Viime syyskuussa Linjaliikenne Nyholm Oy:n toimitusjohtaja Turkka Tuomi heräsi viikonloppuna mökillään aamukolmelta puhelinsoittoon, joka karisti unihiekat silmistä.

–Yksi kuskeista soitti, että nyt menee kaikki.

Tuhopolttaja oli sytyttänyt tulipalon, joka riehui varikkoalueella. Puolessa tunnissa Tuomi oli ajanut kesämökiltään tapahtumapaikalle. Tuhon laajuus oli havaittavissa heti. Yhteensä 23 bussia sekä tuhatneliöinen peltihalli olivat mennyttä.

Tulipalon syttyessä varikolla ollut kuljettaja oli soittanut palokunnan paikalle ja saanut pelastettua yhdessä palomiesten kanssa 11 bussia. Tulipalon leviäminen tiiliseen toimisto- ja korjaamorakennukseen saatiin estettyä. Vahingot olivat silti miljoonien suuruiset. Palossa tuhoutui noin puolet Linjaliikenne Nyholmin busseista.

Vuosien yhteistyö testiin

OP:n yhteyspäällikkö Jukka Porvari tuli paikan päälle jo samaisena aamupäivänä.

− Vahinko käsiteltiin viivyttelemättä. Asiakas sai nopeasti alustavan ennakkopäätöksen korvauksesta, jotta hän pääsi aloittamaan bussien hankkimisen tuhoutuneiden tilalle ja sai uutta kalustoa liikkeelle ilman odottelua. Lopullisia summia mietittiin vasta myöhemmin.

Raskaankaluston vahinkotarkastaja Janne Siirtola saapui varikolle heti viikonlopun jälkeen.

− Oli kova paikka itsellekin, kun näin tuhon laajuuden. Tärkeintä oli saada Turkka jaloilleen ja tien päälle ja pyörät pyörimään, jotta työvelvoitteet eivät kärsi, toteaa Siirtola.

− Totesin siinä, että nyt nähdään, onko asiakasuskollisuudella merkitystä, muistelee Turkka.

Yhtiön vakuutukset ovat olleet OP:n huomassa vuosikymmeniä. Porvarin mukaan uskollista asiakassuhdetta ei tarvinnut mittauttaa: rekisteröidyllä kalustolla oli vapaaehtoiset vakuutukset kunnossa ja varikkorakennuksella kiinteistövakuutus.

Tuomen mukaan yhteisymmärrys löytyi ripeästi ja korvausprosessi eteni sutjakkaasti.

− En voi valittaa, enkä aio vakuutusyhtiötä vaihtaa. Saimme korvaukset omaisuuden käyvän arvon mukaan. Palosaneerauskin oli nopeaa: muutamassa päivässä koko varikkokenttä oli puhdistettu.

Katse suunnattuna tulevaisuuteen

On suoranainen ihme, ettei Linjaliikenne Nyholmin tarvinnut jättää tuhon vuoksi yhtään vuoroa ajamatta. Palon sammutustoimet olivat vielä käynnissä, kun yhtiö sai jo busseja menetettyjen tilalle. Myöhemmin Tuomi haali hyväkuntoisia käytettyjä autoja ympäri Suomea, vain pari hankittiin uutena.

– Kaverit auttoivat: muut liikennöitsijät antoivat busseja lainaksi. Kaikki ajot saatiin hoidettua.

Tuhopolttaja ei vienyt Tuomen yöunia, mutta hän myöntää tilanteen riipaisseen.

– Kun pitkä päivä saatiin päätökseen, vesi tuli silmiin – ja tulee vieläkin. Häärätessä ja hankkiessa kalustoa katse oli kuitenkin koko ajan suunnattuna eteenpäin. Monet taisivat miettiä, mahdanko enää jatkaa, mutta lopettaminen ei käynyt edes mielessä.

Vaali paloturvallisuutta, estä vahingot

  • Aidattu varikkoalue, jossa kulku on kontrolloitua estää tuhotyöntekijöitä paremmin kuin avoin alue.
  • Kalustoa on hyvä säilyttää pienissä ryhmissä. Se ennaltaehkäisee osaltaan koko omaisuuden tuhoutumista ja antaa pelastustyölle lisäaikaa.
  • Uusiin linja- ja kuorma-autoihin sekä työkoneisiin on saatavana valmistajilta automaattisia sammutusjärjestelmiä. Sammutusjärjestelmä voidaan jälkiasentaa myös vanhempaan kalustoon.
  • Automaattinen sammutusjärjestelmä voi estää palovahingon kokonaan tai rajoittaa vahinkoja, jolloin korjaukseen kuluu vähemmän aikaa ja kalusto on nopeammin takaisin käytössä.
  • Moottoritilassa olevat lämpötunnistimet laukaisevat suuttimet, jonka seurauksena sammutusaineet sammuttavat palon automaattisesti.
  • Pieni käsisammutin voi olla riittämätön palon syttyessä. Polttoaineiden paineet ovat suuria ja moottoritilat koteloituja, joten tulipalo on yleensä voimakas.
  • Ajoneuvojen paloherkät alueet kannattaa pitää puhtaina. Moottoritilaan kerääntynyt lika on aina lisää palokuormaa ja altistaa tulipaloille.

Vinkit antoi vahinkotarkastaja Janne Siirtola.