Miten auton osto kannattaa rahoittaa? Käteisellä, osissa, lainalla, vuokraamalla vai firman piikkiin? Vertailimme tapoja.

1. Auto lisäkuluitta käteisellä

Käteiskaupan paras puoli on, ettei auton hinnan päälle tule ylimääräisiä kustannuksia.

Autoa ei silti välttämättä kannata hankkia käteisellä, vaikka sellaiseen järjestelyyn olisikin mahdollisuus, koska rahalle voi ilmaantua muutakin käyttöä. Lisäksi auton arvo laskee vääjäämättä: uuden auton jälleenmyyntiarvosta häviää noin puolet ensimmäisten kolmen käyttövuoden aikana. Sama raha sijoitettuna kodin remonttiin saattaa nostaa omaisuuden arvoa tavalla, josta on iloa vielä vuosienkin päästä.

Käytettyä, enintään 6000–7000 euron hintaista autoa ostettaessa alhaisetkin rahoituskustannukset voivat nousta korkeiksi auton hintaan nähden. Silloin käteiskauppa on selvästi edullisin ratkaisu.

2. Osissa maksamalla omaksi

Osamaksurahoitus vapauttaa pääomaa muihin hankintoihin, ja kuukausierän voi räätälöidä oman elämän- ja taloustilanteen mukaiseksi. Tarvittaessa maksuohjelmaa voi muuttaa tai vaikka vaihtaa autoa kesken maksukauden. Osamaksusopimus on myös mahdollista maksaa pois etuajassa. Osamaksujärjestelyyn liittyy yleensä käsittelykuluja sekä osamaksukorko.

Kun maksuerät on maksettu, auto on sinun.

Osissa maksaminen on turvallinen vaihtoehto, kunhan käytössä on virallinen osamaksusopimus lainmukaisine ehtoineen. Järjestäytynyttä autokauppaa edustavan liikkeen kanssa osamaksurahoituksesta voi sopia turvallisin mielin.

OP:n osamaksurahoituksen, OP Autorahoituksen takaisinmaksuaika on 1-6 vuotta. Autosi toimii rahoituksen pääasiallisena vakuutena, joten et tarvitse erillisiä vakuuksia. Osamaksurahoituksen viimeinen erä voidaan sopia muita eriä suuremmaksi, jolloin voit maksaa pienempiä eriä kuukausittain. Sopimalla kiinteän koron koko sopimusajalle varmistat, että korko pysyy samana koko takaisinmaksuajan.

3. Laina vakuuksilla tai ilman

Sekä uuden että käytetyn auton voi hankkia omakseen myös lainarahoituksella. Lainatarjouksia vertailtaessa keskeinen kriteeri on niin sanottu todellinen vuosikorko, joka sisältää luoton kaikki kustannukset.

Laina-aikaa määriteltäessä on viisasta huomioida auton suunniteltu käyttöikä ja arvon lasku. Ellet lyhennä lainaa riittävän nopeasti, maksukykysi ei välttämättä riitä seuraavan vaihdon yhteydessä uuden auton rahoitusjärjestelyyn.

Vakuudellisen luoton korkomarginaali on asiakaskohtainen ja tyypillisesti kolmen prosenttiyksikön luokkaa. Vakuudettoman OP Täsmäluoton kulut ovat hieman suuremmat. Se sopii auton hankintaan silloin, kun rahoitustarve on enintään 15 000 euroa.

Jos olet OP:n asiakas ja sinulla on pankissa vapaita, esimerkiksi aiemmin nostettuun asuntolainaan liittyviä vakuuksia, voit sopia autolainasta verkkopankissa ilman konttorissa käyntiä. Autoliikkeessäkin kannattaa kysyä OP:n autorahoitusta, joka kerryttää bonuksia.

Vakuudettoman OP Täsmäluoton myöntämisen edellytyksiä ovat 23 vuoden ikä, riittävä maksukyky ja ongelmaton historia omien raha-asioiden hoidossa. Luottopäätöksen saa nopeasti konttorista tai verkkopankista. Myönteinen luottopäätös on voimassa kolme kuukautta.

4. Vuokraamalla vuosiksi, tunneiksi tai minuuteiksi

Yksityisleasing tarkoittaa auton vuokraamista useiksi vuosiksi. Esimerkiksi 25 000–30 000 euroa maksavan auton kuukausivuokra normaalilla rahoitusleasing-sopimuksella on noin 400–500 euroa. Vuokra-ajan päätyttyä auto palautuu autoliikkeelle tai rahoittajalle, jolloin riskin auton arvon alenemisesta kantaa rahoittaja tai autoliike.

5. Firman piikkiin

Auto voi olla myös osa palkkaa. Vapaassa autoedussa työnantaja maksaa lähtökohtaisesti kaikki auton omistamiseen ja käyttöön liittyvät kustannukset. Käyttöedussa polttoainekustannuksista vastaa työntekijä, jolloin pienikulutuksinen auto on järkevä valinta.

Useimmiten työnantaja vähentää rahapalkasta joko autoedun verotusarvon tai auton todellisen leasingmaksun. Työsuhdeautoilun sopimusehdot vaihtelevat: suuryrityksissä suositaan yhteisiä pelisääntöjä, pienemmässä firmassa henkilökohtaista neuvotteluvaraa voi olla enemmän.

Lähteet: OP Ryhmä ja Veronmaksajain Keskusliitto

Tutustu seuraavaksi:

Tarvitsetko autolainaa? Valitse tilanteeseesi parhaiten sopiva autorahoitus