Tammikuussa Leena Koskelo, 63 tanssii Kuuban lämmössä kuumien lattarirytmien tahdissa. Se, että Koskelo nyt, ensi kesänä eläkkeelle jäävänä suuhygienistinä, on aktiivinen liikunnanharrastaja, on oikeastaan aikamoinen ihme. Hän toteaa nimittäin, ettei ensimmäiseen noin neljään vuosikymmeneensä harrastanut säännöllistä liikuntaa lainkaan.

– Saatoin kerran vuodessa käydä pohjoisessa hiihtelemässä tai laskettelemassa, mutta en katso sitä liikuntaharrastukseksi. Olen aina ennen suosinut vain arkista hyötyliikuntaa, toteaa Koskelo, joka nykyisin liikkuu useita kertoja viikossa.

Muutosta motivoi aikanaan käytännön juttu. Kyseessä ei ollut mikään nopea hurahdus, vaan pikkuhiljaa edennyt kiinnostuminen. Vähän alle nelikymppisenä Koskelo muutti uudelle paikkakunnalle, Pälkäneelle maaseudun rauhaan. Kaikkialle oli yhtäkkiä 10 kilometriä matkaa.

Ympäristön hiljetessä alkoi tulla tarvetta uusille sosiaalisille kuvioille. Koskelo tuumi, että jokin harrastus olisi paras paikka tavata ihmisiä. Ihan ensin hän löysi paikallisella kansakoululla järjestetyn naisten jumpan. Lisäksi hän aloitti jazztanssitunnit.

Jumppa loppui, kun koulu lopetettiin, mutta Koskelo jatkoi tanssimista maltillisesti harrastellen kymmenkunta vuotta. Sitten, Koskelon ollessa vähän päälle viisikymppinen, kuvioihin tuli uusi opettaja, jonka valikoimissa oli latinalaistansseja.

– Se oli sitten siinä, Koskelo nauraa.

– Viimeiset viisi vuotta olen tanssinut aika aktiivisesti. Käyn kahdesti viikossa lattaritunneilla Valkeakoskella ja osallistun myös erilaisille intensiivisille viikonloppukursseille ja tanssimatkoille. Tammikuun Kuuban reissu on jo viides. Meillä on pieni ryhmä, suomalainen matkanjohtaja ja kuubalaiset opettajat, joiden johdolla tanssimme parin viikon ajan 2-3 tuntia päivässä.

Porukka ratkaisee

Tanssiminen tuo Koskelon elämään paljon liikunnan iloa, mutta yksi kiva puoli ylittää kirkkaasti senkin: hyvä porukka samanmielisiä ihmisiä on harrastuksen kaikkein tärkein anti. Koskelo on halunnut ihan tietoisesti kerätä ympärilleen porukan, joka on hänen omansa – ei sidoksissa vaikkapa sukuun tai ammattiin – vaikkei niistä kummassakaan toki moitittavaa ole myöskään.

– Juuri tätä porukkaa yhdistää kuitenkin intohimo tanssiin, eikä meidän tapaamisissamme puhuta työstä tai politiikasta. Sellaiset ovat sivuseikkoja.

Koskelo tuumaa, että omat ryhmät ja yhteinen tekeminen ovat erityisen oleellisia juuri nyt, yli 60-vuotiaana.

– Kun jään kokonaan pois töistä, en halua jättäytyä pyörittelemään peukaloitani. Tanssi ja muu liikunta hyvine porukoineen on niin mieluista minulle, ettei ikääntyminen haittaa minua yhtään!

Tanssiväki on vain osa Koskelon uusia, harrastusten myötä löytyneitä sosiaalisia kuvioita. Yksi parhaista porukoista on muutamia vuosia sitten löytynyt vesijuoksuryhmä oman kylän naisista. He juoksevat luonnonvesissä ja Koskelo pääsee matkaan suoraan omalta laiturilta.

Vesijuoksuporukka houkuttelee toinen toisiaan liikkeelle WhatsApp-viesteillä ja hyvien keskustelujen myötä ryhmä on päätynyt myös esimerkiksi teatteriretkille ja konsertteihin. Yhteisestä liikuntaharrastuksesta on vähitellen tihkunut hyvää oloa myös muille elämän alueille.

Leena Koskelo nauttii siitä, että liikuntaryhmässä voi olla eri-ikäisiä harrastajia.

Ihan viimeisimpänä uutena harrastuksena Koskelo on alkanut nostella puntteja yhdessä liikunnanohjaajaystävänsä kanssa. Ajatuskin oli ennen ihan myrkkyä!

– Olen sitä ikäluokkaa, jonka nuoruudessa juuri kukaan nainen ei käynyt kuntosalilla. En tuntenut ensimmäistäkään. Ystäväni Merjan kotona on kuitenkin pieni kotikuntosali, ja olen innostunut sitten siitäkin hänen seurassaan. Me tsemppaamme toisiamme ja väännämme rautaa, Koskelo kertoo.

– Ja on sekin aika ihanaa, että nykyisin naiset voivat päästä ulos entisistä ahtaista rooleistaan.

Terveenä eläkkeelle

Koskelo toteaa, että jo ammattinsa vaatiman epäergonomisen työasennon takia liikuntaharrastuksen löytyminen on ollut kullan arvoista.

– Jos haluan jäädä terveenä eläkkeelle, on vähän pakkokin yrittää pitää rangasta huolta. Ja onhan tanssiminen valtavan hyvää aivojumppaakin. Se on minulle sudokuita miellyttävämpi tapa pistää pää töihin. Mietin, minne vasen jalka ja oikea käsi pitikään laittaa ja muistelen koreografioita. Myös tasapaino tulee treenatuksi. Hyvä, itselle rakas harrastus onkin jopa yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti merkityksellistä, kun työkyky ja terveys säilyvät pidempään.

Koskelo kannustaa etsimään itselleen mielekästä harrastettavaa iästä huolimatta. Vielä eläkeiässäkin voi hyvin löytyä juuri se oma juttu, joka viekin ihan mukanaan – vaikka sitten Kuubaan asti!

– Nykyään minun ikäiseni ovat usein aika hyvässä kunnossa. Minäkin pääsin ensimmäiselle tanssimatkalleni 58-vuotiaana, enkä vieläkään en ole kokenut tarpeelliseksi etsiytyä erityisesti senioreille suunnatuille tunneille. Tykkään juuri siitä, että liikunnan parissa saa eri-ikäisiä tuttuja. Se on rikkaus.

Koskelo nauraa, että olisi taatusti ihmetellyt, jos hänelle olisi parikymppisenä kerrottu, miten hän nyt kuusissa kymmenissä liikkuu. Silloin asuinpaikka ja elämäntilanne olivat aivan erilaiset. Onneksi elämässä on sijaa sattumille, eivätkä ne läheskään aina tule itse suunnitellussa aikataulussa.

– Harrastukseni löytyivät tuurin ja hyvien tyyppien kautta. Oli mahdollista huomata, että tämä onkin minun juttuni, ja että tällaista ylipäätään on olemassa. Joskus elämä vain johdattaa sopivasti. Olen monia kokemuksia ja hauskoja tilanteita rikkaampi nyt.

Tanssiminen on Koskelon sydäntä lähellä. Se on poikinut jo matkoja kaukomaille harrastuksen perässä.