Lauri Tähkä: ”Teen vain niitä asioita, jotka tuntuvat itsestäni hyviltä”
Lisää aiheesta
Pandemian pakkopysähdys sai muusikko Lauri Tähkän ymmärtämään, että hän suoritti elämäänsä muiden ehdoilla. Nykyään hän elää tässä hetkessä. ”Teen vain niitä asioita, jotka tuntuvat itsestäni hyviltä.”
Mikä minusta tuntuu juuri nyt hyvältä? Mitä minä oikeasti haluan? Mikä luo minulle elämänrikkautta?
Nämä ovat kysymyksiä, joita muusikko Lauri Tähkä on kysynyt itseltään viime vuosina. Vastaus niihin on myös löytynyt: elämä tässä ja nyt.
- Elämänrikkautta on tämä hetki ja yhteys itseen. Kun se löytyy, voi elää joka hetki rikasta elämää, Lauri tiivistää.
Tämä oivalluksen sisäistämiseen tarvittiin tosin Laurin kohdalla pandemian aiheuttama pakkopysähdys. Ensimmäistä kertaa pariinkymmeneen vuoteen hän oli tilanteessa, jossa ei ollutkaan mahdollisuutta paahtaa vauhdilla eteenpäin.
Tauon aikana Lauri tajusi tehneensä ihan liikaa asioita päällekkäin. Kiireisimpinä vuosina keikkoja kertyi vuodessa 170.
- Olen tehnyt hemmetisti kaikkea koko ajan. Jossain vaiheessa tajusin, että vauhti on liian kova, mutta silti jarrun painaminen ei ollut mahdollista. Tuntui, että joku muu ohjasi elämääni, en minä itse.
Jonkin piti muuttua
Lauri ymmärsi, että jonkin oli muututtava. Hän pysähtyi elämän äärellä osin pakosta, osin tietoisesti.
- Elämässäni oli pitkä, pimeä ja vaikea jakso, mutta sain itseni takaisin. Kävin läpi rajuja asioita, mutta nyt katson maailmaa taas valoisasti. Pitkästä aikaa olen taas tutustunut itseeni.
Laurin uusia tunnelmia kuvaa myös helmikuun alussa julkaistu sinkku, Nukkuvat aamut.
- Kappale kertoo siitä, että kun alkaa oikealla tavalla rakastaa itseään, näkee yhtäkkiä valoa ja rakkautta kaikkialla. Niin minä katson maailmaa nykyään, Lauri kuvailee.
Vaikeat kokemukset ovat opettaneet Lauria elämään tässä ja nyt. Ei ole muuta kuin tämä hetki.
Olen luonut Lapissa paljon musiikkia. Luonto puhuu eri kieltä kuin kaupunki, sen hiljaisuudessa kuulen omat ajatukseni.
- Enää en juurikaan ajattele sitä, mitä muut minusta miettivät. Teen vain niitä asioita, jotka tuntuvat itsestäni hyviltä.
Erityinen suhde yleisöön
Nyt Lauri odottaa innolla kevään ainoita julkisia keikkojaan Nokia Areenalla Tampereella ja Gatorade Centerissä Turussa maalis-huhtikuun vaihteessa. Turun Paattisilla pitkään asuneena hän myöntää, että oman kaupungin keikoissa on aina jotain erityistä.
Yksi elämänrikkautta tuova asia Laurille onkin erityislaatuinen yhteys yleisöön. Se alkoi jo Lauri Tähkän uran alkuaikoina, kun hän kiersi pienissä kulmakuppiloissa esittämässä kappaleita omakustannealbumeiltaan.
Jokin tuolloin tuntemattoman artistin esiintymisessä oli niin vetoavaa, että ihmiset alkoivat innostua. Yleisöä alkoi käydä keikoilla yhä enemmän, minkä myötä levy-yhtiötkin kiinnostuivat Laurista.
Nykyään Lauri Tähkä on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä suomalaisartisteista. Kiitos siitä kuuluu hänen mukaansa yleisölle.
- Yleisö on aina hyväksynyt minut sellaisena kuin olen. Heidän edessään en voi feikata. Olen itkenyt yleisön edessä, koska ei vaikeita tunteita voi noin vain irrottaa itsestään keikallakaan. Silti yleisö on aina ollut valmiina kannattelemaan minua. Olen saanut olla heidän edessään auki huonoinakin hetkinä.
Lapista Napoliin
Jotta Lauri pystyisi antamaan itsestään kaiken sekä keikoilla että biisinteossa, on hänen vietettävä myös paljon aikaa yksin. Hän tarvitsee tilaa omille ajatuksilleen pystyäkseen luomaan taidettaan.
Inspiraatiota Lauri hakee sekä koskemattoman luonnon rauhasta että vauhdikkaasta kaupunkielämästä. Molemmat antavat hänelle elämänrikkautta, tosin eri tavoin.
- Olen luonut Lapissa paljon musiikkia. Luonto puhuu eri kieltä kuin kaupunki, sen hiljaisuudessa kuulen omat ajatukseni.
Toisaalta Lauri arvostaa yhtä paljon suurkaupunkien sykettä. Erityisesti häntä puhuttelevat Italian Rooma ja Napoli. Niihin on pitänyt keskellä pandemiaakin päästä pyörähtämään.
- Napolin suorastaan sekava syke on minulle omalla tavallaan energisoivaa. Italian kulttuuri ja maan kauneus ovat ihan uskomattomia ja luovat täysin oman fiiliksensä.
Luonnon ja suurkaupunkien avulla Lauri on ammentanut itsestään parin viime vuoden aikana yli sata uutta kappaletta. Niistä olisi tarkoitus valita reilu kymmenen tulevaisuudessa ilmestyvälle albumille.
Musiikin ehdoilla
Musiikki onkin Laurille yhä elämäntapa. Päivät kuluvat sen ehdoilla ja siihen nivoutuen. Keskellä päivää käteen etsiytyy usein kitara tai piano, kun luova prosessi kutsuu.
Lauri myös urheilee paljon. Hän käy sekä lenkeillä että treenaa lihaskuntoa. Sekin liittyy musiikkiin, sillä hän haluaa pitää itsensä fyysisesti hyvässä kunnossa jaksaakseen keikoilla.
Uusia biisejä on korona-aikana syntynyt jopa etänä Teamsin välityksellä. Sujuva yhteistyö sitä kautta on tosin vaatinut, että toisessa päässä on ollut tuttu tekijä.
Hyvä työyhteisö ja itsensä ympäröiminen omaa mielenmaisemaa ymmärtävillä ihmisillä on niin ikään asia, joka tuo Laurille rikastavaa sisältöä elämään.
- Olen päässyt irti oikeastaan kaikista minua rajoittavista asioista ja ajatuksista. Minulla meni siihen melkein 40 vuotta, mutta tässä olen. Tässä ja nyt.
Kun elämässä on paljon elämää, pitää arjen sujua ja huomisen olla huoleton. Osuuspankin omistaja-asiakkaana saat hyötyjä läpi elämän ja etuja elämäsi tärkeimpiin asioihin. |
Lue myös
Mestarit-kiertue on lähtölaukaus vastuullisemmille tapahtumille
Avalanche ja Blue Jackets virittävät joukkuehenkeä Suomessa
Aamukahvi, metsä ja perhe – nämä asiat rikastuttavat eniten Mestarit -kiertueen tähtien elämää