Vieläkin on valmentajia, jotka uskovat, että auktoriteetin mittayksikkö on desibeli. Arvioi pitkän linjan koripallovalmentaja Henrik Dettmann. Sama ilmiö voi valitettavasti olla tuttu myös työpaikoilla.

Nykypäivän urheilijoilla kuin työntekijöillä on kuitenkin muitakin vaihtoehtoja kuin kuunnella, kun valmentaja tai tiiminvetäjä karjuu naama punaisena.

– Uskon, että valmentaja on menettänyt pelin, jos hänen täytyy sanoa, että sinä hyppäät, koska minä niin sanon. Tärkeämpää on, että urheilija hyppää, koska hän ymmärtää hyppäämisen merkityksen, kertoo Dettmann haastattelussa.

Dettmann on kiertänyt luennoimassa paljon bisnesmaailmassa, eikä ihme, koska valmentajan opit sopivat erinomaisesti esimerkiksi asiantuntijaorganisaation johtamiseen. Mikä sitten on hänen mielestään tärkeintä johtamisessa?

Oivallus liittyy hänen omaan menneisyyteensä. Nuorena Dettmann oli omien sanojensa mukaan kova johtaja, joka johti auktoriteetilla. Hyvin nopeasti hän kuitenkin huomasi, että täytyy olla muunlainenkin tapa johtaa. Mikä lopulta auttoi Dettmannia eteenpäin?

– Osaksi oma etsintäni, osaksi viisaat ihmiset, joihin tutustuin, mutta kaikkein eniten pelaajat, joita valmensin.

Dettmann oppi vuosien varrella, että yksilölähtöisessä johtamisessa johtaja siirtää ison osan vallasta johdettavilleen. Silloin johdettaville siirtyy myös vastuuta. Tiimien autonomiaa pidetään nykyään tärkeänä työelämässä. Se edesauttaa nopeaa reagointia tilanteisiin ja parantaa kommunikointia sekä tiedonkulkua.

Itseohjautuvuudesta on tullut työelämän mantra

Filosofit määrittelevät itseohjautuvuuden sanoin itse puhe. Se on siis taito käydä itsensä kanssa keskustelua. Dettmannille se tarkoittaa hyvin pitkälti vastuun ottamista ja sen kantamista. Itseohjautuvuus ei kuitenkaan synny itsestään, vaan se vaatii ihmiseltä rohkeutta ja pelottomuutta.

Hierarkkisesti organisoituneissa ja johdetuissa yrityksissä itseohjautuvuutta pohditaan tällä hetkellä kuumeisesti. Miten johtajat saataisiin luopumaan kontrollintarpeesta ja vanhanaikaisesta ihmis- ja työntekijäkäsityksestä? Miten työntekijät luottaisivat itseensä ja ymmärtäisivät, että työstä tulee huomattavasti mielekkäämpää, jos sen sisältöön voi aktiivisesti vaikuttaa.

Itseohjautuvuuden nimiin vannovia yrityksiä on jo niin paljon, että jotkut puhuvat uudesta ajattelutavasta. Maailman menestyneimmät yritykset, kuten Spotify ja Facebook sekä Suomen parhaina työpaikkoina palkitut Reaktor ja Vincit perustuvat itseohjautuvuuden periaatteelle.

Filosofian Akatemian toimitusjohtaja Karoliina Jarenko ja filosofi Frank Martela nimeävät kirjassaan Itseohjautuvuus – miten organisoitua tulevaisuudessa kolme syytä sille, miksi itseohjautuvuudesta on tullut nykyajan työelämän mantra.

Maailma muuttuu ennennäkemättömällä vauhdilla eikä mikään toimiala ole turvassa disruptiolta. Jotta muutoksen vauhdissa pysyy mukana, on pakko pystyä tekemään nopeita päätöksiä ja konfliktoimaan jatkuvasti omaa ja muiden tekemistä. Se ei onnistu, jos päätökset pitää hyväksyttää lukuisilla organisaatioportaalla.

Työtehtävät ovat muuttuneet. Työelämässä on menossa suurin murros. Kaikki rutiinityö, sekä fyysinen että rutiiniluontoinen ajattelutyö, voidaan korvata.

Tiimien tapa työskennellä on muuttunut. Teknologia mahdollistaa sen, että tiimit voivat organisoitua tavalla, joka ei tarvitse väliinsä hallinnoivaa esimiestä. Tämä on disruptoinut myös johtamisen, sillä esimiestä ei tarvita enää tiedonvälitykseen, työtehtävien koordinointiin eikä aina edes päätöksentekoon.

