Käteisen vähentäminen helpottaa yrityksen liiketoimintaa huomattavasti. Siksi OP:n maksamisen palveluiden Business Lead Katariina Säntti haluaa muistuttaa, että käteisen vähentäminen ei vaadi yritykseltä suuria toimenpiteitä. Maksuliikkeeseen liittyvät toimintatavat kannattaa kuitenkin käydä läpi perusteellisesti. 

– Yrityksessä on hyvä varmistaa, että laskujen lähettämiseen ja vastaanottamiseen sekä maksuliikkeen seuraamiseen on olemassa asianmukaiset työvälineet. Käteistä ei myöskään kannata käsitellä tarpeettomasti taloudenhallinnassa, Säntti sanoo. 

Nykyään tilisiirrot kulkevat pankkiryhmien välillä useimmiten alle kymmenessä sekunnissa. Niinpä kaikki kauppasummat voidaan hoitaa turvallisesti digitaalisesti. Yrityksen pienemmistä hankinnoista taas tehdään kululaskut.

Kun yrityksen taloudenhoito on kunnossa, kauppiaan kannattaa huolehtia siitä, että yritys voi ottaa maksuja vastaan digitaalisesti. Käytännössä yrityksen pitää hoitaa korttitilitykseen liittyvät sopimukset ja valita sopiva maksupäätetoimittaja. 

Jos taas yritys perustaa verkkokaupan, eri maksutapojen valintaan kannattaa paneutua. Tarvittaessa asiakkaita kannattaa opastaa ja rohkaista erilaisten digitaalisten maksutapojen käytössä.

– Jos yritys kuitenkin käsittelee edelleen käteistä, se tarvitsee rahahuoltosopimuksen pankin kanssa. Lisäksi pitää ratkaista, miten tilitettävä käteinen toimitetaan laskentakeskuksiin ja miten vaihtorahat tilataan, Säntti huomauttaa.

Käteisen vähentämisestä hyötyjä niin liiketoiminnalle kuin ympäristöllekin

Käteisen käyttö on yrittäjälle kallista, ja se kuormittaa myös ympäristöä. Vaikka pankin rahahuollon palvelumaksut eivät lohkaise kassasta suuria summia, henkilötyön osuus lisää kustannuksia. Samalla negatiiviset ympäristövaikutukset kertaantuvat.

– Käteisen kuljettamiseen tarvitaan aina työvoimaa, kun raha viedään arvokuljetuksena esimerkiksi laskentakeskuksiin. Kilometrejä kertyy vuositasolla valtavasti. Käteinen pitää myös aina pakata erikseen turvapusseihin, jotka on tehty muovista, Säntti kertoo.

Pitkittynyt koronatilanne on lisännyt korttimaksujen lisäksi mobiilimaksamisen suosiota. Digitaalista maksamista käytetään ennen kaikkea siksi, että se on kätevää, nopeaa ja hygieenistä.

Laskentakeskukset ovat varsin isoja tuotantolaitoksia, jotka kuluttavat energiaa. Sama pätee pieniin käteisautomaatteihin.

Käteistä täytyy myös säilyttää esimerkiksi yrityksen kassakaapissa, mikä vaatii arvokkaita murtosuojauksia ja kattavia vakuutuksia. Tästäkin huolimatta väärinkäytön riskit ovat verrattain tavallisia käteisen käytössä. Jos yrityksessä ilmenee käteisen väärinkäyttötilanne, sen selvittäminen on kallista.

– Mitä vähemmän yritys käyttää käteistä, sitä enemmän siltä säästyy resursseja muuhun tuottavampaan tekemiseen. Samalla ympäristökin kiittää, Säntti summaa.

Kuluttajien maksutottumukset muuttuvat 

2010-luvun alusta lähtien kuluttajien käteisen käyttö on vähentynyt noin 10 prosenttia vuosittain. Sitä vastoin kortin käyttö on lisääntynyt. Suomen Pankin kuluttajakyselyn mukaan vuonna 2020 lähes 90 prosenttia vastaajista maksoi päivittäistavaraostoksensa pääasiassa kortilla. 

– Pitkittynyt koronatilanne on lisännyt korttimaksujen lisäksi mobiilimaksamisen suosiota. Esimerkiksi Apple Pay löytyy yhä useamman kännykästä. Digitaalista maksamista käytetään ennen kaikkea siksi, että se on kätevää, nopeaa ja hygieenistä, Säntti kertoo.

Mobiilissa tehtävän Siirto-maksun lisäksi tilisiirto onnistuu usein reaaliaikaisesti eri pankkiryhmien välillä. Niinpä esimerkiksi kuluttajien lahjoitukset ja kirppariostokset hoituvat näppärästi ilman käteistä.

Kun ihmisten maksutottumukset muuttuvat, yritysten on pysyttävä muutoksessa mukana, jotta ne voivat palvella asiakkaitaan entistä paremmin.

– Monessa tilanteessa ostaminen ei enää ole edes mahdollista käteisellä. Esimerkiksi verkkokaupat ja kauppojen itsepalvelukassat vaativat sähköistä asiointia, Säntti toteaa ja huomauttaa, että asiakkaan keskiostos on myös usein suurempi digitaalisilla maksuvälineillä maksettaessa.

Hän uumoilee, että tulevaisuudessa maksaminen muuttuu nykyistä huomaamattomammaksi.

– Saatamme mennä vaikkapa parturiin tai hierojalle ja sopia palvelusta ja sen maksamisesta etukäteen. Palvelutilanteet muuttuvat, kun maksamisesta ei tarvitse enää huolehtia paikan päällä. Tästä on jo useita esimerkkejä, kuten ravintola-annosten tilaaminen kotiin tai taksimatkan maksaminen.