä myös Arcusysin tulevaisuuden.

Piilaakso varmisti tulevaisuuden

Jos aiemmin yrityksen IT-projektit ja painopisteet ovat vaihdelleet kysynnän myötä, nyt Hurskaisen mukaan ei voi enää perääntyä.

‒ Kyllä tämä on nyt se meidän juttu, johon kaikki paukut on laitettu. Kun vastassa on seuraavaksi Oraclen, SAPin ja IBM:n kaltaisia menestysyrityksiä, ei tuosta noin vain painopistettä lähdetä vaihtamaan.

IT-ala ja sen vaihtuvat trendit ovat kuitenkin Hurskaisen mukaan luoneet Arcusysille mahdollisuuden kokeilla erilaisia hankkeita ja auttanut kehittämään oman tuotteen.

Jokunen vuosi sitten tehty matka Kalifornian Piilaaksoon sai Hurskainen kumppaneineen lopulta varmistumaan siitä, että painopistevalinta oli ollut oikea: tuote tunnettiin siellä jo entuudestaan.

Arcusys työllistää noin 160 henkilöä Suomen lisäksi Petroskoissa, Lontoossa, Bostonissa ja Saksan Wiesbadenissa. Hurskainen on kuitenkin ylpeä siitä, että pääkallopaikalla Joensuussa työskentelee edelleen sata työntekijää. Muutaman vuoden päässä siintää jo yrityksen tavoitteissa oleva tuplattu henkilöstömäärä ja liikevaihto.

Arcusysista on tullut siis myös merkittävä paikallinen työllistäjä. Jos aiemmin moni Itä-Suomessa kasvanut muutti työn perässä etelään, nyt korkeakoulujen IT-osaajat hakeutuvat töihin kasvuyritykseen esimerkiksi Joensuusta, Lappeenrannasta ja Oulusta.

Mielikuvat myyvät

Jokainen työyhteisön jäsen on tärkeä ja jokaista kohdellaan kunnioittavasti, muistuttaa Hurskainen. Siitä hän on yrityksen johdossa lähtenyt. Kun Arcusys on laajentunut, hän on halunnut viedä viestin myös muihin toimipisteisiin.

Se, että yrityksen työntekijät pysyvät tyytyväisinä, on Hurskaisesta menestyksen elinehto. Ilman työntekijöiden hyvinvointiin liittyvää työtä olisi mahdotonta pitää kiinni siitä, että tuhansien kilometrien päässä toisistaan työskentelevät olisivat aina samanarvoisia.

‒ Siksi valvomme työhyvinvoinnin laatua ja teemme esimerkiksi paljon henkilöstökyselyitä, Hurskainen kuvailee.

Kaikki lähtee liikkeelle tarinoista. Hurskainen myös luo mielikuvia ja huolehtii siitä, että työntekijöiden motivaatio ja innostus säilyvät. Hurskainen kuvailee mahdollisimman elävästi omia visioitaan alaisilleen ja luo merkityksen kaikille niille ponnisteluille, joita työntekijät yrityksen kasvun eteen tekevät.

‒ Niin pystyy inspiroimaan. Jos itse uskot yritykseesi, miksi muut eivät voisi uskoa, Hurskainen kysyy.

Yrittäminen on uhkapeliä, mutta jos ei koskaan yritä, ei voi saavuttaa mitään. Hurskainen onkin johtajana tähdännyt aina kunnianhimoisiin tavoitteisiin ‒ niin työhyvinvoinnin kuin tuotteidenkin kohdalla.

Hurskaisen mukaan Arcusys on asettanut vaatimattomaksi tavoitteekseen sen, että heidän tarjoamansa oppimisympäristö on maailman paras. Kun on kuullut Hurskaisen menestysreseptin ainekset, on selvää, että tavoite voi vielä jonain päivänä toteutua.

‒ On kehitettävä niin tuotteita, innovaatiotaitoja, johtamista, organisaatiota ja oltava muutoksessa edelläkävijä.