Isovanhemmat muuttivat lähemmäs lapsenlapsiaan: ”On ihana olla osa heidän arkeaan”

Riina Heinilä, 65, on juuri tullut mökille vanhoille kotikonnuilleen Aitooseen Kangasalan lähelle. Hän on käynyt mustikassa, leiponut marjoista jo piirakkaa, tehnyt mustikkakeittoa ja pyöräyttänyt smoothiet. Loput saaliistaan hän perkaa lastensa perheitä varten pakkaseen.

– Olen eläkkeellä. Minulla on vain aikaa, Riina sanoo hymyillen.

Vakituisesti Riina ja Jukka-puoliso asuvat Helsingin Herttoniemessä kerrostalokaksiossa. Kuusi vuotta sitten he päättivät myydä omakotitalonsa Kangasalta ja ostaa asunnon Helsingistä, lähempää lapsenlapsiaan ja heidän perheitään.

Kun Riina ja Jukka parin päivän päästä palaavat mökiltä takaisin Helsinkiin, tavallinen arki jatkuu. On ihanaa saada olla tiivis osa omien lasten elämää.

Pariskunnalla on kaksi aikuista tytärtä ja yhteensä neljä lastenlasta: 11-vuotias Säde, 7-vuotias Taika, 5-vuotias Onni ja parin kuukauden ikäinen poika, joka tunnetaan toistaiseksi vasta lempinimellä Pedro.

Toinen tyttärissä perheineen asuu jopa samassa taloyhtiössä Herttoniemessä: Riinan ja Jukan ikkunasta on näköyhteys tyttären asuntoon. Toisenkaan tyttären luo Puistolaan ei ole kovin pitkä matka, vain 20 minuuttia autolla.

Sukupolvet lähekkäin

Riinasta on mukava, että hän pystyy esimerkiksi auttamaan lasten hoidossa vaikka silloin, jos nämä sairastuvat. Korona-aikana vanhemmat tekivät etätöitä, ja osa lapsista oli koulusta ja päiväkodista kotona, jolloin Riina auttoi laittamaan ruokaa ja hoitamaan huushollia. Hän pystyy myös hakemaan lapset päiväkodista tai eskarista, ja olemaan heidän kanssaan iltapäivällä.

– Se on ollut sellaista arkista askartelua, Riina kertoo.

Ajatus siitä, että eri sukupolvien on hyvä elää lähekkäin ja auttaa toisiaan, on peräisin Riinan omasta lapsuudesta. Entisajan maalaistalossa oli luonnollista, että isovanhemmat, vanhemmat ja lapsenlapset asuivat samassa pihapiirissä.
Tämä nykyinen järjestely on vain päivitetty versio siitä.

– Haluan nähdä lapsenlapsiani enemmän kuin ainoastaan pyhinä.

Riina kuitenkin muistuttaa, että tilanteet ovat yksilöllisiä. Hyvä isovanhempi voi olla, vaikka asuisi kaukanakin. Muutto lapsenlapsen lähelle ei aina ole helppo tai paras vaihtoehto.

Moni isovanhempi pohtii esimerkiksi sitä, miten iso elämänmuutos seuraisi siitä, jos muuttaisi maaseudulta kaupunkiin ainoastaan lapsenlapsen vuoksi – esimerkiksi sosiaaliset piirit, eläkeläiskerhot sekä tuttu ja turvallinen kyläyhteisö voisivat jäädä kertaheitolla taakse.

– Meitä helpotti, että meillä jäi mökki Aitooseen. Jos mökkiä ei olisi, olisi ollut vaikeampi muuttaa kaupunkiin. Ei olisi jäänyt enää omaa luonnonläheistä paikkaa omalta kotiseudulta, Riina sanoo.

Liian iso omakotitalo

Muutto lähemmäs ei vielä työaikoina ollut mielessä, ainakaan kovin vakavasti, koska työt sitoivat pariskunnan Kangasalle. Riina teki 30 vuotta toimistotyötä, ja Jukka työskenteli fysikaalisessa hoitolaitoksessa. Kun pariskunta jäi eläkkeelle, ensimmäinen lapsenlapsi oli jo syntynyt. Silloin 170 kilometrin välimatka alkoi ensi kertaa tuntua pitkältä. Mieleen hiipi ajatus, että olisi mukava asua lähempänä.

