Tanja von Knorring venytti elämänsä merkittävintä päätöstä turhaan – ”Se on suurin asia, joka elämässä kaduttaa”

Kun Tanja von Knorring hymyilee, ilmeessä on kujeilua ja mystisyyttä, valovoimaa ja riemua – ja ripaus melankoliaa.

Iloa ja surumielisyyttä on myös hänen muistossaan:

Päivä oli 16.11.1984, ja von Knorring oli juuri mennyt kihloihin. Hän käveli ensimmäistä kertaa elämässään julkisesti naistenvaatteissa. Reitti kulki Kruununhaasta Kristianinkadulta Vanhalle Ylioppilastalolle.

– Se oli kamalan pelottavaa. En kokenut häpeää vaan oikeastaan hyvän tunteen, kun tiesin, ettei siinä ollut väärää, millainen olin. Mutta tiesin myös, että yhteiskunnan näkökulmasta en voinut olla sellainen.

Vielä vuonna 1984 von Knorringia kutsuttiin virallisissa asiakirjoissa mieheksi, vaikka hän oli tiennyt olevansa nainen jo vuonna 1968, 8-vuotiaana. Von Knorring kuitenkin työskenteli paikassa, jossa miehet käyttivät pukua, ja sellaista hänkin käytti, vaikkei halunnut.

Kesti vielä pitkään ennen kuin hän löysi oman tapansa olla onnellinen.

Transihmisten asemaa on parannettava

Tampereella von Knorringin työhuoneessa puhelin soi yhtenään.
– Töitä riittää, hän sanoo.

Tilat kuuluvat Transfeminiinit ry:lle, jonka toiminnanjohtaja von Knorring on. Lisäksi hän on Sateenkaariseniorit ry:n varapuheenjohtaja, Setan varapuheenjohtaja ja sijaisopettaja tamperelaisessa koulussa.

Parin viime vuoden aikana on tullut takapakkia. Vihapuhe on lisääntynyt.

Kiirettä pitää, mutta merkityksellisyyden tunne helpottaa taakkaa. Von Knorring tekee kaikkensa, jotta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt hyväksyttäisiin yhteiskunnassa ja heitä ymmärrettäisiin.

Etenkin transsukupuolisten ihmisten asema vaatii parannusta, sillä heidän elämänsä on Suomessa yhä haastavaa.

– Olemme parikymmentä vuotta jäljessä verrattuna homojen ja lesbojen hyväksyntään, ja parin viime vuoden aikana on tullut takapakkia. Vihapuhe on lisääntynyt.

Von Knorring toivoo, että hän voisi pitää kesällä hetken lomaa.

– Kun on joutunut esittämään miestä niin pitkään ja saa viimein olla oma itsensä, siitä pitäisi pystyä nauttimaan myös vapaa-ajalla.

”En uskaltanut mennä koulussa vessaan”

Miltä se tuntui? Se on niin hankala kysymys, että von Knorring miettii pitkään.

On vaikeaa kuvailla sitä tunnetta, jota 8-vuotias lapsi kokee, kun hän tietää syntyneensä väärään sukupuoleen.

– Ihmettelin, mitä jalkovälissäni on ja miksi en saa olla niin kuin muut tytöt. En uskaltanut mennä koulussa poikien enkä tyttöjen vessaan, joten pidättelin.

Tietoa transsukupuolisuudesta ei von Knorringin lapsuudessa ollut, eikä sellaista tullut vielä moneen vuosikymmeneen.

Siitä huolimatta hän tiesi itse, mikä hän oli, ja myös sen, ettei siinä ollut mitään väärää.

Samalla kävi selväksi, ettei asia ei ollut muiden mielestä ok. Siksi von Knorring piilotti tunteensa kaikilta.

Öisin hän puhkesi kukkaan

Lapsena von Knorringia iljetti ajatus, että hänestä kasvaisi murrosikäinen poika, mutta öisin omissa oloissaan hän puhkesi kukkaan.

Von Knorring muistaa perheen kesähuvilan, jossa hän laittoi vuonna 1968 ensimmäistä kertaa ylleen naisten pitsivaatteita omassa huoneessaan. Hän alkoi sijoittaa vaatekaappiinsa kotonakin naistenvaatteita ja pukeutui niihin öisin.

– Tein sitä kymmenen vuotta. Unihan siitä kärsi.

Hän sai tietää ensimmäisen kerran sukupuolenkorjausleikkauksista vuonna 1988, mutta ajatus oli monin tavoin mahdoton.