Dettmannin mielestä on olemassa varmasti muitakin syitä. Esimerkiksi ihmisistä on tullut vaativampia. He odottavat hänen ymmärrykseensä mukaan työnantajaltaan enemmän vapautta, luottamusta, päätöksentekomahdollisuuksia, autonomiaa ja hyvää johtamista. He haluavat, että yritystä johdetaan kulttuuri ja ihmiset, ei raha edellä.

Epäonnistumisen pelko jarruttaa

Dettmann pyrkii välttämään työelämässä viljeltyä sanaa epäonnistuminen. Se ei myöskään hänen mielestään sovi itseohjautuvalle yksilölle.

– Ihminen, joka haluaa olla itseohjautuva, ei voi pelätä epäonnistumisia. Harmillista kyllä, epäonnistumisen pelko ja sillä uhkaaminen ovat yksi tyypillisimmistä vallankäytön välineistä.

Epäonnistumisen pelko jarruttaa muutenkin ihmistä. Tehokkuus ja sisäinen palo kärsivät.

Dettmann kertoo, kuinka Suomen koripallomaajoukkueessa ollaan yritetty päästä epäonnistumisen pelon yli.

Tärkein oppi, jonka Dettmann haluaa jakaa kaikille, on se, että hyvä ja yksityiskohtainen valmistelu on kaiken menestyksen pohja. Kun peli alkaa, niin silloin mennään yhdessä kohti sovittua päämäärää ja olla peloton.

Jos haluaa olla rohkea ja peloton työelämässä, täytyy sitä olla myös vapaa-ajalla. Esimerkiksi urheilusta voi helposti tulla yksilölle turvasatama, jossa on helppo yrittää kaikkensa, koska yksittäisen epäonnistumisen hinta ei ole niin suuri.

– Työelämässä ihmisiä pitäisi rohkaista entistä enemmän. Lisäksi meidän pitäisi päästä eroon tavasta, että jos jokin ei mene heti maaliin, alamme syyttelemään.

Joskus voi olla paikallaan vähentää odotuksia, jotta syntyy onnistumisia ja mielihyvää, joka taas kasvattaa itseluottamusta. Dettmann käyttää valmennuksessaan myös toisen ja itsensä yliuskomisen mallia. Ajatuksena on uskoa pikkuisen enemmän kuin olisi realistista. Silloin kun uskoo vähän enemmän, rohkenee Dettmannin mielestä myös vaatia enemmän itseltään.

Elämä loppuu, kun oppiminen loppuu

Jatkuva oppiminen on nopeasti noussut politiikan asialistalle. Yrityksillä on pulaa osaajista ja työn murroksen odotetaan muuttavan ammatteja ja työn tekemistä. Tässä murroksessa on ensisijaisen tärkeää, että yksilö haluaa kehittää ja päivittää omaa ammattitaitoaan sekä löytää jopa uusia urasuuntauksia.

– Silloinhan tämä matka on mielenkiintoinen, kun voi oppia itsestään uusia ulottuvuuksia. Täytyy pitää yllä tahtoa tehdä tätä matkaa.

Maailman rakenteet ovat valitettavasti Dettmannin havaintojen mukaan sellaiset, että jos et halua oppia, putoat jengistä. Työelämä muuttuu nopealla vauhdilla ja se vaatii meitä omaksumaan koko ajan uusia ominaisuuksia ja oppimaan rohkeasti uutta.

Kun ego voittaa, oppiminen loppuu.

Vuosien mittaan Dettmannille on kehittynyt oma käsitys siitä, mistä koripallossa on kysymys, eikä hän usko, että käsitys muuttuu radikaalisti. Eikä sen tarvitsekaan muuttua. Hyvä valmentaja rakentaa toimintansa selkeiden perusperiaatteiden varaan, mutta ei jää pyörimään paikalleen, vaan pyrkii koko ajan tuomaan pelinäkemykseensä jotain uutta.

Kun Dettmann palasi valmentamasta Saksasta vuonna 2006, hän sanoin ääneen, että Suomen tavoitteena pitää olla mitali koripallon EM-kisoista.

”Tässä raa’assa maailmassa kukaan ei ole kiinnostunut luusereista”, Dettmann sanoo kirjassaan Dettmann ja johtamisen taito, jonka Saska Saarikoski kirjoitti vuonna 2015.

Viime aikoina Dettmann on yrittänyt perehtyä entistä syvemmin taidon opettamiseen: miten tieto muuttuu taidoksi ja taito tekemiseksi. Tätä olisi jokaisen hyvä pohtia myös työelämässä ja tiimien johtamisessa.