Teatteriammattilainen perusti kotikyläänsä ranskalaisia tuotteita myyvän kaupan – ”Riski kannatti”
Lisää aiheesta
Kärkölässä sijaitsee värikäs kyläkauppa Mersailles, jonka Merja Torri-Seppälä pisti pystyyn kuudessa viikossa. Mistä hän sai rohkeuden perustaa erikoiskaupan pieneen kylään?
Merja Torri-Seppälä vietti viime heinäkuussa kesälomaansa Etelä-Ranskassa, Vencen pikkukaupungissa. Hän oli juuri täyttänyt 40 vuotta ja irtisanoutunut työstään maskeeraajana Tampereen kaupunginteatterissa. Nyt hän pohti, mitä haluaisi tehdä elämällään.
Kuluneet 20 vuotta hän oli tehnyt tiiviisti teatteritöitä ja hoitanut neljää lastaan.
Torri-Seppälä majoittui Ranskassa ystävänsä omistamassa talossa. Talon alakerrassa oli hurmaava pieni kahvila ja kahvipaahtimo. Kahvilassa lounastaessaan hän jutteli paahtimon omistajien kanssa suomalaisesta kahvikulttuurista.
– Siitä syntyi idea ranskalaisten kahvipapujen tuomisesta Suomeen ja vaaleapaahtoisen Kärkölän maalaiskahvin luomisesta. Tätä kahvia ei saa mistään muualta kuin Mersaillesista, Torri-Seppälä sanoo.
Ajatus kokonaisen kaupan perustamisesta ei vielä siinä vaiheessa ollut muotoutunut.
Hyvä riskinottokyky auttoi alkuun
Kun Torri-Seppälä palasi Ranskasta kotiinsa Kärkölään, hänen alkoi tehdä mieli elävöittää reilun 4000 asukkaan kylää jollain tapaa. Kesän aikana idea erikoiskaupasta hahmottui. Sieltä saisi Kärkölän maalaiskahvin lisäksi muitakin ranskalaisia tuotteita.
– Minusta ne ovat ihania. Halusin luoda paikan, johon ihmiset voivat paeta arkea.
Torri-Seppälä otti yhteyttä maatalousalan neuvonta- ja kehittämisorganisaatio ProAgriaan. Ennen yrityksen perustamista piti tehdä laskelmia, käydä neuvotteluita, laatia liiketoimintasuunnitelma ja hakea starttirahaa. Myös omaa rahoitusta vaadittiin.
Yrityksen perustaminen ei ollut helppoa, mutta Torri-Seppälän ei tarvinnut hoitaa asioita yksin, vaan hän sai ProAgriasta paljon apua.
Kauppias neuvoo muita yrityksen perustamisesta haaveilevia menemään kohti unelmiaan, verkostoitumaan ja laatimaan ammattilaisten kanssa tarkat laskelmat.
– Pää pilvissä mutta jalat maassa.
Erikoiskaupan perustaminen pikkukylään vaati rohkeutta. Torri-Seppälä ei osaa sanoa, mistä se tuli, mutta hänellä on omien sanojensa mukaan hyvä riskinsietokyky, ja lisäksi tarvittiin ”vähän hulluutta”.
Harkitsetko oman yrityksen perustamista? Tutustu Yrityksen perustaminen -oppaaseen. |
Yksinoikeus ranskalaiseen vaatemerkkiin
Keskellä Kärkölän kirkonkylää oli tyhjillään kivitalon alakerta, jossa toimi Osuuskauppa 40 vuotta sitten. Kiinteistön omistaja oli ajatellut, ettei hän enää vuokraisi sitä asuinkäyttöön. Sen sijaan erikoiskauppa sopi omistajalle mainiosti.
Mersailles oli löytänyt kodin. Tuore yrittäjä maalasi ja tapetoi tilan itse.
Elokuussa Torri-Seppälä palasi Ranskaan, tällä kertaa Pariisiin. Hän kierteli vaatekauppoja ja törmäsi vaatemerkkiin nimeltä Les Impatients.
Hän ajatteli, että nimi on enne, sillä vaatemerkki tarkoittaa suomeksi kärsimättömiä. Neljä vuotta ranskaa opiskellut yrittäjä tunnustautuu itsekin kärsimättömäksi.
Asiakas on kehunut asuani, ja olen kertonut, että tämänkin saa kyllä ostaa.
Hän tykästyi vaatemerkin nimen lisäksi sen värikkyyteen ja leikkauksiin. Merkillä on paljon yhden koon vaatteita, jotka sopivat erityyppisille vartaloille. Torri-Seppälä solmi vaatemerkin kanssa yksinoikeussopimuksen Suomen markkinoista.