– Leikkaus olisi maksanut yhtä paljon kuin minun ja puolisoni Kruununhaan asunto. Ajattelin, että ehkä olen nainen seuraavassa elämässäni, jos sellainen on olemassa.

Ahdistus alkoi käydä liian suureksi

Von Knorring valmistui insinööriksi ja pääsi heti hyviin töihin. Töissä pidettiin pukua tai univormua, ja se tuntui von Knorringista pahalta ja väärältä, mutta hän puri hammasta.

Vapaa-ajallaan von Knorring pukeutui niin naisellisesti kuin uskalsi, useimmiten kuitenkin androgyynisti. 1980–90-luvuilla hän löysi Helsingistä ja erityisesti New Yorkista pieniä piirejä, joissa hän saattoi olla oma itsensä.

Von Knorringin mukaan hänen naisellisuutensa ei ollut järkytys monille ”tavallisillekaan” ihmisille, vaikka ilmapiiri oli pitkälle 2000-luvulle asti hyvin heteronormatiivinen.

Paha olo, joka väärän sukupuolen esittämisetä tuli, oli epämääräinen ja läpitunkeva. Von Knorring paloi neljä kertaa loppuun.

– Ihmiset varmaan ajattelivat, että olen vain jotenkin erikoinen, vaikka totta kai jouduin selittelemään Mic Macin pillifarkkujani ja naisellisia jakkujani.

Paha olo, joka väärän sukupuolen esittämisetä tuli, oli epämääräinen ja läpitunkeva. Ristiriita oireili joskus enemmän, joskus vähemmän.

Von Knorring paloi neljä kertaa loppuun siksi, että hän joutui näyttelemään miestä – ja siksi, että hän upotti pahan olonsa liian kovaan työntekoon.

2000-luvun alkaessa ahdistus alkoi käydä sietämättömäksi, ja von Knorring harkitsi vakavasti sukupuolenkorjausleikkausta. Samalla hän ajatteli, että se olisi ollut hänen tyttärelleen liian kova paikka.

Jos en tee tätä, kuolen

2010-luvulla von Knorring näytti päällisin puolin menestyneeltä ihmiseltä. Hänellä oli oma linja-autoyritys, jota hän johti.

Se oli kuitenkin pelkkää pintaa, sillä vuodet 2014–2016 kuluivat tulisilla hiilillä: von Knorring mietti ankarasti ratkaisua sukupuoliristiriitaan. Vuonna 2017 hän teki päätöksen.

– Alkoi vain olla niin paha olo. En kestänyt enää. Ajattelin, että jos en nyt tee tätä, kuolen – tai kadun lopun elämääni.

Hän aloitti sukupuolenkorjausprosessin 58-vuotiaana. Siitä lähtien hän on ollut virallisesti Tanja ja saanut olla oma itsensä.

– Jännitti ihan hirveästi läheisille kertomista, mutta minulla ei ollut vaihtoehtoa. Äidille kerroin viimeisenä. Hän tuumasi, että jaa, kaipa sinä tiedät, mitä teet. Linja-autofirman toimiston naiset olivat innoissaan ja ostivat minulle rintaliivilahjakortin.

Se oli jännittävää ja haastavaa aikaa – mutta kaiken sen arvoista.

– Tuntui kuin olisin nuortunut kaksikymmentä vuotta. Puhkesin kukkaan.

Älkää jääkö odottelemaan

Tanja von Knorring istuu toimistossaan pöytänsä takana. Taas hän väläyttää tutun kujeilevan hymyn, kunnes se sulaa melankolisemmaksi.

– Olin 58-vuotias. Onhan se vanha ikä tulla kaapista. Kyllä se harmittaa. Se on se suurin asia, joka elämässä kaduttaa – että tein sen niin myöhään. Mutta ei mennyttä elämää voi elää uudestaan, tehty mikä tehty.

Muun muassa tämän vuoksi von Knorring on nykyisin aktivisti.

– Että muut eivät odottaisi näin pitkään. Kannustan kaikkia, jotka kokevat kuuluvansa seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön, puhumaan asiasta heti, kun sellainen olo tulee. Jos lähipiirissä tai koulussa ei ole suvaitsevia ihmisiä, netistä löytyy yhteisöjä ja alan järjestöt auttavat. Kertokaa heti. Älkää jääkö odottamaan.

Lue myös:

Joonas Pesonen haaveilee jälkikasvusta: Olisi ihanaa saada olla lapselle tuki ja turva

Sirkka ja Erkki rakastuivat kahdeksankymppisinä: “Elämä on nyt rikkaampaa“‍

Lapsen itsellisesti saanut Milla: Oli päästettävä irti haaveesta perustaa perhe jonkun kanssa‍