Melkein heti, kun laitoimme talomme myyntiin, tytär soitti. Hän kertoi, että hänen taloyhtiöstään oli tullut kaksio myyntiin.

Ratkaisevaa oli se, että asumisen muotoa piti muutenkin vaihtaa. Omakotitalon pitäminen kahdestaan alkoi tuntua raskaalta tehtävältä kahdelle eläkeläiselle, siksi talo meni myyntiin.

Ja jos kerran joka tapauksessa aikoo muuttaa, miksei sitten muuttaisi lähemmäs lapsenlapsia? Oma suku on kuitenkin Riinalle tärkein sosiaalinen piiri, joten Kangasalta olisi helppo irrottautua. Lisäksi Helsingissä asuisi vanha ystävä, jota Riina on tavannut harvakseltaan nähdä.

– Melkein heti, kun laitoimme talomme myyntiin, tytär soitti. Hän kertoi, että hänen taloyhtiöstään oli tullut kaksio myyntiin.

Tavara sai lähteä

Riina ja Jukka kävivät paikan päällä ja tekivät kaupat sillä ehdolla, että omakotitalo saataisiin myytyä. Ja saatiinhan se. Helsingistä pystyi sopivasti ostamaan kaksion samalla hinnalla, kuin mitä omakotitalosta saa Kangasalla.

Muuton pariskunta hoiti omin voimin ilman muuttofirmaa. Ylimääräistä tavaraa meni monta peräkärryllistä kierrätykseen ja myyntiin. Huonekaluista säästettiin vain yksi nojatuoli.

– Eli emme me ihan kaikkea tavaraa hukanneet pois. Säästimme esimerkiksi joitakin vanhempieni esineitä, Riina kertoo.

Toisessa päässä lapset auttoivat tyhjentämään peräkärryt. Kerrostalo on vanha hissitön talo, joten he auttoivat myös kantamaan tavarat kolmanteen kerrokseen.

Sopeutuminen uuteen ympäristöön kävi yllättävän kivuttomasti. Paljon oudompaa oli ollut nuorena muuttaa uudesta rivitalosta vanhaan omakotitaloon Kangasalla. Mutta mökin merkitystä Riina ei voi liikaa korostaa.

– Pääsee halutessaan vielä tuttuihin ympäristöihin. Ja kun Jukkakin tykkää askarrella kaikenlaisia pihahommia. Pelkästään kaupungissa hänellä kävisi aika pitkäksi.

Helsingissä kuin kotona

Riina ja Jukka kävivät edellisviikolla katsomassa 5-vuotiaan Onnin jalkapalloharjoituksia ja ulkoilivat molempien tytärten perheiden kanssa. Toisinaan käydään esimerkiksi uimassa. Ennen korona-aikaa yksi yhteinen aktiviteetti oli myös käydä elokuvissa tai taidenäyttelyissä Helsingissä.
Silloin tällöin molempien tytärten lapset tulevat yhtä aikaa mökille kunnon maalaislomalle.

– On mukavaa, että serkuksetkin saavat viettää aikaa saman katon alla.
Helsingissä Herttoniemen lähellä on eräs paikka, jossa Riina ja Jukka erityisesti viihtyvät: Viikin pellot. Siellä voi kuunnella lehmien ammumista ja katsella traktorin verkkaista ajelua.

– Ihan kuin kotona olisi.

Lue myös:

Mitä tehdä kotitalolle, kun ikää karttuu? Kaksi eläkeläispariskuntaa kertoo omista ratkaisuistaan‍

Kotipitäjän ote pitää - Ilkka on asunut koko ikänsä Sulkavalla, vaikka toisin piti käydä‍

Eläkeläinen Juhani Anttila muutti vaimonsa kanssa pienempään taloon: ”Oli mukava lähteä vähemmille talkkarihommille”‍