Nyt moni muukin on tykästynyt brändin vaatteisiin. Kolmesti kauppias on myynyt vaatteen yltään.
– Asiakas on kehunut asuani, ja olen kertonut, että tämänkin saa kyllä ostaa.
Kauppias lisää, että kehottaa ihmisiä aina sovittamaan vaatetta, sillä kokolappu ei kerro kaikkea. Hän on myös rehellinen, jos hänen mielestään jokin toinen vaate sopisi asiakkaalle paremmin kuin se, jota hän on kokeilemassa.
Tarjolla suomalaista viiniä
Mersailles avattiin lokakuussa 2022, neljä kuukautta sen jälkeen, kun Torri-Seppälä oli nauttinut lounasta Vencen kahvipaahtimossa.
Yrittäjyyden alkutaipaleella hän yllättyi, kun häneltä kysyttiin, miksi hän avasi kaupan syksyllä eikä vasta kesällä.
– Yrittäjyyden riskit eivät riipu siitä, milloin pitää kaupan avajaiset.
Toinen yllätys oli se, miten hienon vastaanoton Mersailles sai. Asiakkaat ympäri Suomen palaavat kauppaan ostoksille yhä uudelleen. He ovat tuoneet kauppiaalle kiitokseksi esimerkiksi suklaalevyjä.
Puolivuotiaalle yritykselle myönnettiin juuri starttirahan jatko, ja kauppa on jo tuottanut tulosta. Torri-Seppälä ajattelee, että riskinotto kannatti.
– Onnekseni minulla on hyvä kirjanpitäjä, ja ystäväni ovat auttaneet kotisivujen kanssa. Tietotekniset asiat ovat olleet yrittäjyydessä minulle haastavin juttu, koska en pidä tietokoneista.
Työnsä parhaaksi puoleksi Torri-Seppälä nimeää uusiin ihmisiin tutustumisen ja asiakkaiden kanssa juttelemisen. Hän toivoo, että asiakkaat pitävät Mersaillesia yhteisenä olohuoneena, johon voi tulla vain viettämään aikaa.
Kaupalla on myös anniskeluoikeudet. Tarjolla on hollolalaisen viinitilan Ainoa Wineryn tuottamia viinejä. Niissä on käytetty Kärkölässä sijaitsevan Uotilan tilan vadelmia ja omenoita.
Asiakaspaikkoja Mersaillesissa on tällä hetkellä 50, ja ensi kesänä kaupan eteen rakennetaan terassi.
– Kauppa sijaitsee hyvällä paikalla Hauholle päin menevää mökkiliikennettä ajatellen.
Mersaillesissa on järjestetty joitakin yksityistilaisuuksia. Keväällä kaupassa on luvassa yhdistetty ginimaistelu ja kirjailija Christian Rönnbackan kirjastaan pitämä lukupiiri.
Ei haittaa, jos jotain menee rikki
Torri-Seppälä kuvailee aikaansa Mersaillesissa ihanaksi kokemukseksi. Yrittäjä nauttii siitä, että saa olla kaupassa rauhassa oma itsensä.
– Tietysti yrittäjyys on kovaa työtä, mutta tässä voi tehdä hyvää sekä muille että itselleen.
Asiakkaat ovat kiitelleet sitä, että Mersaillesiin voi tulla millaisissa vaatteissa tahansa. Torri-Seppälä toivottaa ihmiset tervetulleiksi myymäläänsä vaikka suoraan navettahommista.
Kauppias itse asuu perheensä kanssa maatilalla parin kilometrin päässä kaupasta. Perheen lapset ovat nyt 7-, 9-, 11-, ja 20-vuotiaita. Äidillä on vielä tuoreessa muistissa se, kuinka moneen kauppaan tai muuhun paikkaan oli vaikeaa tai jopa kiellettyä mennä pienten lasten kanssa.
Mersaillesissa on päinvastoin: Kaupassa on lapsille askartelu- ja piirtelyhuone, ja kaikkeen saa koskea. Jos jotain menee rikki, se ei kauppiasta haittaa.
– Se on osa elämää, että aina ei ole siistiä ja ehjää.
Harkitsetko oman yrityksen perustamista tai onko sinulla uusi yritys? Tutustu Yrityksen perustaminen -oppaaseen ja aloittavan yrittäjän palveluihimme. |
Lue myös:
Potkut kannustivat yrittäjäksi: ”Kerran tehtyihin valintoihin ei ole pakko sitoutua hautaan saakka”